2,5v poika vielä täysin vaipoissa,
onko myöhään? Kaikki kavereiden suunnilleen samanikäiset lapset ovat jo jättäneet vaipat pois, jotkut jo vuosi sitten. Meidän poika osaa kyllä pissata pottaan, mutta aina ei suostu. Kakkaa ei ole tehnyt pottaan vielä koskaan, panttaa sitä kunnes saa vaipan. Ilman vaippaa ollessa pissa lirahtaa useita kertoja päivässä jonnekin lattialle kesken leikin ilman, että edes huomaa. Yövaippa on aina aamulla supermärkä ja joskus vuotanut ylikin. Pitäisikö stressata asiasta vai onko nää huomaamatta tulevat pissat ja unipissat merkkejä siitä, ettei ole vielä edellytyksiä oppia kuivaksi?
Kommentit (14)
kesällä et laita ulos vaippaa jospa innostuis puskapissailujen kautta myös potalle. yövaippaa en koittaisi pois kun sitten vasta kun osaa päivisin asiat. ei kiirettä siis tuolla yövaipalla.
Potalle oppimisen pitää olla mukavaa sekä lapselle että sullekin, jotta alkaa toimimaan.
Meillä aloitettiin aikanaan potalle opettelu siten, että joka ruoan jälkeen lapsi laitettiin istumaan potalle. Aluksi häntä leikitettiin, jotta viihtyi siinä. Välillä istui jopa 30min ennen kuin tuli kakka. Siis ihan tyytyväisenä. Sitten me kehuttiin lasta tosi paljon, kun sinne tuli toinen tai molemmat hädät. Ei mennyt kuin 1,5 kuukautta aloituksesta, kun lapsi oppi tekemään hätänsä potalle heti, kun siihen istahtaa. Edelleen menee aina joka ruoan jälkeen. Enää ei tarvitse leikittää, vaan siitä on tullut ihan perusarkea.
tytöt vaipatta n. 2,5 vuotiaina ja pojat 3+ vuotiaina.
Kesä on loistava aika harjoitella. Palkitse onnistumisista kehuilla, älä kiinnitä huomiota varsinkaan epäonnistumisiin liikaa. Yöllä kannattaa vielä pitää vaippaa, koska selvästikään poika ei ole vielä fyysisesti kypsä yökuivaksi.
Koetimme olla pari päivää ilman vaippaa, mutta mitään edistystä ei tapahtunut, vaan poika pissasi minne sattuu. Panimme vaipan takaisin ja puoli vuotta myöhemmin jätimme päivävaipan sitten pois. Poika oppi kahdessa päivässä päiväkuivaksi, eikä sen jälkeen sattunut enää kuin muutama vahinko pitkän ajan kuluessa. Yövaipan jätimme pois muutamaa kuukautta myöhemmin, kun vaippa oli ollut kuiva useana aamuna peräkkäin.
En ole stressannut, koska isommat sisaruksetkin ovat oppineet kuiviksi vasta 3 vuoden tienoilla. Ajattelin kesälomalla ottaa vaipan pois, kokeilla jos sitten oppisi tekemään tarpeet pottaan. Tänään alkoi tuttiprojekti..
Kiitos vastauksista, etenkin tuo viesti oli rohkaiseva, jossa puolen vuoden kuluttua olikin ihan eri meininki kuivaksi oppimisessa! Ehkä sitten rauhassa odotellaan, opetellaan ulkona pihaleikeissä (puskapissiminen on tosiaan pojasta hauskaa) ja yritetään parin kuukauden kuluttua uudelleen vaipattomuutta.
ap
Meillä oli ihan sama juttu. Tuntui että kaikki muut maailman lapset olivat jo yökuivia, kun meidän taapero kulki vaipoissa. Sitten se vaan hoksas asian vähän ennen 3-v synttäreitä. Vaipoissa on edelleen, mutta nyt tunnistaa pissahädän ja osaa pidättää, että ehtii potalle. Yövaippa on edelleen tosi märkä.
Valittelin tuossa keväällä, miten poika ei ollenkaan opi pois vaipoista. Vielä kesälläkin kokeiltaessa pissaili lattioille litrakaupalla ja luovutin. Nyt 2v 11kk ikäisenä aivan yhtäkkiä hoksasi koko jutun! Kaikki kakat on tullut pottaan nyt runsaan viikon ajan (sitä ennen AINA vaippaan) ja osaa juosta vessaan pissallekin niin, että kotioloissa on viikko pärjätty pelkillä kalsareilla, vain kolme pissavahinkoa on tänä aikana tullut. Muutama lyhyt kauppareissukin on tehty kalsareilla menestyksekkäästi. Ja eka kuiva aamuvaippa ikinä nähtiin alkuviikosta! Taisi olla vaan niin, että poika ei ollut kypsä tähän aiemmin. Pottaharjoittelut aloitettiin jo joskus päälle 1-vuotiaana.
ap
tässä kuussa jäi vaipat pois vasta täälläkin
jätin ne pois kun poika alkoi ite ottaa vaipan pois ja mennä pissalle. Potalle se ei oo ikinä suostunu mut nyt se käy pytyllä ja suoriutuu aika hyvin. Kakka on tullu housuun kotona muutaman kerran ja päiväkodissa pissavahinkoja muutama. Yövaippa on monesti ollut kuiva mut en ole vielä uskaltanut jättää sitä pois kun sit aina jonain aamuna se on litimärkä.
ei suostunut edes yrittämään mitään muuta.
Tilanne muuttui melkein "yli yön" kun poika oli 2v8kk. Ehkä se liittyi vesirokkoon ja rupiin pippelissä, tai ehkä se oli sattumaa, mutta yhtäkkiä poika oli kuiva ihan saman tien. Meillä meni muutama viikko ennen kuin tajuttiin ettei vaippoihin todellakaan enää tule pissoja ollenkaan.
Esikoisen kanssa taas oltiin harjoiteltu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja kuivuus eteni asteittain (ensin kuiva kotona, sitten vasta kuiva myös puistossa, sitten vasta kuiva yölläkin), mutta ihan toisinkin voi hyvin mennä.
lapset oppivat nämä asiat sitten kun ovat valmiita, ja parhaiten siinä autat olemalla itse rauhallinen asian suhteen. Pottaa voi aina tarjota, mutta jos lapsi ei halua, niin missään nimessä ei kannata painostaa tai pakottaa.
Mulla oppi hieman yli 3,5 vuotias hiljattain kuivaksi ja kakkaamaan potalle. Yritystä toki oli, mutta ilmeisesti tuo on hyvinkin geeneistä kiinni, koska suurin osa lapsistamme on ollut kolmevuotiaita kuivaksi oppiessaan.
Jos lapsi ei vielä osaa huomata pissahätää eikä pysty pidättämään, on ihan turha ottaa vaippoja pois, saat vain turhaa pyykkiä ja luuttuamista. Kokeile vaikka kesän aikana pitää ilman vaippaa ulkona ja pottaa myös siinä pihalla.
Mitään kiirettä ei kuitenkaan ole, eikä pidätyskyvyn kehittymistä voi nopeuttaa, toki voi palkita pottaan tekemisen ja opettaa lapselle mitä varten potta on.
Selväähän tuo on, ettei ole valmis. Käytä potalla ilman isompia numeroita. Jos tulee lattialle, niin siivoat pois ilman isompia numeroita. Ja jos ei pärjää ilman vaippaa, niin pidä vaippaa. Jokainen oppii aikanaan.