Lue keskustelun säännöt.
Käsittämätöntä: olin 15 v onnellinen avioliitossa ja nyt ymmärrän harhaisuuteni
06.06.2011 |
Meille tuli avioero viime vuonna, kun mies petti ja jätti. Olen käsitellyt eroa mm. terapiassa ja minusta on aivan käsittämätöntä huomata eläneeni vuosikausia harhakuvitelmassa.
Luulin aina, että minulla on asiat harhaisen hyvin. Mies on hyvä, jämäkkä, ahkera ja kohtelias. Parisuhde oli toimiva ja hyvä.
Nyt tajuan, että mies on ollut tunne-elämältään epävakaa ja kaatoi ongelmansa minun niskaani. Nyt ymmärrän, että meidän parisuhde oli pelkkää kaunista kulissia, mutta meillä ei ollut todellista emotionaalista läheisyyttä.
Olen kovin hämilläni... Onko tämä tyypillistä, että ihminen elää harhassa ja että silmät avautuvat myöhemmin? Onko tyypillistä kuvitella puolisostaan prinssiä ja ajatella, että ne pienehköt ongelmat ovat ihan "tavallisia"?
Kommentit (33)
on valinnut puolisokseen ääliön tai muun hörhön.
Minulla on välillä käynyt semmoinen ajatus, mutta olen koettanut pyyhkiä sen mielestäni. Uskon, että jos ottaisin eron, mies tulisi epätoivoiseksi ja ero tuhoaisi hänen elämänsä.
On pakko uskoa siihen, minkä näkee parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun eksäni nyt ei ole sairas, mutta hyvä syyllistämään. Yleensä mikään ei ollut hänen vikansa, hän aina tiesi kaiken ja hän osasi tehdä kaiken oikein.
Selitän tätä itselleni sillä, että minä olen ihminen, joka on pienestä pitäen miettinyt aina omaa vastuutani joka ongelmassa. Minulle on luotaista pohtia, mitä itse olen tehnyt nyt väärin ja kuinka voin toimia paremmin.
Kun tällainen nappi ja napinläpi laitetaan yhteen, niin se on täydellinen pari.
Minä yritän nyt kasvaa siinä, etten heti mieti omaa osuuttani, kun joku heittää sellaisen pallon kuin kutonen sanoi. Minä yritän oppia kuuntelemaan itseäni, että minä tiedän omat ajatukseni, kukaan muu ei voi minun intuititiota pyörtää, vaikka mikä olisi.
ap
Noin voi käydä kelle vain! Itse kuuden vuoden suhteesta eronneena olen käynyt läpi eroa ja suhdetta nyt vajaan vuoden ajan ja itsesyytöksiltä on ollut vaikea välttyä. On järkyttävää huomata, millaisessa kuplassa on tullut elettyä. Parisuhde tuntui onnelliselta ja toimivalta, mutta eron jälkeen olen tajunnut, etten oikeastaan edes tunne ex-miestäni. En tiedä hänen todellisista ajatuksistaan, toiveistaan tai haaveistaan. Olen elänyt oman haavekuvani kanssa. Kamalinta on huomata, että on itse roikkunut toisessa ja suhteessa vain, koska yksin jääminen on ollut niin pelottavaa. Tästä syystä tulin lopulta itse jätetyksi. Jälkiviisaus on turhaa, mutta olisinpa ollut rohkeampi! Toisaalta virheistä voi onneksi aina oppia ja kenties välttää niitä tulevaisuudessa!
Minua pidetään ihmisenä, jolla on mielipiteitä, mutta todellisuudessa yritän viimeiseen asti välttää konfliktia. Minä joustan ja joustan. Välillä tuntuu, etten tiedä kuka olen ja mitä haluan, mutta onko sillä sitten niin väliä, kunhan kaikki sujuu...
Noin minäkin ennen ajattelin. Nyt tiedän, että hävitin tuossa touhussa itseni ja oman identiteettini. Hävitin siis kaiken - koska meillähän ei oikeastaan muuta ole kuin oma itsemme.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli perhe, teini-ikaiset lapset, seksielama ihan normaalia. ei mitaan suurta ilotulitusta, mutta kaikki ihan jees eika mitaan suuria ongelmia, kunnes mies ilmoitti etta han lahtee. oli 2v tapaillut toista naista. aivan helposti voi kayda kenelle hyvansa noin.
sinulta taisi mennä pointti vähän ohi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni jätti minut muutama kuukausi sitten ja silloin luulin "kuolevani". Miehelle ei tosin kelvannut pelkkä ero vaan hän myös järjesti kaikenlaista paskaa pääni menoksi.
Tapeltiin lapsista, mies ilkeyden vuoksi ja minä lasten. Sitten tajusin ja muistin kaikki unohtamani vääryydet joita mies oli kuuden vuoden aikana tehnyt/tekemättä jättänyt/ sanonut/ jättänyt sanomatta.
En tajua miten annoin hänen nöyryyttää itseäni, miten hän sai minut pyytelemään anteeksi hänen omia virheitänsä ym, ym...
Ei meidän suhde mitenkään terve ollut. Ajoittain vain. Ehkä ne hyvät hetket saivat uskomaan ja unohtamaan.
Toisinaan oireilin parisuhteemme vuoksi, mutta ei se auttanut tajuamaan että tiemme pitäisi katkaista. Halusin pitää silmäni kiinni. Halusin pitää perheemme kasassa. Halusin rakastaa miestä jota minulla ei ollut ja asioita joita ei ollut.
Nyt tunnen eläväni enemmän kuin koskaan ennen. Nyt voin vihdoin hengittää, enkä tunne huonomuutta juuri mistään muusta kuin siitä että pidin silmiäni niin tiukasti ummessa...
Mieheni silloin erotessamme osasi hyvin syyllistää ja tehdä selväksi että hänellä on kaikki hyvin kunhan pääsee eroon minusta.
Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu kuin elämämme olisi ollut hänelle jotain peliä, jonka hän jollain tapaa hävisi, sillä nyt hän yrittää luikerrella takaisin elämäämme lasten tapaamisten ohella.
Hävettää sanoa ettei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun minut pihalle potki elämästään, mutta sentään viimeinen ja se on hyvä!
Ajoittain kaipaan sitä onnellista harhaani, mutta en tosin aio enää päästää häntä lähelle...
olin itse niin täysillä siinä suhteessa, tein kaikkeni, yritin, ymmärsin, käänsin asiat parhain päin...
Lopulta vaan aloin voida niin huonosti, että oli pakko lähteä. Nyt kolmen vuoden jälkeenkin mieleen tulee vielä kaikkia ikäviä muistoja, jotka nyt vasta ymmärrän kohdata. Exällä oli/on paljon narsistisia piirteitä, empatiakyvyn puuttuminen ehkä tärkein. Nyt eron jälkeen hän aika ajoin on yrittänyt tulla takaisin, kutsuu itsensä kylään lasten tuomisen varjolla jne. Osaa esittää ymmärtäväistä jne, mutta nykyään näen hänen pelinsä.
Ja se vapaus, ihana tunne kun saa olla omassa kodissaan ihan rauhassa, pelkäämättä millä tuulella toinen tulee kotiin, mistä alkaa arvostella minua, mistä suuttuu... Että voin oikeasti miettiä, mitä itse haluan ja toivon, ja tehdä niin, eivätkä ajatukseni olekaan tyhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän teitä täysin!
Äitini totesi eilen, että minä olen nykyään onnellisempi kuin ennen. Nykyään hymyni ulottuu silmiin asti, sitä se ollut 15 vuoteen.
Kyllä, minun vapauden tunteeni on huumaava. Voin vaikka vain maata sohvalla ja sylkeä kattoon, eikä kukaan tule vaatimaan minulta mitään! Ympärilläni on vain rakastavia ihmisiä: lapseni, vanhempani ja ystäväni.
ap
Minun onnen huumani on kestänyt jo toista vuotta.. joka päivä yhtä iloinen =DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä tämä viestiketju toi mieleeni. Meillä on miehen kanssa myös kommunikaatio ero. Itse kuuntelen ja yritän paneutua asioihin. Olla empaattinen. Minusta on kiinnostavaa kuunnella, mitä muut ihmise ajattelevat. Mieheni on taas aika suoraviivainen: Ihan hullua muuttaa jonnekin korpeen asumaan. / Ihan turha puhua koko asiasta. / Me tarvitaan just tän kokonen auto ja mä en rupee ajamaan millään ikälopulla romulla jnejne Asioista on siis aika vaikea puhua, koska niistä ei ole mitään puhumista. Miehellä on oikean elämisen malli päässään ja kaikki muu on hörhöilyä. Tämä malli pitää sisällään kaiken mitä itse elämäkin. Mistään ei tarvitse puhua mitään. Muunlaiset ajatukset ovat ihan turhaa ajanhaaskausta. Jossain vaiheessa ajattelin, että pakko kai tästä on lähteä, koska pian luulen miehenajatuksia omikseni. Jotenkin kuitenkin olemme saaneet tämän asian käsiteltyä.
tosi jännää, miten tämä tiinuli purkaa jälleen aloitteeseen kuin aloitteeseen pahaa oloaan!
se terapeuttiko sulle nyt sai päähän, että mies oli kelvoton? Entä jos mies oli hyvä, mutta ei kestänyt elämää sun kanssa? Entä jos sä et ollutkaan se unelmien prinsessa, josta se oli elämänsä haaveillut... It takes two to tango!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eron jälkeen - ja varsinkin jos toinen on pettänyt - alkaa nähdä toisesta niitä huonoja puolia, kun ennen on keskittynyt niihin hyviin. Varmaan teillä on ollut hyvä avioliitto (jos kerran niin olet ajatellut ennen). Ei ero mitätöi kaikkea hyvää. Jälkeenpäin voi tuntua siltä että oikeita tunteita ei ollut kun sinua on loukattu niin syvästi, mutta varmasti niitä tunteita oli molemmin puolin. Varmaan miehesi luonteen jämäkkyydessä oli paljon asioita jotka sinua viehättivät ja sinä ehkä kaipasit sellaista turvallisuutta jota hän antoi. Ehkä täydensitte toisianne.
Minusta es. miehesi mielipide viiden tähden hotellista hulluna ideana kuulostaa järkevältä. Jos ei ole varaa niin so what, mitä sitä vaatimaan sellaista tasoa mihin ei ole varaa vaan pidetään jalat maassa. Neljän tai kolmen tähden hotellissa on paljon parempi hinta-laatu-suhde.
Luonne-erot: Toisilla vaan on kärkevämpi tapa ilmaista asioita. Ei ole väärin ilmoittaa mielipiteensä kärkevästi ja jos et sinä ole siitä kärsinyt avioliiton aikana niin ei sitä kannata jälkeenpäinkään ruveta miettimään, että "olinko minä alistettu?"
Sellaisiakin avioliittoja on, joissa mies (tai nainen) on vastuuton rahantuhlaaja ja riskeeraa koko perheen toimeentulon kaikenlaisilla hankinnoilla ja hulluilla päähänpistoilla. Tai muita luonteen heikkouksia. Silti he voivat elää onnellisina ja rakastaa toisiaan.
Älä jälkeenpäin mustamaalaa miestäsi mielessäsi liikaa, äläkä ala pitää itseäsi uhrina. Siitä ei hyvää seuraa. Silloin voi olla että seuraavaankin suhteeseen astut uhrina... Kuten olet ennen luullut, miehesi varmaan oikeasti onkin ahkera, jämäkkä ja kohtelias jne. Hän vaan sattui tekemään suuren vääryyden pettäessäsi sinua, SE on hänen suurin vääryytensä sinua kohtaan. Eikä pettämiselle välttämättä löydy muuta syytä kuin se että teidän välinen rakkaus väljähti, kuten niin usein on tapana, ja hän rakastui/ihastui toiseen ja teki väärin kun ei ensin jättänyt ja sitten vasta mennyt toisen matkaan. Toki olisi voinut pysyä kulissiliitossa, mutta et sinä varmaan sellaista halua.
Koita nyt keskittyä itseesi ja kehittämään itseäsi. Jos tunnet että olet liian myötäilevä ja periksiantava, niin harjoittele jämäkkyyttä. Toisaalta jos sinulla ei ole niin varmoja mielipiteitä joka asiasta niin ei niitä ole pakko edes olla.
Kaikkien ei tarvitse olla itsevarmoja, kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Eikä kannata uskoa noihin narsismi-juttuihin. Kaikissa voi olla narsistisia piirteitä, mutta ketään ei saa leimata noin hatarin perustein. Joskus on vaan parempi jatkaa matkaa kuin jäädä junnaamaan:) Onnea matkaan! Katse eteenpäin eikä taaksepäin!
luin viestistäsi vain alun, tunnustan. mutta.. se ei vaan aina mene niin "että varmaan oli hyvin jos niin ajattelit"..
t. vastaaja nummero seiska etc.
Miksi luulet, että arvostelukykysi olisi aivan olematon? Jos miehesi ei sinä aikana selkeästi käyttäytynyt huonosti sua kohtaan niin olihan miehesi ihan. Täydellistä ei ole kenelläkään. Paneteltavaa löytyy jälkikäteen aina!
miten selitätte itsellenne tämän illuusion ja kuplan?
Minä selitän sitä itselleni naiiviudella ja sinisilmäisyydellä. Vai voiko se olla jotain muuta?
ap
Oletko tutustunut tietoisuustaitoihin, tietoiseen läsnäoloon (mindfulness)? Ei ole huuhaata, vaan siinä on yksinkertaisesti kyse todellisuuden havaitsemisesta sellaisena kuin se on. Esim. Anthony de Mellon Havahtuminen voi olla hyvä kirja aloittelijalle :)
miten selitätte itsellenne tämän illuusion ja kuplan? Minä selitän sitä itselleni naiiviudella ja sinisilmäisyydellä. Vai voiko se olla jotain muuta? ap
Se on sitä tahtoa jota tahdotaan naimisiin mennessä eikä se ole väärin. Mekin täytimme henkisen tyhjiön kaikenlaisella tekemisellä ja meni ihan hyvin kunnes täytin 40 ja aloin ajatella asioita erilailla.
Mun ex-liitossa oli tismalleen sama ongelma, jonka minäkin olen tajunnut vasta eron jälkeen. Siihen toisen määräilyyn tottuu, kun se ei koko ajan ole rumaa komentelua, vaan sellaista "itsestäänselvää". Oli itsestäänselvää, että mies päättää, mihin ja milloin mennään lomalle, mitä hankintoja tehdään, mihin muutetaan, että rakennetaan talo, että minä olin se, joka hoitaa lapset ja niiden kuljettamisen päiväkotiin ja sieltä pois.
Voimakastahtoiselle, röyhkeälle ihmiselle on helpompi antaa periksi kuin aloittaa riita, joka kuitenkin päättyy siihen, että itse pyytää anteeksi, vaikka vika olisi ollut toisessa.
Voimia sinulle, ap. Nauti siitä, että nyt saat itse päättää omasta elämästäsi!
En pysty kirjoittamaan niin pitkästi, että voisin selvittää kaikkea. Mutta yksi esimerkki:
Mies oli päättäjätyyppiä ja halusi vaikuttaa (sinänsä ei mikään huono piirre ihmisessä). =>
Minä taas olen miellyttäjä ja annoin usein periksi (halusin säilyttää rauhan, halusin saada asiat nopeasti tehdyksi, eikä monikaan asia ole minulle niin ylipääsemättömän tärkeää, ettenkö voisi antaa periksi) =>
Mies ilmaisi voimakkaana ihmisen mielipiteensä, kun haaveilin viiden tähden hotellista tyyliin "toi on ihan älytöntä haaveilla tollasesta, lopeta se" =>
Minä pahoitin mieleni, etten saa haaveilla, mistä haluan. Kyllä minä haaveilin, mutta en kertonut siitä miehelle =>
Emotionaalinen etäisyys kasvaa.Tällaisia pikkujuttuja. Mutta vuosien varrella ne etäännyttävät ja etäännyttävät.
ap
vaikeaa se on ollut ymmärtää. minun mies oli narsisti, tai jopa psykopaatti, ja ihan oikea sellainen. kai sitä sairastuu mukana pikkuhiljaa kun ei kaikki paska niskaan kerralla lävähdä, pikkuhiljaa hivuttautuu elämään.. mies sai uskoteltua kaiken pahan johtuvan minusta ja lapsista. hyvin vaikea tätä on mitenkään lyhyesti selittää.