Joululahjaperinteenne: Opetatko lapsesi myös antamaan lahjoja?
Tämä nousi kysymykseksi kun kerroin jouluperinteestämme. Meillä lapset on opetettu ostamaan/tekemään/ideoimaan pienet lahjat myös toisilleen ja meille aikuisille. Rahat näihin lahjoihin tulee viikkorahoista ja/tai meiltä aikuisilta, myöhemmin sitten kesätyörahoista jne. Pidämme tärkeänä, että lahjoja myös opetellaan antamaan, miettimään mistä toinen voisi tykätä ja ilahtua. Ja mitä sillä pienellä summalla saa ostettua. Tätä hämmästeltiin toisaalla kovasti. Itselleni itsestäänselvyys että kouluikäinen voi jo saamisen lisäksi pohtia joulussa antamisen iloa.
Miten teidän perheessä? Saavatko lapset lahjoja vai saavat ja antavat?
Entä sinun lapsuudenperheessäsi? Oletko sinä ostanut lahjoja lapsena/nuorena perheenjäsenillesi?
Meillä oli äidilläni vieläkin tallessa ensimmäinen hänelle lapsena ostamani lahja, pieni söpö possukynttilä, jossa luki porsaita äidin oomme kaikki :D.