Mitä on yllätyslaskut ihmisille?
Niitähän voi olla vaikka mitä, mutta harvoin on niin epäonninen, että niitä tulee lyhyellä aikajanalla useampi tai monta samana vuonna. Ja jollekin ei niitä tule yhtäkään kymmenessä vuodessa.
Huonekalujen hankinta ei yllätyslssku, ellei sitten ole poikkeuksellisen huonolaatuinen ja hajoaa ennen aikojaan.
Kodinkoneillekin voi laskea tietyn oletusajan, minkä pitäisi toimia, joten ei varsinaisia yllätysmenenoja, jollei hajoa ennenaikojaan. Jos näitä sattuu paljon parin vuoden sisään. voidaan puhua jo poikkeustilanteesta tai epäonnesta.
Aina ajatellaan laskuja itseaiheutettuna, mutta niitä muitakin on.
Omat isot yllätyslsskut viime vuosilta on:
Järkyttävän suuri vesilasku. Noin tonni ekstraa Ei itse aiheutettu (en jaksa selittää) ja veikkaan, että jopa vääristelty.
Lapsi hävitti avaimen ja kiinteistöltä noin viidensadan lasku.
Yksityisen lääkärifirman lasku korona todistuksesta kun oli pakko hankkka matkalle. Itseasiassa tuokaan ei ollut ihan oma vika. Olisin voinut hankkia ilmaiseksi julkiselta, mutta en ehtinyt, koska lapseni hidasteli ja meidän piti mennä yhdessä. Olisi pitänyt vaan mennä ilman häntä. Hänen myöhästelyn takia tuli isolasku mulle ja hänellekin. On aikuinen lapsi kyseessä. No hänen laskunsa onneksi maksoi isänsä.
Niin että niitä säästöjä pitää olla ja kato kato kun olet huono raha-asioissa!
Väitän että ihan kenelle vaan edellämainitut olisivat yllätyslaskuja ja isoja laskuja, joita ei tuosta vaan maksella! Väitän myös että edellämainitut laskut ovat kuitenkin harvinaista. Ei voida puhua, että tuollaiset on aivan tavanomaista kaikille. Tai jos on tavanomaista, niin harvalle tapahtuu kaikki edellämainitut parin vuoden sisällä.
Edellämainittujen lisäksi sitten ehkä hieman ylimääräisenä kuluna vain parin vuoden vanhan pesukoneen hajoaminen. Yllätyskulu koska vous olettaa toimivan pidempään.
Lasten rikkomia TV:tä en tähän listaan laita, koska nyt on puhe kuluista, jotka ei itseaiheutettu mutta laskussa oma nimi.
Kommentit (7)
Olikohan niin että jopa 40 prosentti aikuisista elää käytännössä kädestä suuhun ilman minkäänlaisia säästöjä, joten mikä tahansa yllämainituista aiheuttaa päänvaivaa. Toki niistä voi selvitä mutta se on heti pois jostain muusta.
Luulen että on paljon asioita, joita sinä et ymmärrä. Jaksamisia. Ei ole helppo olla tyhmä.
Juuri nuo kodinkoneiden hajoamiset tuli mieleen, mutta kyllähän pari vuotta vanhan rikki menneen kodinkoneen korvaa kotivakuutus.
SATOPASKA KONSERNIN PERSEESTÄ REVITYT VUOKRIENKOROTUKSET.
Vierailija kirjoitti:
Juuri nuo kodinkoneiden hajoamiset tuli mieleen, mutta kyllähän pari vuotta vanhan rikki menneen kodinkoneen korvaa kotivakuutus.
Ilman omavastuuta?
Meillä yllätyslasku on jonkun hajoaminen niin että jää kotivakuutuksen omavastuurajan alle tai kodinkone hajoaa juuri kun takuuaika on mennyt umpeen. Sitten kun näitä sattuu useampi samassa kuussa talous heittää kuperkeikkaa.
V i t tu mikä selittelijä olet ihan alinta saastaa.