IG Palakakkuu Linnea on kyllä ehkä turhamaisin ihminen ikinä
Parhaillaan myy IG storyissa lapsen 1-vuotislahjaksi saamaa aktiviteettitaulua, kun se ei kuulemma sovi lastenhuoneen väreihin. Aikoo tilata Etsystä uuden samanlaisen toisessa värissä.
Taannoin osti uudet rattaat entisten (uusien) tilalle, kun pitikin yhtäkkiä saada vaaleanpunaiset rattaat ulkomaanreissulle. Aivan älytöntä touhua.
Ärsyttää ihmiset, jotka ei yhtään mieti, mikä ympäristökuormitus tollasesta aivan täysin turhasta ostelusta tulee. Kermana kakun päällä vielä ulkomaanreissut useamman kerran vuodessa.
Naurattaa myös, kun Linnea hehkuttaa kuinka helppo vauvavuosi on ollut. Kai se on helppoa, kun kodinhoitaja käy kolme kertaa viikossa. Tämän lisäksi erikseen käy siivooja ja ruokaa eivät tee itse lainkaan, vaan tilaavat kaikki päivän ateriat woltilla. Kodinhoitaja hoitaa jatkuvasti lasta, että voivat miehen kanssa harrastaa. Varmaan siksi onkin aikaa puljata jatkuvasti tavaroiden värien kanssa, kun ei muuta tekemistä ole.
Luulin, ettei enää tällaisia ihmisiä olisi, jotka jatkuvasti ylikuluttaa luonnonvaroja, mutta tämä ihminen on sitä oikein ylpeästi julkisesti!
Vie jotenkin myös outiilonan (heidän kodinhoitaja) uskottavuutta, kun on töissä tuollaisessa perheessä samalla, kun itse puhuu somessa kestävämmän kulutuksen puolesta.
Onko muut seuranneet tätä älytöntä touhua?
Kommentit (135)
Tunnen yhden tällaisen äidin, ei tosin ole instassa esittelemässä. Mutta lelut pitää sopia lastenhuoneen väreihin jne. Kaikki sävy sävyyn, sisustus on maailman tärkeintä ja harkittua (ja samalla aika pliisua). Lapsi ei missään nimessä voi lähteä ulos eriparisävyisissä vaatteissa. (ihan kuin sillä olisi taaperon kohdalla mitään väliä). Ja shoppaile minkä ehtii. Niin vaatetta kuin sisustustavaraakin. HIrveästi pitää olla vaihtoehtoja (tai siltä se minusta tuntuu). Pistää kyllä paljon kirpparillekin kiertoon mutta ihan turhaa jotenkin.
Koti pitää olla koko ajan tiptop, lapset tai heidän tavarat ei saa näkyä missään yhteisissä tiloissa.
En sanoisi turhamaiseksi, vaan pinnalliseksi.
Mä oon tuota miettinyt että miten Outi voi olla töissä paikassa, joka on niin omien arvojen vastainen.
Varmaan Linnea kasvattaa lapsistaan samanlaisia kuluttajia jotka ei välitä paskaakaan ympäristöstä. Se on pelottavaa.
Siis miten tämä kaikki rahoitetaan?
Vierailija kirjoitti:
Ööö nevahööd,joku Persu?
Ollu Koko Suomi leipoo ohjelmassa ainaki.
Olin samassa lukiossa Linnean kanssa. Olen saman ikäinen, joillain samoilla kursseilla oltu. Ei antanut itsestään silloinkaan mitään miellyttävää vaikutelmaa, vaan aika ylimielisen oloinen. Taisi olla mm. ylpeä nimestään joka ei ole mikään "tusinanimi".
Mua myös huvittaa toi, että mainostaa kuinka on ollut niin rento vauvavuosi. No kai nyt kun on palkattu kodin-/lastenhoitaja..
Vierailija kirjoitti:
Olin samassa lukiossa Linnean kanssa. Olen saman ikäinen, joillain samoilla kursseilla oltu. Ei antanut itsestään silloinkaan mitään miellyttävää vaikutelmaa, vaan aika ylimielisen oloinen. Taisi olla mm. ylpeä nimestään joka ei ole mikään "tusinanimi".
Mua myös huvittaa toi, että mainostaa kuinka on ollut niin rento vauvavuosi. No kai nyt kun on palkattu kodin-/lastenhoitaja..
Varmaan siis samasta syystä lapsensakin nimesi harvinaisella nimellä.
Aktiviteettitaulu ovh 150€, pyysi siitä 120€
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tämä kaikki rahoitetaan?
Rikas mies.
Mihinkäs sitä turhake tavoistaan pääsisi, siirtää jälkipolvelle tyhjäpäisyytensä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tämä kaikki rahoitetaan?
Uhkapeleillä. Miehensä on pokerinpelaaja Niko Soininen. Soininen suostu isäksi vain sillä veruukkeella, että kotiin hommataan kodinhoitaja :D
Mutta ihana napero siellä kuvissa kun kurkkasin. Oikein ilo läikähti sydämeen, että vielä on vauvoja.
En ymmärrä, miksi tuo lapsen naama on jaettu someen. Tai siis lapsi on oikeastaan kaupallistettu, koska lapsi esiintyy pääasiassa videoilla. Mitä liikkuu tällaisten ihmisen päässä? Kulutuskäyttäytymisen perusteella ei ilmeisesti mitään.
Muistan kerran kun näiden piti tulostaa joku lappunen niin kävivät sitä varten ostamassa tulostimen. Normaalisti ihminen miettisi tulostamista vaikka kirjastossa tai kaverilla, jos ei tarvi ku sen yhden lapun tulostaa, mutta nämä menee ekana kauppaan ja ostaa koko tulostimen. Siinä sitten hihhitteli, että käytiin tätä yhtä lappua varten ostaa tää tulostin. Tosi hauskaa joo.
Ja aivan ironista tosiaan, että Outi on heillä töissä. En tiiä, miten pystyy tuota touhua katsella siellä tuntematta maailman tuskaa.
En oo enää seurannut tuota pitkään aikaa just siks, että ei mieti yhtään mitä jättää lapsilleen perinnöksi tästä planeetasta.
"Vie jotenkin myös outiilonan (heidän kodinhoitaja) uskottavuutta, kun on töissä tuollaisessa perheessä samalla, kun itse puhuu somessa kestävämmän kulutuksen puolesta."
Vähän samoja ajatuksia kyl. Oon oottanu koska lähtee tuolta. Outi ei esim. tykkäile kuin sellaisista asiallisista Linnean postauksista. Häpeää varmaan eikä halua häntä yhdistettävä tohon touhuun.
Minkä siis antoi lapsensa etunimeksi?
Yksivuotiaan päiväkotiin laitto ihmetyttää, kun molemmat vanhemmat on kotona ja kodinhoitaja lisäksi. Joku kysyi tästä häneltä, että miksi lapsi menee hoitoon, kun kodinhoitajakin on, niin Linnea sanoi mm että kodinhoitaja on VAAN kolme kertaa viikossa ja haluavat miehensä kanssa harrastaa jne.
En tiiä, missä todellisuudessa hän elää. Hyvä, jos vanhemmat saa yleensä vapaa-aikaa kolme kertaa vuodessa :D
Luulis hänen psykologina tietävän, että ryhmässä toimiminen ei kuulu alle 3-vuotiaan kehitystehtäviin eikä päiväkoti tuon ikäistä hyödytä (haittoja vaan lapsen näkökulmasta), niin en kyllä sinne laittaisi jos ei ois taloudellista pakkoa.
Joo oon seurannu, aivan uskomaton tyyppi. Aluksi en aatellu sen kummemmin mitään mutta mitä pitempään seurannu niin aika erikoinen tapaus. Ja niinku toi just ettei kerro pumppiksen etunimeä seuraajille mutta muuten kertoo hänestä sinne ihan kaiken ja kuvien kera niin mitä ihmeen väliä sillä on mikä sen nimi sitte on.. mikä sen nimi muuten oikeesti on?? Se on kuulemma joskus kerrottu mutta myöhemmin poistettu kaikki sisältö missä nimi ilmenee
Se äijä pelaa työkseen pokeria ja sijoittaa ja oliko jotain vuokratuloja. Eipä siinä miten elämänsä rahottaa mutta tossaki menee yks perusduunari ihan hukkaan ku vois tehä vaikka oikeita töitäki
Miksi seuraat jos noin kovasti ahistaa?