Tuleeko teille välillä pohjaton suru kun ajattelette rakasta joka ei ole enää täällä
Kommentit (12)
Kyllä, hyvin tuttu tunne. Kun on niin ikävä, että rintaa puristaa, eikä henkeä saa...
Kaipaan miestäni joka menehtyi sairauteen jo vuosia sitten. Ajattelen niin, että hän on yhden askeleen minua edellä.
Ihan mielenkiinnosta, uskotteko te joille tulee tuollainen pohjaton suru niin tuonpuoleiseen ja jälleennäkemiseen vai ette?
Eilen yllätti, jos nyt ei pohjaton, mutta voimakas surun tunne isääni kohtaa, joka kuoli jo yli 20 vuotta sitten, Ei se henkeä salvannut, mutta tuntui rinnassa fyysisenä kipuna.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, uskotteko te joille tulee tuollainen pohjaton suru niin tuonpuoleiseen ja jälleennäkemiseen vai ette?
Uskottelen itselleni näin, jotta olisi hetken helpompaa, vaikka tiedän, ettei näin ole.
Se mikä eniten auttaa silloin kun ei henkeä saa, eikä itkusta meinaa tulla loppua, on se kun mietin, kuinka surulliseksi menettämäni läheinen tulisi, jos tietäisi kuinka vaikeaa minulla on duruni kanssa. Hän ei taatusti sitä haluaisi, vaan haluaisi minun olevan onnellinen.
Ei. Vanhempani yhä elävät, ei oo edes 80v. Isoäitiäni olen kaivannut, hän on ollut jo taivaan kirkkaudessa 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, uskotteko te joille tulee tuollainen pohjaton suru niin tuonpuoleiseen ja jälleennäkemiseen vai ette?
En oikein tahdo pystyä uskomaan, mutta sanotaan, että pidän sen option auki.
Ihan alussa kun kuolemasta oli vähän aikaa tuli, mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Nykyään lähinnä vain haikeus ja tieto siitä että se on kaikkien osa.
Ei enää. Lähinnä lämmin ailahdus.