Kokemuksia laihtumisesta

Kiinnostaisi kuulla muiden laihdutuksessa onnistuneiden ajatuksia. Minulla on nyt reilu 30 kg urakka valmis, ja se on ollut monella tavalla iso juttu, mutta ei siitä jotenkin tee mieli jutella oikein kenenkään kanssa. Miehelleni olen puhunut, mutta hän on aina ollut hoikka, joten ei oikein osaa jakaa kokemusta.

Ainakin tällaisia ajatuksia pyörii mielessä:

- Nukkuminen on epämukavampaa. Olen liian luinen. Pitäisi ostaa pehmeämpi patja.

- En ymmärrä kokoani ollenkaan. Lihavana en tajunnut kuinka paksu olin, ja nyt en tajua kuinka pieni olen. Kaikki vaatteet ovat jääneet isoiksi, mutta kun yritän ostaa pienempiä tilalle ostan silti aivan liian suuria. En vain jotenkin pysty uskomaan että koko on M tai jopa S, joten ostan varmuuden vuoksi isompia, kun pelottaa jos vaate ei mahdu.

- En myöskään hahmota, minkä mallisia vaatteita pitäisi ostaa. Ne aikaisemmat luottovaatteeni eivät näytä enää hyvältä edes pienemmässä koossa.

- Haaveilin aina laihtumisesta, että mitä ihania vaatteita voisin käyttää, kun laihtuisin, ja nyt en keksi tai muista niistä mitään.

- Pelottaa, että lihon takaisin, joten en uskalla syödä tarpeeksi.

- On kivaa kun mahtuu pieneen kippuraan. Maha ei ole tiellä. Mahdun työtuolilleni kokonaan jalkoineni päivineni ja vielä jää tilaa.

- On kivaa kun voi pukeutua lämpimästi. Olen aina ulkoillut paljon, mutta lihavana en koskaan halunnut pitää esimerkiksi toppahousuja, koska pelkäsin näyttäväni niissä vieläkin isommalta. Nyt voin pukea niin monta kerrosta ja niin paksuja vaatteita kun tarvitsen.

- Söin ennen liikaa, mutta paljon terveellisemmin. Olen syönyt niin vähän, että minulla on aika huono ruokahalu nykyään. Selvästikin, jotta jaksaisi panostaa terveellisen ruoan laittamiseen, pitäisi olla kiinnostusta ruokaa kohtaan. Mutta kun ei ole, tulee syötyä enemmän vaan jotain valmista.

- Jännitän, tajuavatko ihmiset kuinka paljon olen laihtunut. Pakkohan niiden on huomata, mutta KUKAAN ei ole sanonut mitään.

- Pahoitan edelleen mieleni somen läskivihasta. Sitten tajuan, että ai niiin, eihän se kai enää koske minua.

- En kaipaa ruokaa, mutta kaipaan ruoasta saamaani iloa. Vähän vaikea selittää, mutta jos oli vaikka työpäivän jälkeen aivan poikki ja surullinen jostain, oli ihanaa ostaa suklaapatukka koska se oli niin hyvää ja ihana. Nyt voisin kai ostaa välillä suklaapatukan, mutta en saa siitä samanlaista iloa enää.

- Voin ostaa tosi epäterveellistä ruokaa hyvällä omallatunnolla. Me söimme aikaisemminkin terveellisesti, mutta tietysti joskus oli älyttömät ostokset vaikka lapsen synttäreille tai 4 perhepizzaa remonttitalkoisiin. Lihavana minusta oli HIRVEÄÄ tehdä tuollaisia ostoksia, tuntui että kaikki tuomitsevat. Nyt voin kävellä kaupungilla vuori pizzalaatikoita sylissä, ja tuntuu että ihmiset ajattelevat, että siinä joku vie ruokaa isolle porukalle. Ennen tuntui, että kaikki kuvittelivat että siinä joku läski taapertaa sohvalle iltapalansa kanssa.

- Tavallaan kaipaan myös laihduttamista. Totuin siihen ja siitä oli jokaviikkoinen onnistumisen ilo, kun vaa'an lukema laski.

Olisi kiinnostavaa kuulla, onko muilla samanlaisia kokemuksia.