Hei, te kaikki, joiden ystäviä on kuollut lapsuudessanne. Muisteletteko enää aikuisena kauan sitten poismenneitä ystäviänne?

Muistan ja kaipaan ikuisesti. Suren jopa sitä, kun kaikista hauskin ystäväni ehti kuolla ennen sosiaalista mediaa. Hän olisi ollut varmasti aivan äärettömän oivaltava somessa. Ihan naurettavaa minulta, mutta eipä näitä järjellä selitetä. 

Tietenkin muistelen ja kaipaan jopa vielä neljänkymmenen vuoden jälkeen. Paras ystävä oli ja rakas ihminen 

Muistelen. Kouluaikanani kuoli paljon lapsia ( sairaudet, onnettomuudet ja itsemurhat) ja mietin usein miten elämä olisi ollut erilaista, jos olisivat yhä hengissä.

42 v sitten ystäväni kuoli kolarissa, oli 10 v. Yhä edelleen käyn joka kesä hänen haudallaan, matkaa on 300 km. En unohda niitä hautajaisia koskaan. En unohda ystävääni koskaan. 

Kouluaikojen parhaan kaverin kanssa tiet erkani parikymppisenä ja pidettiin satunnaisesti yhteyttä. Kuoli vakavaan sairauteen kolmekymppisenä. Nyt olen 51-vuotias ja tulee aina haikea olo, kun mietin häntä. Samoin katsoessa valokuvia lapsuudesta, kun leikitään, ollaan yökylässä, teininä jossain.... melkein kyyneleet tulee silmiin. Vaikka hän ei ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen elämässä kuin satunnaisesti, niin hän oli kuitenkin olemassa minulle. 

Muistelen aina silloin tällöin. Olisimmepa saaneet olla vielä yhdessä. Sellaisen ystävän olisin todellakin tarvinnut! Kuoli autokolarissa.

Paras lapsuudenystäväni kuoli huumeista johtuvaan elämäntyyliin kaksvitosena. Monesti olen miettinyt, että miten pienestä se on kiinni, mihin suuntaan elämä lähtee. Yhtä villejä oltiin siinä 16-18-vuotiaina, mutta minä lähdin korkeakouluun ja hän huumemaailmaan.

Kyllä, mietin usein teini-iässä kuollutta erittäin lahjakasta ystävääni. Hänestä olisi tullut jotain suurta ihan varmasti, oli jo ura aluillaan ja menestystä saavuttanut.