Ai Suomen armeijassa saa kuvata Youtube videoitakin nykyisin?
:D Just huomasin Youtubessa videon missä varusmies kuvaa viidennettä päiväänsä ja kertoo mitä on tehty
Eihän tossa taustalla näy mitään mutta silti se on outoa koska mun aikana tosta ois lentäny sotilasoikeuteen jos mä oisin omassa varuskunnassani kuvaillu kameralla :D En sit tiiä mikä muissa paikoissa on ollut tapana mutta näin meillä aikoinaan
Kommentit (6)
Juu Ylilaudalle ovat postanneet jo vuosia.
Pääesikunnan tiedotusosaston toimeksiannosta tämäkin youtube.
kyll tulee ongelma tositilanteessa selittää näillä sankareille että sielä pitäs olla muita eikä itteensä varten
Ihmettelen alokasaikaa nykyään. Ennen ei ollut aikaa mihinkään, kaikkialle oli kiire. Päivät kesti klo 6-22 paitsi jos oli maastoharjoitus niin ne kesti koko ajan. Päivät meni nopeasti. Kotiin pystyin soittamaan tokalla viikolla ja lähinnä pari minuuttia että täällä ollaan. Tuolloin oli kolikkopuhelimet ja kännyköitä vain harvoilla. Nekin oli kaapissa. Eikä tästä ole aikaa kuin vajaa 30 vuotta.
Mutta ajat toki muuttuu. Ihmettelen vaan sitä miten sanotaan että ennen oli luppoaikaa ja siksi palvelusaikaa lyhennettiin. Luppoaikaa ei todellakaan ollut, ei alokasaikana eikä paljoa myöhemminkään. Nyt tehdään tiktok-videoita ja lyhin palvelusaika on 5,5 kk.
Sanon ihan suoraan että parempia sotilaita tehtiin ennen.
Kännykät joutaisi kieltää palveluksessa. Meikäläisen aikaan tuvassa sai olla vain yksi sähkölaite, se oli joko radio tai kahvinkeitin. Ihan hyvin pärjäsi 8 kuukautta.
Kanava? T: Karhu