Mitä opintoja ehdotat 60-vuotta täyttäneelle?
Meidän mummu haluaisi opiskella - TAAS! 10 vuotta sitten se pätevöityi alempaan ammattiin kun mitä sillä ennestään oli ja nyt haluaisi opiskella jotain ihan vain opiskelun ilosta. Ei kuitenkaan kieliä eikä musiikkia.
Ompelukurssit kävisivät ja teoreettiset aineet. Ruoanlaittokurssikin voisi olla kiva. Käy teatteriharrastuksessa, jossa itse luodaan teatteria (mutta se on liian vähän harrastusta).
Mitä ehdotatte? Siis pääkaupunkiseudulla.
Kiitos!
Kommentit (15)
Missä olis kirjoituskursseja? Esimerkiksi oma elämänkerta?
Avoimessa yliopistossa voi opiskella mitä vaan, ja ikääntyneiden yliopistossa voi sitten jatkaa, vaikka vielä väitöskirjan tehdä.
Jo tavoitteet eivät ole niin pitkällä, niin kansalaisopistoista löytyy vaikka mitä : käsitöitä, kieliä, liikuntaa...
Keksikää / sanokaa yksi esimerkki jostakin kunnollisesta siellä.
Keksikää / sanokaa yksi esimerkki jostakin kunnollisesta siellä.
Opettajan koulutus.DI jne
näitä 60v. mummoja, jotka opiskelevat yliopistossa. Valmistumisen aikaan ovat jo eläkeiässä. Turhaan vievät nuorilta opiskelupaikkoja.
T. Yliopistossa opiskeleva, opiskelu-mummoja nähnyt
Niillä voisi olla vielä paljon annettavaa. Ainakin sen jonka mä tiedän tulokset ovat yleensä kiitettäviä.
Keksikää / sanokaa yksi esimerkki jostakin kunnollisesta siellä.
hallintotiede. Kaikki aineet siellä ovat ihan kunnollisia, jos vain aivotoiminta riittää.
ei sinne mitää mummopisteitä ole vaan ihan samalla tavalla sinne on haettu nuorena ja vanhana. Eli jos nuori tahtoo yliopistoon, niin lukee pääsykokeisiin. Helppoa. Mummotkin siitä selviävät.
Melko moni yliopistossa opiskeleva mummo tai vaari tekee siellä väitöskirjaa, joka usein perustuu aikaisempaan työuraan. Sekaan vaan, vaikka valmistumisesta ei itselle sen suurempaa hyötyä enää ole, iloa kuitenkin.
Avoimessa yliopistossa ei voi opiskella opettajaksi eikä insinööriksi, mutta ne opinnot voi sisällyttää tutkintoon sitten kun pääsee tutkinto-opiskelijaksi.
Tässä esimerkkejä oppiaineista: Vanhuus kulttuurissa ja yhteiskunnassa (Joensuu), Kuvataiteen perusopinnot (Liminka), Universum nu (astronomiaa Maarianhaminassa), Teatterikirjoittamisen työpaja ja Elokuva- ja televisiotutkimuksen perusopinnot (Helsinki).
Nämä aakkosissa vasta e-kirjaimeen saakka kesäyliopiston lisäksi. Mikä olisi sellaista "oikeaa"?
http://www.avoinyliopisto.fi/fi-fi/opetusoppiaineittain#treeBrowser_b39…
http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelijaksi/avoin_vayla.htm
Keksikää / sanokaa yksi esimerkki jostakin kunnollisesta siellä.
Kurssien piti olla pääkaupunkiseudulla.
Miksi työnnätte jotain opettajaksi opiskelemista? Ei ole sellaisista opinnoista tarvis.
Kurssien piti olla pääkaupunkiseudulla.
Miksi työnnätte jotain opettajaksi opiskelemista? Ei ole sellaisista opinnoista tarvis.
Niillä voisi olla vielä paljon annettavaa. Ainakin sen jonka mä tiedän tulokset ovat yleensä kiitettäviä.
ei se, että saa hyviä arvosanoja kerro sitä onko annettavaa vai ei vaan se että miten pystyy hyödyntämään opintoja tulevaisuudessa/työelämässä. Mielestäni iäkkäämmät saavat opiskella kuinka paljon tahansa, kunhan verorahoja ei käytetään kalliisiin tutkintoihin, joita ei tulla koskaan hyödyntämään työelämässä.
Myöskään nuoremmilla ei pitäisi olla oikettua opiskella ilmaiseksi lukemattomia määriä saman tason yliopistotutkintoja eri aloilta, jotka eivät liity toisiinsa eli opintokokonaisuuksia, joita ei pysty hyödyntämään työelämässsä tehokkaasti.
Ja sitten lomamatkalle treenaamaan.
Kieliähän voi opiskella kuinka pitkälle vaan. ei ole vuodessa, eikä vielä viidessäkään valmis.