Lue keskustelun säännöt.
Läheinen ystävä kuoli, ja en ole palannut ennalleni
06.03.2025 |
Tästä on kuukausi. Mua oli alkanut vituttaa ne soitot ja märehtimiset, enkä jaksanut enää vastata. Sitten hänet löydettiin kuolleena. Nyt ei tartte enää kuunnella märehtimisiä, mutta ei kukaan soitakaan. Mäkin oon zombie nyt. Jäin nyt tänne ilman välien selvitystä. Ei tästä pääse eteenpäin.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
No eipä se märehtimällä siitä enää muuksi muutu.
No ei. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleminen on meillä kaikilla edessä, ja jos joku päättää lähteä oman käden kautta, se on hänen päätöksensä, kunnioita sitä. Ilman kuolemaa ei ole elämää, ja itse en tuhlaisi omaa elämää kuolemasta murehtimiseen, surullista se on toki, mutta surusta pääsee yli.
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on meillä kaikilla edessä, ja jos joku päättää lähteä oman käden kautta, se on hänen päätöksensä, kunnioita sitä. Ilman kuolemaa ei ole elämää, ja itse en tuhlaisi omaa elämää kuolemasta murehtimiseen, surullista se on toki, mutta surusta pääsee yli.
Ei ollut oman käden kautta. Onko sulta kuollut läheisiä yhtäkkiä? Miten pääsit eteenpäin? -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on meillä kaikilla edessä, ja jos joku päättää lähteä oman käden kautta, se on hänen päätöksensä, kunnioita sitä. Ilman kuolemaa ei ole elämää, ja itse en tuhlaisi omaa elämää kuolemasta murehtimiseen, surullista se on toki, mutta surusta pääsee yli.
Ei ollut oman käden kautta. Onko sulta kuollut läheisiä yhtäkkiä? Miten pääsit eteenpäin? -ap
Oliko #diedsuddenly tapaus? Näitä k.piikitettyjä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuollut, veli, vanhoja sekä nuoria sukulaisia, kummilapsi..... Minut on kasvatettu kohtaamaan kuolema luonnollisena osana elämää joten en esim juurikaan itke, vaikka koen asian surullisena, mutta kun ei sille asialle mitään voi. Jatkan elämää ihan normaalisti eteenpäin. Muistelen joskus kuolleita ja heidän elämää, mutta ilolla. Ei kukaan kuollut halua että elossa olijat tuhlaa elämäänsä kuolemasta murehtimiseen.
Käy puhumassa jossain, tarvitset ehkä ulkopuolista apua. Varmaankin syyllisyys vastaamattomuudestasi kalvaa? Se on turhaa, ihmisiin välillä kyrpiintyy jokainen ja jos hän ei olisi kuollut, olisitte varmaan saaneet välinne kuntoon. Nyt vaan meni näin, ja kyllä tosiaan hyvä olisi purkaa tuntoja sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sitä kukaan jaksa olla pelkästään kuuleva korva koko ajan ja itsesyytökset on kyllä turhia. Vaikka olisi lähtenyt oman käden kautta, niin siltikään ei olisi sinun syytä.
Ihan varmasti tämä kaveri haluaisi, että jatkat elämää ilman tunnontuskia.
Olet nyt varmaan vielä shokissa. Keskusteluapu auttaa. On niitä chatteja ym. Monella terveysasemalla on matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoleminen on meillä kaikilla edessä, ja jos joku päättää lähteä oman käden kautta, se on hänen päätöksensä, kunnioita sitä. Ilman kuolemaa ei ole elämää, ja itse en tuhlaisi omaa elämää kuolemasta murehtimiseen, surullista se on toki, mutta surusta pääsee yli.
Ei ollut oman käden kautta. Onko sulta kuollut läheisiä yhtäkkiä? Miten pääsit eteenpäin? -ap
Oliko #diedsuddenly tapaus? Näitä k.piikitettyjä?
Ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko surrut ystäväsi kuolemaa? Tuo zombiutesi kuulostaa nimittäin nyt siltä, että olet padonnut tunteitasi asiaan liittyen etkä pysty tuntemaan mitään ja siksi olo on kuin zombilla?
On olemassa sellaisia vertaistukiryhmiä/sururyhmiä ihmisille jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ehkä sellainen olisi hyvä sinulle sitten kun aika on valmis siihen?
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä kukaan jaksa olla pelkästään kuuleva korva koko ajan ja itsesyytökset on kyllä turhia. Vaikka olisi lähtenyt oman käden kautta, niin siltikään ei olisi sinun syytä.
Ihan varmasti tämä kaveri haluaisi, että jatkat elämää ilman tunnontuskia.
Olet nyt varmaan vielä shokissa. Keskusteluapu auttaa. On niitä chatteja ym. Monella terveysasemalla on matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita.
Niin se on varmasti. Mä menin jotenkin turtuneeksi, enkä ole palautunut. Outoa, että mua vitutti ne soitot, mutta nyt kaipaan niitä. Me jaettiin kaikki. Nyt menee päiviäkin tai pidempään puhumatta kenellekään. Oon tykännyt liikunnasta, mutta nyt makaan kotona. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko surrut ystäväsi kuolemaa? Tuo zombiutesi kuulostaa nimittäin nyt siltä, että olet padonnut tunteitasi asiaan liittyen etkä pysty tuntemaan mitään ja siksi olo on kuin zombilla?
On olemassa sellaisia vertaistukiryhmiä/sururyhmiä ihmisille jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ehkä sellainen olisi hyvä sinulle sitten kun aika on valmis siihen?
En oikein tiedä. On vaan epätodellinen olo, kuin unessa ja että seuraisi kaikkea ulkopuolelta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko surrut ystäväsi kuolemaa? Tuo zombiutesi kuulostaa nimittäin nyt siltä, että olet padonnut tunteitasi asiaan liittyen etkä pysty tuntemaan mitään ja siksi olo on kuin zombilla?
On olemassa sellaisia vertaistukiryhmiä/sururyhmiä ihmisille jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ehkä sellainen olisi hyvä sinulle sitten kun aika on valmis siihen?
En oikein tiedä. On vaan epätodellinen olo, kuin unessa ja että seuraisi kaikkea ulkopuolelta. -ap
Kuulostaa psyyken puolustusmekanismilta, joka suojelee sinua surun aiheuttamalta kivulta. Koska eihän asian sureminen tietenkään lyhyellä tähtäimellä kivalta tunnu eikä ole kovin mieltäylentävää, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna se saattaa tehdä elämästä helpompaa.
Kannattaa harkita ammattiavun hakemista tai vertaistukiryhmään hakeutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotot! Mutta turhaan sinä yrität ennallesi palatakkaan. Aika entinen ei koskaan enää palaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä kukaan jaksa olla pelkästään kuuleva korva koko ajan ja itsesyytökset on kyllä turhia. Vaikka olisi lähtenyt oman käden kautta, niin siltikään ei olisi sinun syytä.
Ihan varmasti tämä kaveri haluaisi, että jatkat elämää ilman tunnontuskia.
Olet nyt varmaan vielä shokissa. Keskusteluapu auttaa. On niitä chatteja ym. Monella terveysasemalla on matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita.
Niin se on varmasti. Mä menin jotenkin turtuneeksi, enkä ole palautunut. Outoa, että mua vitutti ne soitot, mutta nyt kaipaan niitä. Me jaettiin kaikki. Nyt menee päiviäkin tai pidempään puhumatta kenellekään. Oon tykännyt liikunnasta, mutta nyt makaan kotona. -ap
Et käyttänyt niitä puheluita valmistamaan itseäsi toisen pois menoon. Varmasti v.tuttaa, mutta ihan itse tilasit.
Musta sun ajatukset ovat ihan normaaleja. Kun joku menehtyy yllättäen tai jopa odotetusti, niin siihen reagoi kukin tyylillään ja surun kesto on tietyllä tapaa ikuista - se vain muuttaa muotoaan.
Kuukausi on lyhyt aika. Anna aikaa itsellesi. Hyväksy ajatuksena se, että pieni syyllisyys kulkee tässä asiassa ikuisesti mukanasi ja se on ihan ok.
Ystäväsi kuolemasta on tosi lyhyt aika. Yllättävä kuolema on suurimmalle osalle shokki ja sen takia elämäsi pysähtyi, lamaannutti sinut, ja myös vie nyt voimasi. Shokkitila menee kyllä ohi, mutta sitä vastaan on turha taistella. Tärkeää on, että tiedostat oman tilanteesi ja koetat etsiä keinoja hoitaa itseäsi.
Kuollutta ihmistä kaipaa ja suree kaikella mahdollisella tavalla. Olipa millainen persoona kyseessä ensi alkuun tuntuu, että kaikki häneltä kävisi kunhan toinen olisi elossa. Tunteet ja suru lyövät päälle niin isolla aallolla.
Vaikka onkin kliseistä sanoa aika parantaa ja auttaa, niin se vaan pitää kaikessa yksinkertaisuudessa paikkansa.
Jos et jaksa puhua tutuille tilanteestasi yritä saada joku ulkopuolinen kuuntelemaan. Ei ole hyväksi olla täysin yksin.
Yksi vinkki, joka on auttanut minua ja tukemiani surevia, että pidä ikioma ja henkilökohtainen muistotilaisuus. Se voi olla mitä vain tahdot: treenaaminen maratonille, ulkomaan reissu, skumppajuhlat, perinteiset pullakahvit kynttilä palaen, Ruotsin risteily, runojen lukemista, siis vain taivasta on rajana mitä keksit, mutta tee se ystävällesi omistaen. Kun kohdennat surusi selkeästi johonkin konkreettiseen se samalla antaa sinulle selkeyttä ja oikeutta tuntea surusi. Pääasia, että teet niin kuin itse uskot olevan hyväksi sinulle ja ystävääsi muistaen.
Voimia eteenpäin ja osanottoni!
Kuukausi on lyhyt aika toipua läheisen kuolemasta. Anna itsellesi aikaa ja jos mahdollista, lähde kuitenkin liikkeelle. Mua pitkät rauhalliset kävelyt ovat auttaneet vaikeiden asioiden käsittelyssä: kävelee vaan ja antaa ajatusten tulla ja mennä.
Jos vielä usean kuukauden päästä huomaat, että ajatukset kiertävät samoja ratoja, suosittelen ammattiavun hankkimista viimeistään silloin. Asiasta puhuminen ei ole haitaksi aikaisemminkaan, jos löydät myötätuntoisen kuuntelijan.
Ystäväni oli oikeasti hyvä ihminen. Sortui heroiinin käyttöön. Olin ainoa häntä katsomassa sairaalassa. Mietin edelleen, että olisiko pitänyt hankkia just one fix. Ikävä sinua rakas ystäväni. 90-luvulla tapahtui.
No eipä se märehtimällä siitä enää muuksi muutu.