Onko teillä kokemusta siitä että pk:ssa ssanovat ettei lapsi osaa/ymmärrä jotein juttua,
ovat huolissaan lapsen kehityksestä. Neuvolassa kuitenkin läpäisee kaikki testit ja tehtävät, niin ettei jää epäilystäkään etteikö olisi osannut/ymmärtänyt.
Pk:n henkilökunnan mielestä lapsella on jotain häikkää, neuvolan ja vanhempien mielestä ei.
Kyseessä ujous ja vähäsanaisuus pk:ssa, muualla oikeastaan ei.
Millä tavalla olette suhtautuneet pk:n palautteisiin?
Kommentit (7)
Pk henkilökunta on koulutettu tehtäväänsä. Joskus heillekin voi tulla virhetulkintoja. Meidän poikaa pidettiin puheessa viivästyneeltä, kunnes oikaisin heille, että lapsi vain on taitava imitoimaan muita lapsia. Jatkotutkimuksiin ei sitten menty. Mutta muutoin pk-henkilökunta tiedostaa ongelmia paremmin kuin neuvolassa. Teidän tapauksessa sanoisin asian henkilökunnalle juuri niin itse kirjoitit. Siis neuvolassa ja kotona ei ole havaittu ongelmia. Tarvittaessa elto voi tehdä muutamia testejä leikkien.
Meilläkin oli toisen lapsen kanssa ongelmia ujoudessa, eli joistain testeistä tuli jopa kehitysvamman tasoisia tuloksia, ja sain vakuutella, että ei todellakaan ole sellaisesta kyse. Mutta toisaalta, puheen ymmärtämisen ongelmia on vaikea havaita kotona, koska lapsi osaa tulkita tuttujen ihmisten puhetta ilmeistä ja eleistä. Meillä oli eskoisen kanssa tällaista. Ymmärsi arkipuheen aivan täysin, mutta testeissä ei ymmärtänyt joiden käsiteiden merkitystä (esim. pään päällä, vaatteet päällä, pöydän päällä, uuni päällä, eli päällä sanan merkityksen muuttumista asiayhteyden muuttuessa). Vähäsanaisuus ja ujous voi joskus johtua puheen ymmärtämisen ongelmista, eikä aina päinvastoin. Tutussa ympäristössä ymmärtäminen on helppoa. Vaikea siis sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Tilannetta kannattaa seurata rauhassa ja kysele tarkemmin, miksi pk:ssa on ajateltu lapsella olevan ymmärtämisen ongelmia, miten se tulee esille.
palautteisiin suhtauduttiin niin, että ne kuunneltiin ja koska päiväkodilla oikeasti näytti olevan asiassa ongelma, vaikkei meillä kotona ollútkaan, yritettiin keksiä selityksiä ja Neuvolassa myös kaikki ok.
Kun halusivat kutsua paikalle kelton seuraamaan lasta, todettiin että no selvä, kutsukaa vaan. Kelto sitten soitti aikanaan ja sanoi, ettei huomannut lapsessa mitään vikaa, mutta antoi päiväkodin henkilökunnalle neuvoja siitä, miten lapsen kanssa selviäisi paremmin. Ehkä ne tepsivät, tai ehkä henkilökunta ei vain kehdannut valittaa enää sen jälkeen, en tiedä. Loppuaika päiväkodissa ja eskarissakin sujui hyvin.
Mutta myöhemmin lapsen mennessä kouluun ongelmat toistuivat ja psykiatrian/psykologian ammattilaiset näkivät ne myös. Lapsi sai 9-vuotiaana asperger-diagnoosin. Nii nettä voi jotain silti olla vaikka vielä päikkyvaiheessa selviää psykologiankin testeistä...
vein omani sinne 5-v tarkastukseen vaikka ollan myös neurologin asiakkita. Terkkarin mielestä poika suoriutui neuvolan testistä loistavasti (ei siis tiennyt tänä neurologi-kuviota, yksityinen lääkäri) no poika sai puolen vuoden päästä lastenlinnasta kehitysvamma diagnoosin
samoin tiedän että eräs cp-vammakin oli diagnosoitu vasta kouluikäisellä, neuvola ei huomannut mitään.
Ehdotoomasti pidän päiväkodin arviota luotettavampana. Siellä lapsi viettää aikaa paljon, ryhmä tulee tutksi, käyttäytyy luonnollisemmin ja erottuu helpommin ikäisistään jos jotain ongelmaa on.
yritettiin keksiä selityksiä ja Neuvolassa myös kaikki ok.
ei osannut yhdistää äännettä oikeaan kirjaimeen ja ei tuunnistanut f ja y-kirjaimia. Kaikenmaailman testit ja keskustelut käytiin, lapsi todettiin koulukypsäksi ja oppi lukemaan eskarikeväällä maaliskuussa ihan itse. On aivan loppuvuodesta syntynyt, joten itse en ollut huolissani.
Kaikkien pitäisi olla suunapäänä menossa että olisi heidän mielestään normaali. Rauhallisessa, pidättyväisessä ja ujossa lapsessa on pakko olla jotain vikaa.....
Lapsi kyllä oikeasti ymmärsi ja osasi, mutta jotenkin meni lukkoon ja puhumattomaksi kun pk:n tädit hiillostivat.
Mua ärsytti tilanne niin, että vein lapsen psykologin testeihin. Tulokset sitten päiväkotiin että uskoivat että ei ymmärtämisessä mitään vikaa ollut.