Suru erosta

Erosta kohta kaksi vuotta, lapset koululaisia. Ero oli oma aloitteeni, voin huonosti suhteessa ja siinä oli paljon haitallisia asioita koko perheelle.

Kaikki ovat siirtyneet eteenpäin, lapset ovat suhtautuneet myönteisesti uusiin ihmisiin ympärillään (kumpikin uudessa suhteessa). Asutaan kävelymatkan päässä exän kanssa.

Nyt joulun lähestyessä on ihan puskista tullut raastava kaipaus menneeseen ydinperhearkeen. Väsymys jatkuvaan viikkojen vaihtumiseen vuoroviikkovanhemmuudessa ja ikävään lapsien ollessa muualla. Miehen persoonaa ja hänen kanssaan parisuhdetta en kaipaa, vaan kaikkea tuttua. Yhteisiksi tulleita sukulaisia, rutiineita, lasten jatkuvaa läsnäoloa.

Miten päästä yli tästä olematta yhteydessä exään ja sotkematta jälleen kaikkien ajatuksia?