Tekoälyt ja Euroopan unionin tulevaisuus
Olen 3 tuntia rassannut sekä DeelSeekiä että ChatGPT:tä aiheena euroopan tulevaisuus. Molempien kanssa päädyttiin aika surkeaan lopputulokseen.
Tässä hyvin hyvin tiivistetty yhteenveto:
1. Trump hajoittaa euroopan unionin, vaikka Ranska pyrkii nyt kokoamaan rivit, saksan oikeistolaistuminen lyö lopullisen kiilan hajoamiseen, kuten Trump ja Putin molemmat toivovat. On helpompi "neuvotella!" (pahoinpidellä ja uhkailla) pientä maata kuin 10 maan liitoumaa. Pahimmillaan tämä on demokratian loppu, jos todellista demokratiaa on edes ollut vuosikymmenneen. Tilalle tulee kauppamiesten hallitseman hansakaupukien tapaiset alueet, joista revitään kaikki irti ameriikan hyväksi. Suomi ja muut pohjoismaat palaavat aiempien vuosikymmenien EFTA-tyyppiseen vapaakauppaliittoon. VEnäjä valloittaa ahvenanmaan tai gotlannin kontrolloidakseen itamerta.
2. Trump ei halua jättää sotilaallista tyhjiötä, koska se avaisi oven Venäjän vaikutusvallalle. USA:n vetäytymispuheet ovatkin todennäköisesti vain taktiikkaa koska ne pelottavat EU-maat tekemään enemmän puolustusmenoja, ajavat Euroopan maiden politiikkaa "USA-myönteisempään" suuntaan ja heikentävät EU:n itseluottamusta ja yhtenäisyyttä.
USA:n etu on, että Eurooppa pysyy juuri sopivan heikkona. Saksa ja Ranska ovat olleet USA:lle hyödyllisiä liittolaisia, mutta jos ne yhdistyisivät vahvaksi eurooppalaiseksi supervallaksi, se olisi Yhdysvalloille uhka. Ilman vahvaa johtajuutta EU hajoaa, jos joku yrittää yhdistää EU:n vahvaksi suurvallaksi, USA alkaa sabotoida sitä. Kun Eurooppa ei onnistu rakentamaan omaa yhtenäistä strategiaa, siitä tulee vain Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan pelikenttä.
Eli synkkiä aikoja on tulossa euroopalle, kävi miten vain. toi ylempi on DeepSeekin kanssa käydystä keskustelusta ja kakkonen ChatGPT:n loppupäätelmiä. DeepSeek ei muuten halunnut taaskaan keskustella kiinan osuudesta Euroopan tulevaisuuteen...
Minä kanssa mietin työpaikan tekoälychattien kanssa asiaa ja yksikään ei uskonut sotaan euroopassa. Myöskään suomea ei arvostettu, miksi venäjä hyökkäisi suomeen, ei mitään järkeä, ei täällä ole mitään mitä venäjä ei saisi muualta halvemmalla. Myös baltian maiden valloitus, vaikka on suurempi todennäköisyys kuin suomen valloitukselle, on pieni. Todennäköisesti Venäjä pyrkii vahvistamaan kontrolliaan heikon euroopan (sama tulos kuin aloittajalla) itäosissa, vanhat varsovan liiton maat painostetaan venäjän kontrolliin.
Sitten uskonto, kaksi chattia varoitti Trumpin ääriuskovaisista avustajista, siellä on ryhmiä jotka avoimesti ajavat kolmatta maailmansotaa jotta jumalan tulo olisi mahdollinen ja raamatun sana toteutuisi.