Kadun koiran hankintaa
Otsikossa jo asia tulikin. Jaksaminen on loppu.
Minulla on aina ollut koiria, mutta nyt jotenkin on jaksaminen vähissä ekaa kertaa. Koira tuntuu riesalta, pakolliselta pahalta. On nuori ja innokas, helposti koulutettava ja siinä ei sinällään mitään vikaa ole, päinvastoin on tosi kiva vaikka vielä vaatii pitkäjänteistä koulutusta. Ennen koulutus ja yhteiset lenkit antoivat onnistumisen kokemuksia ja olivat nimenomaan jaksamista lisääviä tekijöitä arjessa. Nyt lasken tyyliin että enää kaksi kertaa tänään pitää mennä ulos tuon otuksen kanssa.
Omaa pihaa ei esimerkiksi ole, mikä hieman helpottaisi ulkoiluissa. Vanhempani ovat niin iäkkäitä, etteivät pärjää koiran kanssa ja lapset taas alle teini-ikäisiä, joten eivät voi isohkon koiran kanssa auttaa vielä muutamaan vuoteen, eikä siis tarkoitus ole että koira olisi lasten vastuulla.
Koiraa hoidetaan edelleen kuten ennenkin ja se on yhä rakas, mutta nyt juuri sen omistaminen ei tunnu tuovan mitään hyvää :(
Kommentit (31)
Lepää. Koiraa voi pissittää lähempänäkin tai kissanhiekkalaatikkoa. Entä jos olisi yksi lenkki kunnolla jaksamisen mukaan. Ja pienempi myöhemmin lähelle ulos tai vaan ulos. Ja leikkihetket voivat auttaa liikkumisessa, ihan pihassa ja olohuoneessa. Jos vedät kaksi valtavaa lenkkiä talvella, se alkaa väsyttää?
Tiedän monta kodinvaihtajakoiraa. Jostain syystä niihin kyllästytään nopeasti tai annetaan pois, jos poikaystävä ei tykkää. Näin kävi työkaverilleni. Kaiken huippu oli, että kun koirasta oli luovuttu, heille tuli ero.
Ei kannata ottaa isoa ja aktiivista koiraa, jos on epävarma omasta jaksamisestaan. Jos olisit ottanut pienen seurakoiran, olisit päässyt paljon helpommalla.
Siis miten päätit ottaa uuden koiran kuitenkin? Ilmeisesti on muutenkin jaksamisessa ongelmia eikä vain koiran takia?
En ottaisi kadun koiraa lemmikikseni.
Vierailija kirjoitti:
Laita joulukinkuksi?
Luuletko olevasi vitsikäs???
Anna pois. Jos ei löydy ottajaa niin eläinlääkäri hoitaa ongelman siististi ja kivuttomasti.
Jos olet ennen ollut koiriin tyytyväinen ja jaksanut, tarkista oma terveystilanteesi, miksi et jaksa ja väsyttää, onko jokin vialla? Voit myös yrittää löytää sille uuden kodin, moni ottaa kodinvaihtajan jos ei ole ongelmakoira.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten päätit ottaa uuden koiran kuitenkin? Ilmeisesti on muutenkin jaksamisessa ongelmia eikä vain koiran takia?
Ei ole koskaan aiemmin ollut jaksamisessa ongelmaa, niin en jotenkin ajatellut että nytkään tulisi. Ja omia koiria ollut kuitenkin 20 vuotta ja sitä ennen lapsuudenkodissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita joulukinkuksi?
Luuletko olevasi vitsikäs???
Suututtaa tuo nälväily työttömiltä jotka vaanivat täällää että saavat ampua myrkkynuolia.
On tämä kyllä mielenkiintoinen paikka. Kertakaikkiaan.
Luin aloituksen ja arvasin ettei kauaa mene, kun joku kirjoittaa tyyliin "mitäs läksit" ja heti ensimmäinen vastaus osui bingoon.
Kyllä ihminen voi väsyä ja uupua. Ei se ole ikuisuuksiin kestävä tila. Olisko jostain nyt lenkittäjäapua pienelle palkalla?
Voisitko ottaa lapset mukaan koiran koulutukseen ja aktivointiin? Nuorta, isoa ja innokasta koiraa ei tietenkään pidä laittaa alle teini-ikäisten lasten ulkoilutettavaksi mutta ehkä lapset voisivat sinun valvonnassasi osallistua näihin koulutushetkiin. Koiralle tekee hyvää oppia, että lapset ovat "hierarkiassa" häntä ylempänä ja vastaavasti lastesi suhde koiraan vahvistuu yhteisen tekemisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet ennen ollut koiriin tyytyväinen ja jaksanut, tarkista oma terveystilanteesi, miksi et jaksa ja väsyttää, onko jokin vialla? Voit myös yrittää löytää sille uuden kodin, moni ottaa kodinvaihtajan jos ei ole ongelmakoira.
Sain ensi viikolle lääkäriajan+labrat varmasti otetaan. Pyrin nukkumaan nyt 8,5h/vrk, ollut univajetta koska liikaa tekemistä ja sit tulee valvottua rästitöiden äärellä.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko ottaa lapset mukaan koiran koulutukseen ja aktivointiin? Nuorta, isoa ja innokasta koiraa ei tietenkään pidä laittaa alle teini-ikäisten lasten ulkoilutettavaksi mutta ehkä lapset voisivat sinun valvonnassasi osallistua näihin koulutushetkiin. Koiralle tekee hyvää oppia, että lapset ovat "hierarkiassa" häntä ylempänä ja vastaavasti lastesi suhde koiraan vahvistuu yhteisen tekemisen myötä.
Tästä sekä lapset, että koira nauttivat! Varsinkin vanhin lapsi on kunnolla opettanut ihan temppujakin ja kaikki osallistuvat mielellään namien piilotteluun yms.
Itsellä samat ajatukset nyt joululoman alla, kun töissä on rankkaa ja väsymys painaa ja kaamos & räntäsade ei motivoi lenkittämään koiraa. Kunhan päivät alkaa pitenemään ja lomalla saa levättyä, niin koiran kanssa lenkkeilykin alkaa ihan varmasti taas tuntua mukavalta.
Vierailija kirjoitti:
Lepää. Koiraa voi pissittää lähempänäkin tai kissanhiekkalaatikkoa. Entä jos olisi yksi lenkki kunnolla jaksamisen mukaan. Ja pienempi myöhemmin lähelle ulos tai vaan ulos. Ja leikkihetket voivat auttaa liikkumisessa, ihan pihassa ja olohuoneessa. Jos vedät kaksi valtavaa lenkkiä talvella, se alkaa väsyttää?
Siinä sulle laatikko.
https://www.petenkoiratarvike.com/koirat/koti-ja-piha/pissa-alustat/pis…
En yleensäkään ymmärrä koiraihmisiä, niitähän pitää ulkoiluttaa ja paskottaa ulkona ja muutenkin ovat rasittavia.
Kissat on aivan toista maata.
Olisi kannattanu jo miettiä ennen koiran hankkimista, että jaksaako ulkoiluttaa. Oma vika, mitäs hankitte koiran. Tuskin kukaan pakotti