Poimintoja HS mielipide kirjoituksesta koskien poronhoitoa ja suurpetoja
On todella erikoista, että lähes puolet Suomesta on alistettu yhden yksityisen elinkeinon intressien alle, mitä suurpetojen suojeluun tulee. Lisäksi täytyy huomioida, että porotalous kiihdyttää pohjoisen herkän flooran eroosiota, eikä 100 000 poron vuotuinen tappaminen ole itsessään mikään luontoystävällinen näytelmä.
HS: Suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa suurten nisäkkäiden suojelussa. Tiheimmin asuttu Suomi poronhoitoalueen eteläpuolella kantaa lähes kaiken vastuun suurpetojen suojelusta.
Kreikan valtion kokoinen poronhoitoalue on kokonaan omittu yksityisomisteiselle lihantuotannolle yhteisellä maalla. Viisi kuudesta Suomen suuresta maanisäkkäästä ja suurpedosta on toiminnallisesti poistettu pohjoisesta samalla, kun poronhoitajat tappavat vuosittain jopa 100000 poroa.
Ekosysteemin toiminnallisuus eli esimerkiksi suurten nisäkäslajien vaikutukset ympäristöönsä on määritelty yhdeksi planetaariseksi rajaksi, joiden rikkominen voi romauttaa ihmiskunnan tulevaisuuden. Suuret nisäkkäät ovat avainlajeja ekosysteemin terveyden ylläpitämisessä, tasojen yhdistämisessä ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten puskuroinnissa. Poronhoitoalueella on menossa valtava koe, jonka tuloksia emme tiedä.
Kommentit (11)
Lapissa ei yhtään sutta, vaikka siellä on Suomen suurimmat kansallispuistot. Joka vuosi ammutaan kymmeniä susia, pahimpina vuosina lähes 50 kpl.
Pysykää te siat vain siellä Suomineidon vitunreiän alapuolella jeesustelemassa.
Intersektionaalisen politiikan seuraus. Hesarin mielipidettä ei olisi julkaistu, jos sen olisi kirjoittanut joku muu kuin saamelainen.
Toinen käsittämätön asia on ollut lähes rajoittamaton lupa kalastaa Teno tyhjäksi lohesta.
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen politiikan seuraus. Hesarin mielipidettä ei olisi julkaistu, jos sen olisi kirjoittanut joku muu kuin saamelainen.
Woke vaikenee ja vaientaa luonnonsuojelijat.
Kuvitteleeko joku että sudet vähenevät etelästä jos niiden annetaan tuhota yksi elinkeino Lapissa? Ei vähene. Susien kokonaismäärä vain kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteleeko joku että sudet vähenevät etelästä jos niiden annetaan tuhota yksi elinkeino Lapissa? Ei vähene. Susien kokonaismäärä vain kasvaa.
Tuhota elinkeino? Lapissa on maan suurimmat kansallispuistot, kyllä niihin muutama susilauma pitää mahtua. Vai ovatko kansallispuistot porojen laitumia ja saamelaisten metsästysmaita?

Näin on ja siksi niitä ei pitäisi kutsua kansallispuistoiksi.
Suomessa erityiskohtelua saavat ruotsalaiset, lappalaiset ja maahan muuttajat. Muut maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa erityiskohtelua saavat ruotsalaiset, lappalaiset ja maahan muuttajat. Muut maksaa.
Romanit ja somalit mukaanlukien
Lappi ja sen upea luonto, niin kuin muukin Suomi kuuluu koko kansalle, eikä sitä pidä alistaa yhden tai kahdenkaan elinkeinon hyötykäyttöön.