Outoa, että vasta nyt Apuna ry:n toiminnan epämääräisyydet on nostettu julkisuuteen
Apuna ry:n toiminta on ollut jo vuosia todella epämääräistä.
Rahankeräyslupaa ei ole, koska se on evätty aiempien rahankeräykseen liittyvien väärinkäytösten vuoksi.
Ryhmässä on paljastunut useita huijareita joiden tarinat ovat keksittyjä - Mellu on itse paljastanut useampia siinä vaiheessa kun hän on riitaantunut näiden tuttaviensa kanssa joille rahaa on kerätty.
Lahjoittajia on kiristetty ja uhkailtu, monesti jopa vuosikausia.
Yhdistys ei ole missään vaiheessa avannut rahankäyttöään ja kaikki kyselijät on heitetty ulos ryhmästä.
Tavaralahjoitukset eivät ole kelvanneet kenellekään vaikka tarinoiden mukaan tarvitaan mm. vaatteita. Vain rahaa vaaditaan. Silloinkin kun lahjoittaja on luvannut tavaralahjoituksen, niin siinä vaiheessa kun on siirrytty yksityisviesteihin on ryhdytty vaatimaan rahaa ja Mellu itse osallistunut painostukseen.
Mellu on useaan kertaan kertonut, että rahat kerätään salaisille tileille jotta ne eivät vaikuta Kelan tukiin. Yksittäisille avunsaajille on kerätty useita tuhansia euroja toistuvasti.
Tarinat ovat olleet täynnä selviä valheita ja kun niistä on kyselty ja huomauteltu on Mellu vain ilmoittanut, että hänen kertomaansa pitää vain luottaa.
Poliisi on ilmeisesti tutkinut yhdistyksen toimintaa jo pitkään.
Tässä vain osa yhdistyksen epämääräisyyksistä. Näistä on täälläkin keskusteltu monta kertaa mutta keskustelut aina poistettu.
Nyt kun yhdistys vihdoin meni liian pitkälle tuon huijauksen kanssa jossa valehtelivat teinipojan itsemurhasta, niin nyt sitten mm. LinkedIn:issä on Apunasta pitkiä keskusteluja joissa lukemattomat ihmiset kertovat ihmetelleensä toimintaa pitkään ja tulleensa huijatuiksi ja kiristetyiksi ryhmässä.
Miten tuon toiminnan on sallittu jatkua näin kauan ja kaikki keskustelu esimerkiksi täällä tukahdutettu, vaikka lukemattomat ihmiset ovat joutuneet huijatuiksi, kiristetyiksi ja uhkailluiksi yhdistyksen toimesta?
Kommentit (26)
Paras apu on ohjata tuollaiset perheet virallisen tuen piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Paras apu on ohjata tuollaiset perheet virallisen tuen piiriin.
Ne ovat jo kaikki virallisen tuen piirissä. Keräävät rahat salaisille tileille jotta saavat fyrkkaa virallisten tukien päälle.

No siis tuohan on yksinkertaisesti laitonta.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei silti tule muuttumaan. Aina löytyy nyyhkytarinoille lahjoittajia
Kaikki auttamisjärjestöt vetoavat samanlaisilla nyyhkytarinoilla. Ja sitten ihmiset lahjoittavat.
Samalla tavalla kaikki auttamisjärjestöt kieltäytyvät keskustelemasta epäkohdista.
Ja samalla tavalla ne rahat menevät kaikissa auttamisjärjestöissä hallinnon ylimitoitettuihin palkkoihin, kun itse toiminta pyörii maallikoiden vapaaehtoisvoimin tunaroiden.
Onhan näitä auttavaisia ollut, joku vuosi sitten "tonttu-ukko" keräsi itselleen rahaa. Taitaa olla nykyään kansanedustaja.

No shit Sherlock.
Miksi pitkä keskustelu Apuna ry:n epäkohdista poistettiin vaikka yhdistyksen toteuttama huijaus on kaikissa medioissa?
Ei tää järjestön keulakuva instassaan kovin miltään auttajalta näytä. Paljon on aika pintahommaa.
Kiusaaminen on ikävä ja paha asia mutta kyllä sitä viime vuosina on aika paljon käytetty jonkinlaisena huomionhakuvälimeenäkin. Tuntuu että aina kun joku haluaa julkisuutta niin vedetään joku kiusaamiskorttikin esiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei tää järjestön keulakuva instassaan kovin miltään auttajalta näytä. Paljon on aika pintahommaa.
Tarkoitatko sitä hoi jaari-jaari-jaata?
Helsingin Sanomien lukijakommentti:
[quote]
14:26
Lähetin vuosia sitten postitse ruokakauppojen lahjakortteja Apuna-ryhmälle pääkaupunkiseudulle. Parin viikon kuluttua kirjeen vastaanottajana toiminut vapaaehtoinen ilmoitti minulle, että lahjakortit eivät olleet tulleet perille. Sain selvitettyä, että lahjakortteja oli käytetty kaupoissa maksamiseeen ja tein rikosilmoituksen. Poliisi ryhtyi tutkimaan asiaa lievänä petoksena. Kävi ilmi, että lahjakortit olivat tulleet perille ja vastaanottajan aikuinen poika oli käyttänyt niitä. Vaikka tapaus saattoi olla puhdas vahinko, koko episodi korpeaa vieläkin.
[/quote]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei silti tule muuttumaan. Aina löytyy nyyhkytarinoille lahjoittajia
Kaikki auttamisjärjestöt vetoavat samanlaisilla nyyhkytarinoilla. Ja sitten ihmiset lahjoittavat.
Samalla tavalla kaikki auttamisjärjestöt kieltäytyvät keskustelemasta epäkohdista.
Ja samalla tavalla ne rahat menevät kaikissa auttamisjärjestöissä hallinnon ylimitoitettuihin palkkoihin, kun itse toiminta pyörii maallikoiden vapaaehtoisvoimin tunaroiden.
Todellisuudessa järjestöissä on todella matalat palkat..
Näitä kusetuskeräyksi on vaikka kuinka paljon melkein 9/10 avustuskeräyksistä netissä on hämärähommia taustalla. Jollekin perheelle voi oikeasti sattua joku tragedia ja sitten siihen perustetaan keräys mutta tilaisuus tekee varmaan ja kerääjä pitää itse 90% keräykseen annetuista varoista. Näistä vois tutkiva journalismi tehdä kunnon jutun ja mielestäni pitäisi myös joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen jos huijaa ihmisiltää rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä auttavaisia ollut, joku vuosi sitten "tonttu-ukko" keräsi itselleen rahaa. Taitaa olla nykyään kansanedustaja.
Ruskeapukki! Itse vielä leuhki jossain sisäpiiriryhmässä kuinka kannattaa perustaa avustusjärjestö ja pitää ite rahat!
Onko tämä täti, joka asuu Pekka-vainaan kanssa vielä paljastanut kuka "tytär" on? Onko sama muumimuki-huijari, josta oli juttua muutama vuosi sitten?
Nyt Heidi aivan pokkana ilmoittaa ryhmässä, että toiminta jatkuu.
In Your Dreams
Näin itsemurhan tehneellä Pekalla huijattiin Yle sai yhdistykselle lähetettyjä viestejä
Vierailija kirjoitti:
Nyt Heidi aivan pokkana ilmoittaa ryhmässä, että toiminta jatkuu.
In Your Dreams
Niinpä. Ja jotenkin kuvittelee, että nyt voisivat saada rahankeräysluvan. Mitä tuo täti polttelee?
"Kohusta huolimatta toivomme, että toimintamme jatkuu avustamisen parissa. Emme edelleenkään kerää rahaa koska voimassa olevaa lupaa ei vielä ole, mutta nyt voimme sitä taas hakea."
Mikään ei silti tule muuttumaan. Aina löytyy nyyhkytarinoille lahjoittajia