No kaikki jeesus intoilijat, mitä mieltä siitä
että 4 lasta on hukkunut vähänajan sisällä? Tuleeko nyt uskikset apuun kertomaan mikä kaikella oli tarkoitus?
Kommentit (54)
Mitään ei kuitenkaan tapahdu Herran sitä sallimatta. Jostain syystä Herra on sallinut näin tapahtua, tosin en väitä että Herra on välttämättä halunnut/suunnitellut näiden lasten kuolevan.
(en myöskään väitä tietäväni mitä syytä tai "järkeä" näillä lasten kuolemilla on, en minä voi Jumalaa selittää)
Itse lohduttaudun sillä ajatuksella, että uskon näiden lasten olevan nyt taivaassa Herran luona, siellä heillä on kaikki hyvin, ovat vailla minkäänlaista kipua, ikävää tai huolta. Pelkkää rakkautta ja iloa, jotain paljon parempaa kuin elämä täällä maan päällä voisi koskaan tarjota.
Uskovaiset, tietäväiset kummasti häviävät, kun heiltä pyytää niitä vastauksia.
Tosin eihän heillä niitä vastauksia olekkaan, kun rukoilemalla elämä helpottuu. Rukoilu auttaa kaikkeen kärsit sitten peräpukamista, syövästä, lapsen menetyksestä ym.
että ei kaikelle ole selitystä, eikä esim. vanhemmalla, jonka lapsi sairastaa kärsien syntymästään asti kovista kivuista kaiken aikaa, voi sanoa, että kaikella olisi tarkoitus.
Mutta eihän sekään sovi. Lapsia voi hukkua joukoittain ilman että yksikään uskovainen alkaa ihmetellä.
Mutta eihän sekään sovi. Lapsia voi hukkua joukoittain ilman että yksikään uskovainen alkaa ihmetellä.
Miksi nimenomaan uskovaisen sitä tulisi ihmetellä?
Jumalaa ei ole olemassa, muuten hän olisi pelastanut lapset.
ja Jumala antaa lastensa tehdä niinkuin ne haluaa, ei voi pakottaa ketään. Eli jos pienen lapsen vanhemmat ei vahdi lastaan niin kuin pitäisi, niin ei Jumala ala ihmeitä tekemään ja pelastamaan jokaista joka tavalla tai toisella vaaraan joutuu. Miksi niin tekisi? Luonto ja ihmiset kulkee kulkuaan, joskus Jumala siihen puuttuu, jostain tosi pätevästä syystä.
Mistäs tiedät, ettei nytkin olisi Suomessa yksi lapsi, jonka äiti joka päivä rukoilee Jumalalta, ettei oma lapsi hukkuisi ja tekee parhaansa sen estääkseen - Jumala on saattanut estää lasta hukkumasta monta kertaa, mutta sitähän ei kukaan tiedä...
Uskovaiset ei tajua ihmetellä. Muut tajuavat kyllä.
Jumala tai Jeesus eivät ole uskossa olevien turvana tässä elämässä niin, ettei mitään pahaa sattuisi, vaan ihan jotain muuta.
Olen kuullut usein, kuinka ihmiset menettävät uskonsa siksi, että jotain kamalaa sattuu juuri esim. lapselle. Miksi?
Uskova rukoilee ihmisten sielujen puolesta. Toki voi etukäteen rukoilla suojelusenkeleitä lapselleen, missä he sitten ikinä vaeltavatkin ja todellakin, miten todistaa, että Jumala esti jotain pahaa tapahtumasta?
Mä ainakin rukoilen ja uskon rukouksen voimaan, mutta tiedän silti, että jotain voi tapahtua, eikä se multa tule uskoa viemään pois.
Uskovaiset ei tajua ihmetellä. Muut tajuavat kyllä.
vai persujen?Mistä sinä tiedät mitä me tehdään?Ei meillä ole tapana mässätä typerillä aloituksilla tällaisessa tilanteessa!!!
Lapset siis hukkuivat koska niiden vanhemmat ei rukoilleet?
Mutta jos vanhemmat olisivat rukoilleet, voi olla, että lapsi ei olisikaan hukkunut.
Uskoa on uskoa, fakta on faktaa...ei näistä kannata vääntää.
Siunausta sinullekin:)
kunnolla näin pääsiäisen kunniaksi. Ei voi mitään, mutta nuo uskoivaisten rukoilut, pääsi taivaaseen ym. hömpänhömpän jutut saavat otsasuoneni pullistumaan.
Nämä niin uskovat ovat pahimpia. Yhteisöissä alistetaan lapsia, naisia ym. Löytyy lapsiin sekaantumista, homostelua jne. ja kaikki tehdään raamatun oppien mukaan.
kunnolla näin pääsiäisen kunniaksi. Ei voi mitään, mutta nuo uskoivaisten rukoilut, pääsi taivaaseen ym. hömpänhömpän jutut saavat otsasuoneni pullistumaan. Nämä niin uskovat ovat pahimpia. Yhteisöissä alistetaan lapsia, naisia ym. Löytyy lapsiin sekaantumista, homostelua jne. ja kaikki tehdään raamatun oppien mukaan.
Tajuatko?
silloinkin, kun sen nimissä tehdään pahaa. Ja vaikka sata lasta hukkuu, Jumala on olemassa, miljoona lasta hukkuu, Jumala on olemassa jne.
Tätä tarkoittaa, että uskovaiset ei tajua ihmetellä. Muut jo osaavat epäillä Raamatun ns. ilmoitusta, mutta uskossa vahvat ne ei horju, vaikka mitä tapahtuu. Joku on vaan jättänyt rukoilematta...
silloinkin, kun sen nimissä tehdään pahaa. Ja vaikka sata lasta hukkuu, Jumala on olemassa, miljoona lasta hukkuu, Jumala on olemassa jne. Tätä tarkoittaa, että uskovaiset ei tajua ihmetellä. Muut jo osaavat epäillä Raamatun ns. ilmoitusta, mutta uskossa vahvat ne ei horju, vaikka mitä tapahtuu. Joku on vaan jättänyt rukoilematta...
Oikeesti olen toisaalta kateellinen näille jeesustelijoille. Elämä on varmaan tosi helppoa, kun rukoilu nyt vaan auttaa kaikkeen. Tosin toisaalta elämä voisi olla aika hemmetin tylsää.
tapahtuu surullisia asioita. Pitäisikö Jeesuksen siis tulla joka kerta esteeksi kun joku ajaa päin rekkaa tai joku huurupäissä oleva vanhempi antaa lapsensa mennä jokeen kun itse nukkuu?
Onko kaikki Jumalan ja Jeesuksen syytä vai olisiko meissä ihmisissäkin vikaa?
Eikö olisi kiva jos vanhemmat pääsisivät kanssa? Lupaatteko senkin?
että uskossa oleminen ei ole mikään tae siitä, ettei tässä elämässä tapahtuisi mitään pahaa, ja että tultuaan uskoon, ihminen elää onnekasta elämää lopun ikänsä (täällä maailmassa). Se haiskahtaa menestysteologialta...
Asioita pitäisi luullakseni ajatella ikuisuus-näkökulmasta, sitten osaisi laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Mitä on tämä ihmisen elämä, maksimmissaankin noin sata vuotta verrattuna vaikkapa tuhanteen vuoteen? Entä miljoonaan vuoteen? Entäpä sitten IKUISUUTEEN?
Mitä on tämän elämän tapahtumiset/vastoinkäymisemme IKUISEEN elämäämme verrattuna? Ei mitään.
Tämä maanpäällinen elämä on käsittääkseni meille lahja, kokemus tms. jossa saamme päättää, haluammeko uskoa Luojaamme ja olla Hänelle kuuliaisia, ja haluammeko Hänen kanssaan ikuiseen elämään kunnes tämä maallinen elämämme loppuu. Tähän maallisen elämäänkin kuuluu paljon hyvää, mutta paljon myös huonoa, mutta uskon että tämän maallisen elämän tarkoitus on oppia tuntemaan Jumala, ja valita haluammeko elää Hänen kanssaan vai valitsemmeko toisen tien.
Sitä ei etukäteen tiedä, kuinka paljon meille kullekin on elämää täällä maan päällä annettu, ja minkälainen kuolema meitä kutakin kohtaa. Kaikki kuitenkin kuolemme.
Eikö Jeesus ehdi tulla rekan eteen vai eikö hän halua? Vai eikö Jeesuksen tartte?
tapahtuu surullisia asioita. Pitäisikö Jeesuksen siis tulla joka kerta esteeksi kun joku ajaa päin rekkaa tai joku huurupäissä oleva vanhempi antaa lapsensa mennä jokeen kun itse nukkuu?
Onko kaikki Jumalan ja Jeesuksen syytä vai olisiko meissä ihmisissäkin vikaa?
lapset ovat tehneet syntiä. Ei kai siihen kukaan usko. Miksi Jeesus-Jumala antoi lasten hukkua?