Onko epänormaalia epäillä voimavarojaan kun on hakenut lähihoitajakoulutukseen?
Nyt kun olen katsonut sairaala sarjoja yms. niin on alkanut epäilyttämään kestääkö mulla pää siinä työssä. Olenko liian empaattinen ihminen, kestänkö muiden ihmisten sairauksia jne. Onko tämä normaalia?
Kommentit (6)
Mä epäilin, mutta koulun alkaessa huoli unohtu.
sehän riippuu pitkälti luonteesta. Itse jo opintojen loppusuoralla, mutta mm. myös tuosta syystä suuntaudun lapsiin ja nuoriin ja tavoitteena työskentely päiväkodissa.
Toivottavasti alalle ei hakeudu sellaiset joista kuolema ja sairaus ei koskettaisi.
Tai tietenkin, jos on jokin erityinen syy on. Mutta pääsääntöisesti minusta lähihoitajan työ sinänsä on hyvää työtä ja lähihoitajan ammatti hieno ammatti. Sitä ei pitäisi pitää minään väliaikaisena kanavana johonkin muuhun. On jotenkin väärin, että opiskelemaan hakeutuu sellainen, joka ei todellisuudessa aio työtä tehdä. Vie opiskelupaikan motivoituneelta ja alalle haluavalta. Jos aikoo alunperin johonkin muuhun ammattiin, pitää hakeutua suoraan sitä opiskelemaan.
ja, kun aloitin opinnot, tyhmänä järkytyin, kun minulle selvisi, että minusta tulee myös sairaanhoitaja ja joudun vuodeosastolle harjoitteluun. Koko sen harjottelunkin ajan mietin, että mitä olen mennyt tekemään, kun alalle hakeuduin. Nyt olen ollut 6 vuotta työelämässä, työskentelen kotihoidossa. Päivääkään en ole alavalintaa katunut. Toki en tee perushoitoa työkseni, joskus sitäkin tarvittaessa, mutta alahan on sama kuitenkin ja pelkosi kuulostaa tutulta =). Ja nimenomaan veikkaisin tuon empatian tekevän sinusta hyvän hoitajan. Kyllä sinä opit suhtautumaan ammatillisesti asiakkaisiin ja potilaisiin ja heidän sairauksiinsa, mutta tuon empatian ansiosta osaat hoitaa heitä hyvin. Onnea opintoihin ;)
Tottuuko työhön, sairastuneisiin ja kuoleviin? Auttamishalu on suuri, mutta mietin osaako sitä sitten olla viemättä töitä ajatuksissaan kotiin?
ap