Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako aikuiselle lapselle ostella asioita?
14.12.2024 |
Onko nuorena aikuisena tärkeää oppia säästämään, lykkäämään ostoksia ja tyytyä halvempiin tuotteisiin? Onko siis haittaa, jos varakkaat vanhemmat helposti sanovat, että voivat maksaa jonkun kalliin hankinnan?
Mietin usein, jos lapsi (siis aikuinen opiskelija) puhuu jonkin asian ostamisesta, että sanonko suoraan, että voin maksaa sen, sanonko, että voin maksaa puolet vai olenko vain hiljaa. Hänellä itselläänkin on varaa, mutta ehkä sitä ostosta miettii tarkemmin, jos siihen menee omat rahat, ei vanhemman.
Kommentit (20)
Ei kannata. Minua ärsytti nuorena kun äiti osti ja tuputti kaikenlaista mitä en halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Minua ärsytti nuorena kun äiti osti ja tuputti kaikenlaista mitä en halunnut.
Mä oon ratkaissut tän niin etten tuputa vaan kysyn mitä tarvitsee. Joskus lapsi keksii jotain ja sitten käydään yhdessä katselemassa ja ostamassa. Viimeksi ostin lapselle tämän valitseman yleiskoneen.
Enemmänkin kyse on puuttumisesta lapsen elämään kuin hyvästä tahdosta auttaa. On tottakai tärkeää tarjota taustatukea, turvaverkostoa, että lapsi voi saada apua kodistaan, mutta lapsen pitäisi myös oppia pärjäämään itse sekä pohtimaan mitä oikeasti tarvitsee.
Yksi keino auttaa on antaa x euroa joulu- ja synttärilahjaksi ja kolmen vuoden välein verottomana ennakkoperintöä, jolloin lapsi voi suunnitella niille käyttöä omassa elämässään.
Itsenäistyminen on tosi tärkeää myös raha-asioissa, vaikka tietoisuus vanhempien taloudellisesta tuesta olisikin jossakin lapsen ajatuksien taustalla. Usein se myös auttaa lasta tavoittelemaan jotakin, johon hän säästää ja tuntee iloa, että saavutti niinkin jotakin.
Jos lapsi tarvitsee jotain niin mikä ettei. Ajattele vaikka ennakkoperintönä. Mutta paino sanalla tarvitsee. Jos lapsi haluaa uuden sohvan vain kun edellinen, vuosi sitten ostettu ei näytä enää silmään sopivalta niin maksakoot itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Minua ärsytti nuorena kun äiti osti ja tuputti kaikenlaista mitä en halunnut.
Mä oon ratkaissut tän niin etten tuputa vaan kysyn mitä tarvitsee. Joskus lapsi keksii jotain ja sitten käydään yhdessä katselemassa ja ostamassa. Viimeksi ostin lapselle tämän valitseman yleiskoneen.
Yleiskonetta minunkin äitini tuputti ja oli pakko ottaa vastaan. Siellä se pölyttyi vuosia komerossa kun ei ollut mitään käyttöä. Lopulta lahjoitin vähävaraiselle perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee vähän ohi, mutta minua ärsytti ihan suunnattomasti, jos vaikka sanoin jonkun tavaran olevan kivan. Siis vaikka se olisi näkynyt telkkarissa tai lehdessä tai vaikka kaupassa. Äiti sanoi heti, että et sinä tuollaista tarvitse. En minä niitä itselleni edes halunnut, sanoin vain, että ne on kivan näköisiä. Äidin kanssa on muutenkin aina ollut hirveän vaikea jutella, kun on pitänyt miettiä mitä sanoo ja millä äänenpainolla.
Itse en tykkää saada yllätyslahjoja enkä niitä kovin mielellään anna. Välillä kysyn lapsilta onko heillä jotain tarvetta, mihin omat rahat ei riitä. Hankkisin mielelläni joululahjatkin sovitusti, mutta mies on eri mieltä, joten lapset saa ylläripaketit.
Siitä pidän huolen, että en tyrkytä heille tavaroita, joista itse tykkäisin, heidän tarpeet ja toiveet on erit mitä minulla.
Isäni oli tässä asiassa fiksu. Hankki sellaista mitä välttämättä tarvitsee.
Tein remonttia, osti liesituulettimen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Minua ärsytti nuorena kun äiti osti ja tuputti kaikenlaista mitä en halunnut.
Mä oon ratkaissut tän niin etten tuputa vaan kysyn mitä tarvitsee. Joskus lapsi keksii jotain ja sitten käydään yhdessä katselemassa ja ostamassa. Viimeksi ostin lapselle tämän valitseman yleiskoneen.
Yleiskonetta minunkin äitini tuputti ja oli pakko ottaa vastaan. Siellä se pölyttyi vuosia komerossa kun ei ollut mitään käyttöä. Lopulta lahjoitin vähävaraiselle perheelle.
Minullekkin ostettiin yleiskone valmiiksi ennen kuin muutin omilleni. Siellä se jossain vanhempien nurkissa vieläkin on, avaamattomana.
Vierailija kirjoitti:
Enemmänkin kyse on puuttumisesta lapsen elämään kuin hyvästä tahdosta auttaa. On tottakai tärkeää tarjota taustatukea, turvaverkostoa, että lapsi voi saada apua kodistaan, mutta lapsen pitäisi myös oppia pärjäämään itse sekä pohtimaan mitä oikeasti tarvitsee.
Yksi keino auttaa on antaa x euroa joulu- ja synttärilahjaksi ja kolmen vuoden välein verottomana ennakkoperintöä, jolloin lapsi voi suunnitella niille käyttöä omassa elämässään.
Itsenäistyminen on tosi tärkeää myös raha-asioissa, vaikka tietoisuus vanhempien taloudellisesta tuesta olisikin jossakin lapsen ajatuksien taustalla. Usein se myös auttaa lasta tavoittelemaan jotakin, johon hän säästää ja tuntee iloa, että saavutti niinkin jotakin.
Milloin se lapsuus loppuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu mitä noista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiselle ostaessa:
1. Kysy etukäteen mitä tarvitsee
2. Kysy etukäteen voitko ostaa sen
3. Kysy etukäteen milloin voit antaa sen
Ei tule huonoja ostoksia. (Jos ostaa vähävaraiselle, niin yllätys ei ole välttämättä hyvä idea, sillä vähävaraisella budjetin laatiminen on tarkkaa ja ennakointi vaatii työtä, mutta ennakkoon suunnittelemalla vähävarainen voi saada helpotettua talouttaan.)
Minä kysyn, onko jotain ostettavaa, lapseni kertoo, mitä pitäisi hankkia ja mistä, minä kysyn onko se paras ja sitten tilaan sen hänelle. Nettikauppa - tuo mainio tapa kiertää 4999 euron verotonta lahjoitusrajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä asiahan se on että vanhemmilla on mahdollisuus tukea rahallisesti eikä tarvitse kituuttaa. En silti mahda minkään sille että itseä hieman ärsyttää tämä vanhempien lapsilleen ostelu ja ihan siitä syystä että omat vanhempani eivät koskaan ole maksaneet mitään huvin vuoksi, vaikka ehkä varaakin olisi ollut. Eli kateellisuutta kai tämä, ehkä ainut asiat elämässä mistä voin myöntää tuntevani kateutta.
En tiedä mikä siinä oli mutta nuorempana se tuntui ikävältä kun itse kertoo kaverille miten säästää siihen ja siihen juttuun tai että vaihdoin halvempaan puhelinliittymään (hitaampi netti) koska haluan säästää, huonekaluissa piti valita se mistä raaskii itse maksaa. Kun taas kaverit kertovat miten "iskä osti mulle ton telkkarin kun erottiin poikaystävän kanssa ja mulla ei ollu telkkaria", "aijaa en mä tiedä mikä mun puhelinliittymä on kun vanhemmat maksaa sen edelleen", "kävin kasvohoidossa ja ottamassa rakennekynnet kun vanhemmat laittoi kuukausirahaa" jne ja itse taas joka toinen päivä lakkasin kynsiä surkeilla kynsilakoilla jotka näytti yhden päivän kivoilta.
Nojoo ehkä tämä on opettanut minut järkeväksi rahankäyttäjäksi enkä tuhlaile tai elä kädestä suuhun, se varmaan vanhemmilla ollut tarkoituskin. Mutta on tämä myös tehnyt sen että tosiaan haluan pitää omista rahoista kiinni enkä koskaan tarjota kellekään mitään tai ostaa kavereille kalliimpia lahjoja jne, kun taas nämä kaverit helposti saattaa olla kahvilassa niin että "mä voin tarjota nää", en siis tietenkään suostu kun haluan maksaa omani. Ja kaikissa muissakin maksuhommissa olen aina tarkkana että kulut jakautuu tasan, monille taas riittää sinnepäin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Minua ärsytti nuorena kun äiti osti ja tuputti kaikenlaista mitä en halunnut.
Mä oon ratkaissut tän niin etten tuputa vaan kysyn mitä tarvitsee. Joskus lapsi keksii jotain ja sitten käydään yhdessä katselemassa ja ostamassa. Viimeksi ostin lapselle tämän valitseman yleiskoneen.
Yleiskonetta minunkin äitini tuputti ja oli pakko ottaa vastaan. Siellä se pölyttyi vuosia komerossa kun ei ollut mitään käyttöä. Lopulta lahjoitin vähävaraiselle perheelle.
Minullekkin ostettiin yleiskone valmiiksi ennen kuin muutin omilleni. Siellä se jossain vanhempien nurkissa vieläkin on, avaamattomana.
Olisihan tuo hyödyllinen laite, mutta ehkä siitä on tullut periaatekysymyss.
Osa ihmisistä nähnyt nälkää kun ei raha riitä. Ja pelkoa loputtomasti joillakin, jopa ahdistusta. Elämä pilalla. On parempi huolehtia että on asioita. Opetuksen nimissä ei tarvitse ihan kaikkea tehdä, että tuhoaa muiden elämän. Moni tiedostaa asioita, ellei ole aivopesty ajattelemaan liian isosti ja kuluttavasti nuorena.
Mistä olet keksinyt, että omien lapsien auttamisesta olisi haittaa? Miksi pitäisi oppia elämään köyhyydessä? Muistan omasta lapsuudesta ja nuoruudesta päälimmäisenä nuukien vanhempien niukkuuden. En kokenut ansaitsevani mitään parikymppisenä, elin samaa nuukas elämää. Kävin matalapalkkatöissä ja join alkoholia kaiken vapaa-ajan ja sivussa sitten opiskelin. Keskiluokkaisen identiteetin sijaan minulla on köyhän identiteetti edelleen. Olen nykyään hyväpalkkaisessa työssä, mutta mm. kulutan koko tilin kerralla, kun ei sitä tiedä milloin työt loppuu ja joutuu tukien varaan...
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi tarvitsee jotain niin mikä ettei. Ajattele vaikka ennakkoperintönä. Mutta paino sanalla tarvitsee. Jos lapsi haluaa uuden sohvan vain kun edellinen, vuosi sitten ostettu ei näytä enää silmään sopivalta niin maksakoot itse.
Se "tarvitseminen" on suhteellista. Tarvitseeko kukaan airfryeriä tai Dyson-imuria, mutta onhan ne kivat. Lapsella myös on omaa varallisuutta, joten sinänsä ei tarvitse apua ostamiseen. Mielellään toki noita elatuslahjoja kuitenkin antaisi, kun niitä voi verorottomasti antaa.
Joku mainitsi köyhän identiteetti identiteetin. Emme ole mitään valtavan rikkaita, mutta esikoisellamme on selvästi rikkaan identiteetti. Hänen on vaikeaa ymmärtää, että kaikilla ei ihan oikeasti ole rahaa ja se, että tilillä on tuhansia, on suurelle osalle suomalaisista ihan vierasta. Toisaalta raha ei mitenkään polttele hänen taskujaan, eikä hänellä ole mitään tarvetta käyttää kaikkia rahojaan (paitsi sijoituksiin, kun tilillä makuuttaminen on niin turhaa).
Omat vanhempani myös toimivat erittäin nuukasti, kun olin lapsi ja nuori. Samaa kuin joku muukin olen ihmetellyt, että miksi eivät silloin voineet tukea minua, kun tarvetta oli. Toisaalta olihan se kokemus sinänsä elää niin köyhästi esim. opiskeluaikana.
Ap
Toiselle ihmiselle tavaroiden ostelu on vaikeaa. Yleensä menee vikaan.
Kai sillä aikuisella on itsellään mielipide, että haluaako edes, että vanhemmat maksavat. Ei se, että puhun jostain tavarasta tarkoita, etteikö minulla olisi varaa ostaa sitä itse.