Lue keskustelun säännöt.
Millainen teidän pitkä parisuhde on?
29.11.2024 |
Teillä jotka olette olleet yli 3 vuotta yhdessä.
Meidän alkuhuuma loppui vuoden jälkeen.
Arki tuli voimakkaasti mukaan kuvioihin.
Nykyään tuntuu kiireiseltä. Mietin välillä miten ihmeessä siinä alkuhuumassa ei ollut mikään kiire kun nykyään tuntuu että on alati joku kiire!
Mietin sitä että kyllä siinä huumassakin piti kaupassa käydä ja työt hoitaa sekä tehdä kotiaskareita, mutta silti oli aikaa kyhnätä sen toisen kanssa vaikka ja kuinka.
Sitten tajusin, että se johtuu siitä että silloin se kaikki vapaa-aika meni siihen toiseen ja tutustumiseen. Mies ei juuri nähnyt kavereitaan tai ollut puhelimella.
Nyt kun on oltu jo pidempään yhdessä, niin se ehkä jotenkin jää se yhdessä olo hirveän helposti vähän sellaiseksi että ollaan, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla olla läsnä.
Huomaan että vaikka itsekin olen puhelimella niin se toisen puhelimella olo ärsyttää, kun sitä kaipaisi sellaista aitoa läsnäolemista ja hassuja höpsöttelyjä ja keskustelua.
Saakohan sitä enää koskaan takaisin?
Kommentit (20)
Monenlaisia myrskyjä kestänyt ja valtavirrasta poikkeava.
Yhteisiä unelmia on paljon yhä ja tahto olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä on oltu 19v. Alkuhuuma oli pari-kolme vuotta. Parisuhde on sellaista ylös-alas menoa. Tahtomisesta taitaa pitkässä parisuhteessa olla kyse.
40 vuotta yhdessä, alkuhuuma kesti ainakin 30 vuotta, nykyään tasoittunut.
En enää muista kauanko alkuhuuma kesti. Nyt ollaan oltu 9 vuotta yhdessä. Lasten syntymä tietysti muutti dynamiikkaa paljon. Mutta ikävöin kyllä niitä aikoja kun vaan kahdestaan nukuttiin päikkäreitä vierekkäin töiden jälkeen. Ja iltoja kun katsottiin elokuvia yhdessä. En tiedä löytyykö sitä tunnelmaa enää.
En ole alkuhuumaihmisiä, mutta erillään asuminen ja riittävä oma tila pitää kyllä suhteen virkeänä. Jos toista joutuisi katsomaan vuorokaudet läpeensä, kyllähän homma arkiselta alkaisi maistua. Me käymme aika paljon baareissa ja kahvilla ja kävelyillä yhdessä, ehtii jutella ilman muita häiriöitä. Mieluummin sitä menee kotiin kuin jumittaa sohvalla puhelin kädessä toisen läsnäollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä 19 v. joista 18 naimisissa. Ollaan tajuttu, että mitä paremmin kohtelet toista, sitä parempaa kohtelua itse saa.
Yli 20 vuotta yhdessä joista suurin osa naimisissa, alkuhuuma kesti ehkä 2-3 vuotta, seksi ei ole ollut ongelma missään vaiheessa, sitä kyllä riittäisi, mutta kun itseä ei yhtään kiinnosta. Vaimo lihoi monta kymmentä kiloa ja sen muutaman vuoden jälkeen alkoi valittamaan ja narisemaan ihan kaikesta, tiedän että suurin osa tulee paikasta nimeltä rakkaus, mutta kun ei vaan jaksa kuunnella, eikä vaan yksinkertaisesti kiinnosta tuollainen lihakasa. Rakastan kyllä, mutta oma käytös on muuttunut ihan perseeksi sen myötä ettei toista kiinnosta pätkääkään pitää itsestään huolta jos ei minkään muun takia niin edes minun kun itse olen kuitenkin pitänyt itsestäni huolen ja näytän samalta kuin aikoinaan plus ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
54 vuosi menossa. Mentiin teini-iässä naimisiin, kun aloin lasta odottaa oltiin rakastuneita. Diskossa alunpitäen tavattiin. Hän vei minun poponi eikä antanut sitä heti ennen, kuin saatille lupasin.
Kumpikin käytiin töissä ja kasvatettiin lapset, säästettiin ja saatiin osamaksulla huonekaluja jne ja lopulta oma osake, jonka jälkeen omakotitaloja.
Nyt ollaan eläkkeellä ja molemmilla on harrastuksia ja myös yhteisiä sellaisia.
Matkustetaan ja mökkeillään.
Lapsenlapsetkin jo aikuisia. Semmoista normaalia työläisten elämää. Lapset on silti akateemisia.
Lähes 30v yhdessä ja jatkuu.
Alkuhuumaa ei omalta puoleltani ollut lainkaan mutta sensijaan heti varmuus kumppanuudesta ja hyvästä suhteesta. Mieheni on myös paras ystäväni ja olemme yhdessä selvinneet monista vaikeuksista mitä tielle on osunut.
Nyt olemme isovanhempia ja asumme osittain eri maissa osan vuotta koska minä olen jo eläkkeellä. Yhdessä on kivaa edelleenkin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5 vuotta yhdessä ja edelleen ollaan kiehnäysvaiheessa. Johtunee siitä, että asutaan eri kaupungeissa ja siten yhteistä kotia ei ole. Yhdessäolo on aina ihanaa, läsnäolevaa ja hellää, vaikka vastapainona ikävä sitten ankarasti ketuttaakin, jos tauko näkemisten välillä venyy.
35 vuotta yhdessä. Ensimmäiset pari vuotta olivat vaikeimpia ja otettiin yhteen monista asioista. Mies oli haavoittuvainen lapsuuden traumojen vuoksi eikä osannut luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä 50 vuotta, aviossa 47. Ihan tavallista arkea. Juuri sellaista joksi avioliiton ajattelinkin. Olen onnellinen hänestä.
Teillä ei ap taida olla yhteista tekemistä, vai? Jos on jokin yhteinen harrastus, vaikka netflix tai ruoanlaitto, ei sen kummoisempaa tarvi olla, niin siitä syntyy jo sitä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä yli 30 vuotta, en voisi kuvitella muunlaista elämää kuin nyt. Turvallista, tavallista. Arvostan tätä.
Yhdessä oltu 15v. Alkuhuuma kesti varmaankin vuoden verran. Minulle se oli tavallistakin huumaisampaa, koska hän on minun ensimmäinen (ja ainoa) seurustelukumppani. Harvoin olin päässyt sitä ennen seksiäkään harrastamaa.
Olihan se ihan uusi maailma, kun pääsi niin läheisesti tutustumaan toiseen ihmiseen. Tosi hyvä keskusteluyhteys meillä oli alusta lähtien. Minulle kävi itseasiassa niin, että yllätyin positiivisesti parisuhteessa olosta. Kun olin muita pariutuneita seurannut, näytti se minusta riitaisalta ja vaikealta elämältä.
24 vuotta ollaan oltu yhdessä. Exän kanssa olin jotain 7-8 vuotta. Ei ole muita suhteita ollut.
Tottakai alussa on enemmän sitä tutustumista, tosin me asuttiin ensimmäiset kolme vuotta miehen kanssa eri paikkakunnilla, ja töiden takia nähtiin aika harvoin, ehkä joka kolmas viikko. Kun ollaan perhe, niin sitä arkeahan se on suurimmaksi osaksi, ihan tavallista, kaikenlaisine vastoinkäymisineen, varsinkin näin vanhemmalla iällä kun alkaa olla sairauksia, mies on jo osa-aikasairaseläkkeellä.
Elämässä on muitakin ihmisiä, lapset, vanhemmat, sisarukset, ystävät jne. Ei parisuhde ole täysin irrallinen kaikesta muusta. Mutta minua ja miestä edelleen yhdistää se joka meidät alunperinkin sai yhteen, eli yhteinen huumori ja tietysti rakkaus. Eniten vaikeuksia tässä viimeisen 15 vuoden sisään on tuonut se, että mies ei oikein pysty puhumaan tunteistaan, ja hänelle alkoi tulla sairauksia, ja tuli myös taloudellisia ongelmia. Minä pystyn niiden kanssa elämään siten ettei se vaikuta parisuhteeseen, mutta miehellä kaikki vaikuttaa negatiivisesti. Hän vetäytyy kun on sairas tai stressaantunut, kun taas minä sellaisessa tilanteessa kaipaan entistä enemmän läheisyyttä. Mies ei ymmärrä vieläkään että oikeasti ihmiselle tekee hyvää läheisyys rakkaan kanssa, ihan oikeasti, koska mielihyvähormonit lähtee liikkeelle kosketuksesta.
Mutta joka tapauksessa, tiedän että mieheni rakastaa minua, ja minä rakastan häntä, ja ainakin minulle edelleen hänen kosketuksensa on suorastaan maagista. Mies ei ole halunnut seksiä enää, joka on minulle todella kova paikka. Se ei kuulemma johdu minusta, eikä hänen halustaankaan, vaan mielialalääkkeet ja toisaalta stressi on tehnyt sen, ettei oikein alapäässä tapahdu mitään. Olen nyt sitten odottanut kärsivällisesti että se siitä paranisi, koska mies sanoo että hänkin sitä toivoo ja että se on mahdollista. Saa nähdä.
46 vuotta yhdessä ja noin 42 vuotta alkuhuumaa, huimaa seksiä, yhteenliimattuna oloa, hienoja keskusteluja, yhteiseen hiileen puhaltamista jne. Nyt viimeisenä 3-5 vuotena tullut rauhallinen, turvallinen, vakaa vanhuus. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Yli 20 vuotta yhdessä joista suurin osa naimisissa, alkuhuuma kesti ehkä 2-3 vuotta, seksi ei ole ollut ongelma missään vaiheessa, sitä kyllä riittäisi, mutta kun itseä ei yhtään kiinnosta. Vaimo lihoi monta kymmentä kiloa ja sen muutaman vuoden jälkeen alkoi valittamaan ja narisemaan ihan kaikesta, tiedän että suurin osa tulee paikasta nimeltä rakkaus, mutta kun ei vaan jaksa kuunnella, eikä vaan yksinkertaisesti kiinnosta tuollainen lihakasa. Rakastan kyllä, mutta oma käytös on muuttunut ihan perseeksi sen myötä ettei toista kiinnosta pätkääkään pitää itsestään huolta jos ei minkään muun takia niin edes minun kun itse olen kuitenkin pitänyt itsestäni huolen ja näytän samalta kuin aikoinaan plus ikä.
Onko käynyt mielessä, että vaimosi ei jaksa pitää itsestään huolta juuri sinun negatiivisen käytöksesi takia? Ihmiset on usein nimenomaan henkisten ongelmien takia lihavia, eivätkä pysty laihduttamaan koska syövät tunteisiin. Kun syö jotain hyvää, saa mielihyvää jota puolisolta ei enää saa. Sitä ei ajattele niin sillä hetkellä, mutta niin se on, että ihminen hakee sitä mielihyvää aina jostain, kuka milläkin tavalla. Miten sinä väität että rakastat, kun kohtelet häntä huonosti, ja sen päälle oletat että hän muuttaisi elämäntapojaan sinun paskuutesi takia? Eli hänen pitäisi luopua siitä mikä tuottaa edes hetkeksi mielihyvää, ja tyytyvä vaan sun perseilyyn? Jos eroatte, hän luultavasti laihtuu ja muuttuu taas omaksi itsekseen, sellaiseksi johon alunperin ihastuit, ja häneen ihastuu sitten joku toinen mies. Ei se ole mitenkään tiedostettua, mutta luultavasti niin siinä käy. Hän ei sinun kanssasi tunne itseään rakastetuksi, niin ei rakasta itsekään itseään sen vertaa että olisi mitään motivaatiota pitää itsestään huolta, vaan hän vaipuu pikku hiljaa yhä enemmän masennukseen. Rakkaus on sitä, että tehdään toiselle hyvää, oli hän ansinnut sitä tai ei. Et sinäkään ole pitänyt itsestäsi huolta hänen takiaan, vaan itsesi. Ehkä teidän aikanne meni jo, ja parasta olisi molemmille vain erota. Tuo sun käytös pahentaa vaimon terveyttä päivä päivältä, etkä itsekään vaikuta onnelliselta, niin mikä idea on olla väkisin yhdessä? Jos yhtään välität hänestä, anna hänen mennä ja saada rakkautta joltain muulta joka saa hänet onnelliseksi ja virkeäksi.
Exän kanssa olin 20 vuotta ja kyllä se huuma kesti jotain 15 vuotta tai enemmänkin. Loppui se sitten, kun exän puolelta alkoi tulla niin huonoa kohtelua. Nykyinen suhteeni on kestänyt seitsemän vuotta. Suhde kukoistaa. Yhdessä ei asuta.