Kun joulufiilis on kadoksissa
Ihanaa olla joulu kotona. Jo viime vuonna mies sanoi, että hän haluaisi olla aattona vain meidän oman perheen kesken. Nyt sitten mielipide muuttui ja hän on kutsunut oman sukunsa meille. Hänen äitinsä myös määräilee mitä hän tuo tänne. Sanoin ystävällisesti, että jätä nyt muillekin jotain laitettavaa, minä myös haluan vaikuttaa omassa kodissani tarjottaviin asioihin.
Kommentit (6)
On se vain mahtavaa olla sinkku vela, joulunakin!! Saa olla ihan niin kuin itse haluaa.
Jonkun mammanpojan olet saanut hoiviisi. Se on hyvä oppia sanomaan ei.
Oma joulumieli meni jo kauan sitten. Ketä täällä kiinnostaa tämä jumalaton ylikuluttaminen ja tappaminen.
Saahan se äiti tuoda. Mulla ei ainakaan haittaa jos se maksaa ja ne laitetaan pöytään. Söisin mielelläni toisen maksamat ruuat. Tosin riippuu,jos teen vaikka laatikot itse ja hän tuo valmiit,niin ne valmiit menee jääkaappiin ja laitan omat pöytään. Hän voi tarvittaessa kauhoa niitä omalle lautaselle ja laittaa mikroon. Kuiten omassa kodissani minä päätän. Tai toisi vaikka itse tehtyjä laatikoita,jos olen sanonut että ei tarvitse, täällä on. Ja hän jääränä silti toisi,niin ne seisokoot avaamatta. Otetaan jos loppuu tarjottavat. Suuttuu jos suuttuu, sanon ei tarvitse tulla toiste ja laitetaankos lähtö kahvit valumaan.
Ymmärrän! Sillä erotuksella, että itse ilahtuisin, jos jotain tuotaisiin. Minulla mukavin joulu alkaa siitä, kun vieraat lähtevät. Mutta he ovat miehen rakkaat vanhemmat, lasten tärkeät isovanhemmat, kivoja ja ystävällisiä ihmisiä - tottakai ovat tervetulleita.
Eikö sinulla ole omaan kotiisi mitään päätäntävaltaa?
Olisit katsonut eilen televisiosta joulu maalla -elokuvan