Keski-ikäisen pohdintaa mammonasta

Viiskymppiset on juhlittu ja paljon on ehtinyt menneinä vuosina miettiä omaa elämää ja mikä siinä on tärkeää. Huomasin hiljattain että olen täydellisesti menettänyt kiinnostukseni ns maallista mammonaa kohtaan. En haaveile isosta asunnosta, kalliista autosta tai hienoista ulkomaanmatkoista. Nuorempana tällaiset houkutteli ja jossain määrin niitä myös tavoittelin.

Nykyään kateuden sijaan herää lähinnä säälin ja myötähäpeän tunteita kun ikätoverit lähettelevät kuvia Facebookiin Dubain uudenvuodenjuhlista, tai poseeraa uuden bemarin konepellillä. Kaikki tällainen tuntuu jotenkin niin turhalta ja suorastaan junttimaiselta.

Iän myötä on oppinut yhä enemmän arvostamaan ystäviä, luontoa, retkeilyä, hyvää ruokaa, liikuntaa, opiskelua jne. Asioita jotka ovat hyvin edullisia tai jopa täysin ilmaisia. On äärettömän vapauttavaa huomata ettei tarvitse jahdata sitä vähän parempaa autoa, tai tarpeettoman isoa asuntoa ja varsinkaan miettiä että millä ne maksetaan.

Kuten sanottua, vielä 30-40v iässä näin asiat aivan toisin. Nykyään uskon että avain onneen on kyky olla tyytyväinen siihen mitä itsellä on nyt, tänään ja tässä eikä koko ajan tavoitella jotain parempaa tai hienompaa.