Äsken tuli dokumentti 2. maailmansodan orpolapsista, oli todella karua katsottavaa

Kyllä on ihan karmeita kohtaloita ollut heillä. Varmaan moni on tappanut itsensä tai seonnut, nämä joita haastateltiin ovat olleet poikkeuksellisen vahvoja. Vaikea käsittää miten pää voi kestää sen, että a) alle 10-vuotiaana viedään vanhemmat pois ja tapetaan, b) juoksentelet raunioissa vuoden pari kuin rotta, c) sinut löydetään ja sijoitetaan ties mihin, d) hetken päästä sinut sijoitetaan uudelleen kunkin maan intressien vuoksi välittämättä hölkäsen pöläystä mistään (tosi kiva joutua jonnekin Neuvostoliiton etupiiriin lastenkotiin puolalaisena pikkulapsena jonka vanhemmat tapettu ja joka olisi halunnut elää välittävän ottoäitinsä luona) ja e) lopulta jättää kaikki paska taakse ja lähteä yksin Yhdysvaltoihin, ilman omaisia, tuttuja, mitään. Ja rakentaa siellä elämä.

Kyllä tuon jälkeen omat murheet tuntuu jo pieniltä.

Hauskojakin sattumia toki oli. Perheensä menettänyt unkarinjuutalainen poika, joka selvisi Auschwitzistä, kärsi karmean nälän ja hädän, ajautui lopulta Kanadaan teini-ikäisenä. Häneltä kysyttiin ensimmäisenä mitä hän haluaisi tehdä. Poika vastasi että töitä jolla voi ostaa ruokaa. Pistivät leipomoon töihin yövuoroon jossa poika sai vedellä leipää ja pullaa työajalla niin paljon kuin maha veti.