HS: Terveydenhuollon hierarkioista

Artikkelin perusteella vaikuttaa vähän huuhaa -jutulta. Nimettömänä esiintyvä sairaanhoitaja kertoo miten hänen aloittaessaan uudessa työssä hänellä oli ensimmäiset kaksi viikkoa usein vaihtuva ja julma perehdyttävä ja hän usein itkeä pillitti salaa pukuhuoneessa. Siis perehdyttäjä vaihtui mutta oli silti aina julma ja tuhahteleva ja itketti perehdytettäväänsä. Hohhoijaa. 

Kaikki nimellään esiintyvät haastateltavat kuitenkin sanovat että kaikkien työtä tarvitaan tiimissä, hoitaja on lääkärin tiimikaveri eikä alainen ja lääkärit ihmettelevät mikseivät hoitajat tule ruokalassa samaan pöytään istumaan.

Olisiko sittenkin niin, että osalla hoitajista on niin alhainen itsetunto ettei uskalleta olla normaalisti ihmisten kanssa ja otetaan itseensä heti jos potilas pyytää apua saadakseen peiton päällensä (artikkelin esimerkki loukkaavasta tilanteesta)?

Mielestäni olisi todella pelottavaa olla potilaana jos leikkaussalissa kirurgi ei uskaltaisi sanoa suoraan avustavalle hoitajalle tämän virheestä koska pelkää loukkaavansa tämän tunteita (myös artikkelissa ollut esimerkki). 

Mitä tulee hoitoon, niin käskyhierarkia on oltava ehdoton. Ei siellä leikkaussalissa voi änkätä eriävää mielipidettä, jos on potilaalla kriittiset hetket. Sen sijaan en ymmärrä miksi hoitaja ei voisi muita huoliaan lääkärille kertoa, monestihan he juttelevat potilaan kanssa enemmän kuin lääkärit. Lounaalla ihmisten pitäisi saada istua siinä joukossa missä kukin haluaa olla. Jos jotkut haluavat tehdä lounaalla töitä, ei sinne pitäisi ängetä sekaan jakamaan mustikkapiirakkareseptiä. 

Olen joutunut viimeisen parin vuoden aikana käyttämään aika paljon sekä kunnallisia että julkisia terveyspalveluja. On oltu moniammatillisessa kuntoutuksessa, osastopotilaana, useammassa leikkauksessa ja parissa eri erikoissairaanhoidon hoitoputkessa.

 Mielestäni henkilökunnalla on molemmissa näyttänyt olevan hyvää yhteistyötä ja selkeät roolit. Kenenkään en ole nähnyt itkevän tai kohtelevan toisia huonosti tai myöskään olevan erityisen ylityöllistetyn oloisia, vaan työ on näyttänyt sivusta seuraten ammattimaiselta ja hyvin organisoidulta. Osastolla pötkötellessäni paikkani oli lähellä henkilöstön toimistohuonetta, ja sieltä kantautui säännöllisesti iloista keskustelua ja nauruakin. 

Suoraan sanottuna olen alkanut kadehtimaan hoitohenkilöstöä heidän työstään. 

Hesarin juttu on täysin aiheellinen. Hierarkia on tärkeää, jotta toiminta on turvallista. Hierarkkisuus on silloin syvältä, kun käyttäydytään valta-asemassa huonosti alempia kohtaan. Kirurgit ovat pääsääntöisesti ilkeitä hoitajia kohtaan. Erityisesti nuoret naiskirurgit siinä uran vaiheessa, kun ovat vielä epävarmoja osaamisestaan ja joutuvat kilpa-asetelmaan muiden kirurgien kanssa. Psykiatreilla ei sitten niinkään ole noussut keltainen neste päähän, että pitäisi alkaa pahoittaa hoitajien mieltä. 

Ainakin yleisissä tiloissa voisi pitää turvat kiinni. Ihan helvetin ärsyttävä oli yksi vanhempi terveydenhoitaja joka jäkätti ääneen jonkun asiakkaan tapausta terveysaseman ruokalassa. Ja lääkärit höpisi matkoistaan kotimaahan. Buhahaa tuota jengiä. Hei Pihlajamäki, älkää mennä sinne!