Itkettää kun on niin v**un paska lapsuus

4-kymppisenä menee jo paljon paremmin :-).

itselle tärkeissä asioissa! Olet arvokas ihminen kokemuksistasi huolimatta!

Kato peiliin reippaasti.

Tarvitset todennäköisesti avuksesi terapiaa, jos vain sellaista saat, hakeudu ihmeessä. Lapsuus ja sen merkitykselliset ihmissuhteet, etenkin omiin vanhempiin, rakentavat vahvasti ihmisen persoonallisuutta ja henkistä hyvinvointia. Jotta voisit kehittää itseesi, elämääsi ja muihih ihmisiin tasapainoisemman suhteen, tarvitset apua uusien ajattelumallien rakentamiseen - jotta voisit nähdä itsesi ja muut hyvinä, ja jotta saisit luottamusta ja turvallisuuden tunnetta.



Ehkä voit rakentaa parempaa elämää lukemalla kirjoja ja työskentelmällä itsesi kanssa ilman terapiaakin, mutta työtä sekin tulee vaatimaan. Parasta olisi, että voisit jutella asioista jonkun toisen ihmisen kanssa, kuka hän onkin.



Jotta voisi vapautua huonon lapsuuden taakasta, on

saatava tuntea vihaa ja tuntea surua kaikesta siitä hyvästä, mitä on menettänyt ja mitä olisi lapsena niin kovasti tarvinnut. Ikävä kyllä en osaa kertoa, miten tuo tapahtuu käytännössä. Omaan itseen olisi opittava suhtautumaan armahtavasti ja jos et ole saanut hoivaa vanhemmiltasi, nyt sinun täytyisi ikäänkuin itse antaa itsellesi sitä rakkautta ja ymmärrystä mitä et ole ehkä aiemmin saanut. kannattelet itse itseäsi ja suhtaudut itseesi lempeydellä, et kritisoiden ja vaatien liikaa. Sillä usein kun omanarvontunne on heikko, itseäänsä suhtautuu liian kriittisesti ja vikoja etsien.



Toivon sinulle voimia!

Vaihtoehto terapialle:



Jätä vanha taakse totaalisesti, ja aloita tekeminen. Teet vaan, et katsele taaksesi koskaan enää. Vaan teet, ja elät elämääsi, minkä olet ansainnut.

mutta ensin varmaan tarvisi saada edes arki käyntiin,jotta vois elää uutta elämäänsä.Mikä sellaiseen auttaa kuin jotkut lääkkeet tai terapia?

tai pelätä. Ne auttavat yleensä parhaiten!



Minusta tunteiden välttäminen ei edesauta oman elämän saamista tolalleen, sillä ne vaikuttavat aina ihmisen alitajunnassa, vaikka niitä kieltäisikin.



Mutta lapsuuden vaikeuksien miettiminen alinomaan ei vie sekään tilannetta eteenpäin - juuttuminen samoihin ajatuskuvioihin ei nosta ja tuo elinvoimaa.

Siksi rypeminen pitäisi saada keskeytettyä.



Arjen rakentamisen voi alkaa vaikka siitä, että yrittää pysyä "normaalissa" päivärytmissä: menee ajoissa nukkumaan eikä kuku netissä ja nukkuu riittävästi. Kun sen saa kuntoon, on voimia alkaa ulkoilla ja liikkua. Sehän tutkitusti vaikuttaa yhtä hyvin lievään ja keskivaikeaan masennukseen kuin lääkitys (vaikea masennus on sitten jo vakavampi asia, mihin liikunnalla ei ole vaikutusta).



Ei kait sitä arkea saa hallintaan kuin askel kerrallaan. Keskeistä olisi, että välillä voisi käsitellä itsensä kanssa menneisyyttä ja vaikeita tunteita siihen liittyen, yrittäisi päästä siinä eteenpäin eikä vain toistaa samoja ajatuskulkuja. Valtaosan ajasta kuitenkin pitäisi keskittyä nyt-olevaan ja arjessa pärjäämiseen. Kun saa vähän kerrallaan asioitaan kuntoon, vaikka tuon vuorokausirytmin, ulkoilun, ruokailun jne. niin siinähän se mieliala ja itsekunnioitus ja -luottamus lisääntyy, huomaa että pärjää!

että ottaa reippaasti vastuun omasta elämästään ja pyrkii muutokseen. Ei enää niitä samoja tekosyitä, joiden varjolla voi jättää kaiken tekemättä.

Ihan ensin pitää hyväksyä menneet! ne on ollut ja mennyt, ne ei muuksi muutu!



Vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa!!!!



Uusi elämä alkaa sitten kun sinä päätät omista asioistasi!

Lääkkeiden ja terapian apu hyvin rajallista. Terapiassakin saattaa joutua paskan kohtelun uhriksi, koska ei ole oppinut puolustautumaan. Terapeutti pitää siis valita huolella.



Eniten on auttanut, kun viimein uskalsin laittaa rajat siihen, miten minua saa kohdella. Ikävä kyllä se tarkoitti välien poikkilaittamista kahteen lähisukulaiseen -mutta johan helpotti. Paska kohtelu lähes katosi elämästä. Vihdoin elämä alkaa olla elämisen arvoista. Ihmissuhteista nauttii uudella tavalla.



Ympäristön muutos pitäisi olla ensimmäinen hoito mt-ongelmiin. Jos se ei auta, vasta sitten terapia ja lääkkeet. Kuka tahansa, joka saa riittävän huonoa kohtelua vuosi toisensa jälkeen, menettää mielenterveytensä.



Aikaa ja ikää myöten helpottaa, mutta vain jos huono kohtelu loppuu.

Kävin siellä 1,5 vuotta 2 kertaa vko. Heti ekasta tapaamisesta alkoi helpottaa. Sain puhua ulos sen kaiken paskan eikä sitä tarvinnut enää kantaa mukana. Yhtäkkiä oli energiaa ja voimaa jatkaa eteenpäin. Opin myös kirjoittamalla purkamaan asioita. Tärkeintä on että saat ne kokemukset ulos itsestäsi jotenkin. Sen jälkeen on helppo jatkaa eteenpäin.Aluksi voi olo kyllä pahentuakin kun asioita nousee pintaan mutta sitä ei kannata pelästyä vaan jatkaa vaan terapiaa.

Se oli ja meni ja oli sitä mitä oli. NYT tästä eteenpäin voit toimia toisin ja opetella olemaan sellainen kuin haluat. Opettelet pitämään puolesi ja päätät tehdä loppuelämästäsi paremman.

Paljon on sinun itsesi käsissä nyt aikuisena.

kun opettelet taitoja, joista saat iloa ja toisten arvostusta.

Esim. ammatti, hyvä käytös, positiivisuus jne...KAIKKI tarvitsevat näitä myös sinä! Usko minua!



Ja jätä tyo v-""un paska -sana jo heti pois puhekielestäsi:)

Ei sitä voi vain jatkaa elämäänsä olemalla ajattelematta mennyttä, sillä se on osa ihmistä. Ei elämäntarinaansa voi hylätä, sen voi kylläkin yrittää kirjoittaa uudelleen. Hyväksyminen on oleellinen asia: hyväksyä se paska mitä on saanut osaksi omaa tarinaansa - ihmisellä on oikeus tuntea saaneensa epäoikeudenmukaista kohtelua ja tuntea siitä surua - mutta yrittää kirjoittaa tarinasta selviytymistarina ja sille parempi jatko.



Sillä vaikeistakin asioista voi selviytyä. Niistä ei selviydytä vain unohtamalla, vaan läpikäymällä tunteet ja sillä tapaa vapautumalla niistä, etteivät ne esimerkiksi muutu somaattisiksi oireiksi (kivuiksi jne).



Toisaalta kyllä ei pidä velloa liikaa hankalissa asioissa ja tunteissa, se ei hyödytä, mutta alkaa aktiivisesti tunnistamaan omia tunteitaan ja miettiä, miten niistä selviäisi ja pääsisi eteenpäin, miten muuttaa ajatteluaan kun ahdistus tms. alkaa hallita mieltä.

kaikille ei sovi puhuminen, en jaksa uskoa että terapia olisi se autuaaksi tekevä.



Avioeron aikana kävin kerran puhumassa terapeutille, todella valaisevaa. Nainen joka ei ollut edes tukkaansa kammannut tuli myöhässä paikalle ja ynisi koko tunnin jolloin vaivautuneesti yritin purkaa tilannetta, en kyllä saanut mitään koko kalliista terapiasta.



Ystäville pieninä annoksina puhuin ja kirjoitin pitkiä kirjeitä itselleni ja purin kaiken paskan ulos ja ne vitut ja perkeleetkin kirjoitin.

"valitettavasti vasta sitten kun opettelet taitoja, joista saat iloa ja toisten arvostusta. Esim. ammatti, hyvä käytös, positiivisuus jne...KAIKKI tarvitsevat näitä myös sinä! Usko minua!"



Kun mä olin lapsi, mä olin kiltti, hyvä käytöksinen ja ahkera. Osasin monia asioita, tein paljon kotitöitä yms. Pelkkää haukkumista tuli osakseni.



Nyt olen aikuinen, työkyvytön, alentunut toimintakyky, pessimisti, mutta pidän puoleni. Ja enää ei tule haukkumista, kun ihmiset tietävät, etten sitä kuuntele.



On olemassa röyhkeitä (narsisteja?) ihmisiä, jotka kohtelevat toisia huonosti. Ainoat, ketkä välttyvät huonolta kohtelulta ovat ne, jotka eivät siihen (huonon kohtelun kohteeksi) suostu.



Opettele pitämään puolesi. Arvosta toisia ja itseäsi. Vaadi itsellesi hyvää/neutraalia kohtelua, älä suostu huonoon kohteluun.



Jokaisella on oikeus ainakin neutraaliin kohteluun riippumatta ammatista, menestyksestä, ulkonäöstä jne.