Tuoreella miesystävällä ongelmia seisokin kanssa :(
Ollaan siis niin varhaisessa vaiheessa ettei muu ehkäisy kuin kondomi tule kysymykseen. En käytä pillereitä tai muutakaan siksi kun olen ollut selibaatissa niin kauan ja haluan nyt katsoa tämän miehen ennen kuin niitä mahdollisesti ryhdyn hankkimaan.
No, muutaman kerran ollaan sängyssä oltu ja ekan kerran panin jännityksen piikkiin, toka oli pienessä sievässä mutta ei näitä myöhempiä oikein mikään selitä. Mies antaa ymmärtää että tällaista ongelmaa ollut ennenkin eikä haluaisi kumia laittaa, koska sitten ei seiso tai lopahtaa tai muuten tuntuu hankalalta.
Nyt tuli taas yökylään eikä puhettakaan seksistä kun tuo kondomin käyttäminen vaikuttaa ylitsepääsemättömältä ongelmalta.
Taidan unohtaa koko jutun?
Kommentit (32)
iso? Kysyn siis sen takia, että mulla on samansuuntainen kokemus erään nuoren miehen kanssa. Hällä on iso ja musta tuntuu, että se kumi jotenkin kiristää tai tuntuu ikävältä ja siksi käy niin. Kun hällä on aina ongelma saada se laitettuakin. Tosin meidän tapauksessa uskon, että kyse on ollut myös kokemuksen puutteesta ;) Hänen otteet kun eivät ole olleet kovin varmoja.
Jos olet oikeasti rakastunut, ei homma tuohon kaadu Monille miehille kondomi on oikeasti turn off ja uusi suhde varsinkin jos on oikeasti rakastunut aiheuttaa ongelmia seisokkiin. Miksi ette sopisi, että varmistutaan kummankin terveydestä ja sitten harrastetaan seksiä ilman kondomia vain yhdessä? Sitä ennen voisitte harrastaa seksiä ilman yhdyntää eli lähionnä hyväillä ja tehdä muutenkin tuttavuutta.
Siis mä en muutenkaan ymmärrä miksi mun pitäisi naisena hyväksyä että miehelle kondomi on turn off ja sillä selvä, marssin hakemaan pillerit! Onhan se naisellekin turn off, en sitä kiellä, mutta kyse on tuoreesta tuttavuudesta kuitenkin. Sukupuolitaudit jyllää juuri tolla asenteella. Me ei olla mitään teinejä enää joille riittää pettinki kuitenkaan...
Onko sillä iso? Kysyn siis sen takia, että mulla on samansuuntainen kokemus erään nuoren miehen kanssa. Hällä on iso ja musta tuntuu, että se kumi jotenkin kiristää tai tuntuu ikävältä ja siksi käy niin. Kun hällä on aina ongelma saada se laitettuakin. Tosin meidän tapauksessa uskon, että kyse on ollut myös kokemuksen puutteesta ;) Hänen otteet kun eivät ole olleet kovin varmoja.
Kokemusta kyllä näyttää olevan, noin muuten ottaen. Otti itse puheeksi nämä seisokkiongelmat, niin sillä ymmärsin ettei ole nyt ihan ensimmäisistä kerroista kyse kuitenkaan.
Kuulostat taistelunhaluiselta ja kylmältä. Ehkä mieskin vaistoaa sen eikä siksi seksi oikein onnistu. En kehottanut sinua hankkimaan pillereitä enkä esittänyt että naisen tulisi sitä tai tätä. Ehkäisyn voi hoitaa hormoneittakin.
Onko jotain negatiivisia kokemuksia? Ehkä kondomi on vain veruke?
Oletteko muuten puhuneet tunteista jne.? Tarkoitan lähinnä sitä, että oletteko valmiit satsaamaan suhteeseen ja seksin onnistumiseen? Turha hakata päätä seinään, jos se seinä ei koskaan hajoa. Mutta jos toivoa on ja tunnepuoli pelaa, niin kannattaa satsata siihen!
Et kuulosa kovin lämpimältä etkä kovin rakastuneelta Kuulostat taistelunhaluiselta ja kylmältä. Ehkä mieskin vaistoaa sen eikä siksi seksi oikein onnistu. En kehottanut sinua hankkimaan pillereitä enkä esittänyt että naisen tulisi sitä tai tätä. Ehkäisyn voi hoitaa hormoneittakin.
Mitä ehkäisyä sitten suosittelet kun en halua mitään pysyvää vielä tässä vaiheessa, haluan ehkäistä myös sukupuolitauteja eikä mies ole halukas kondominkaan käyttöön? Itse en keksi kyllä muuta...
Onko mies puhunut mistä ongelmat johtuu? Onko jotain negatiivisia kokemuksia? Ehkä kondomi on vain veruke? Oletteko muuten puhuneet tunteista jne.? Tarkoitan lähinnä sitä, että oletteko valmiit satsaamaan suhteeseen ja seksin onnistumiseen? Turha hakata päätä seinään, jos se seinä ei koskaan hajoa. Mutta jos toivoa on ja tunnepuoli pelaa, niin kannattaa satsata siihen!
Eikä olla juuri tunteista tai suhteessa olemisesta ylipäätään puhuttu, tutustumisasteella vasta. Mutta ollaan kumminkin molemmat jo aikuisia (31/36) ja ihan kokeneita.
baarista yhdenillan jutusta ollaan nyt edetty vähän pidemmälle.
Tutustu muilla tasoilla myös. Ja kas kummaa, seksikin on kivempaa sitten.
Käypä gynegologilta kysymässä vinkkejä ehkäisyyn ja muuhunkin
Ei kannata hypätä sänkyyn ja jättää puhumista väliin Tutustu muilla tasoilla myös. Ja kas kummaa, seksikin on kivempaa sitten.
olen kyllä vähän pöllämystynyt ajatuksestanne että parin viikon tuttavuuden jälkeen pitäisi jo tunteista jne. jutella. Ei taida olla mun juttu seurustelu sitten ollenkaan!
ei niissäkään ole syvimpiä tunteita alettu kelailemaan alkuvaiheessa ja silti seksi on sujunut ihan kuten pitääkin, ja sen kumin kanssa! Eka mies mun kohdalla joka kokee kuminkäytön ongelmaksi, ja itse perustelee sen sillä seisokin herpaantumisella, ei turn offina.
Onko tuon ikäisellä (36) seisokkiongelmat jo tavallisia, muuten?
Yleensä anaaliseksillä erektiohäiriöt lähtee Eli tarjoat kireämpää aukkoa.
Jos välität oikeasti, niin tosta asiasta ei kannattaisi tehdä isompaa numeroa.
Eikä seksin harrastamisesta yleensäkään. Mies varmaan odottaa, että haluat sitä häneltä ilman muuta. Haluatko?
Ei aina tarvitse puhuakaan. Joskus se riittää, että näyttää että ollaan nyt vaan tässä ja lähekkäin. Että mä en vaadi mitään, älä sinäkään vaadi multa mitään. Eletään hetkessä.
ongelma. On aivan ihana muuten, mutta joku juttu tuolla erotiikka-alueella mättää. Neuvoisin olemaan lempeä ja kärsivällinen, hän on sen ansainnut, toivon hälle pelkkää hyvää... (siis ollaan just erottu, että tämä ei ole mikään vitsi)
Kyllähän aikuisillakin voi olla sama juttu kuin teineille korostetaan, että seksiä harrastetaan sitten, kun tunteet on mukana. Ettei se ole pelkkää seksiä, vaan myös meidän ikäisillä rakastelua (olen samaa ikäluokkaa).
Oikeasti, voihan mies olla joskus kokenut tosi kovia miehisyyden osalta ja siksi jännittää ihan liikaa.
Edelleen olen sitä mieltä, että jos ei seksistä voi puhua, niin ei sitä tarvitse harrastaa (enkä itse ole mikään malliesimerkki).
Tykkäätkö sä siitä miehestä oikeasti, vaan olisiko se sulle vaan seksiseuraa? Jos välität oikeasti, niin tosta asiasta ei kannattaisi tehdä isompaa numeroa. Eikä seksin harrastamisesta yleensäkään. Mies varmaan odottaa, että haluat sitä häneltä ilman muuta. Haluatko? Ei aina tarvitse puhuakaan. Joskus se riittää, että näyttää että ollaan nyt vaan tässä ja lähekkäin. Että mä en vaadi mitään, älä sinäkään vaadi multa mitään. Eletään hetkessä.
Kuten sanoin, mulla on pitkä selibaatti takana.
Ei me kuitenkaan esim. tänään seksistä puhua pukahdettu vaikka täällä oli ja on edelleen jo nukkumassa. Kunhan nyt jäin miettimään onko tuo ongelma niin pieni että voin elää sen kanssa vai ei. Miltä tulevaisuus mahtaa näyttää... Tällä hetkellä tuo seksipuoli ei kovin valoisalta valitettavasti näytä.
ongelma. On aivan ihana muuten, mutta joku juttu tuolla erotiikka-alueella mättää. Neuvoisin olemaan lempeä ja kärsivällinen, hän on sen ansainnut, toivon hälle pelkkää hyvää... (siis ollaan just erottu, että tämä ei ole mikään vitsi)
En ole pahaa sanaa vastaan sanonut vaan mukisematta tyytynyt siihen mitä saan. Mies ei arvanne mun ajatuksia. Mutta mietin nyt siis oikeasti myös elämää pidemmälle, toki varmasti aikanaan paljastuu mahdolliset syytkin ongelmiin, mutta en koe itseäni niin läheiseksi että voisin alkaa kyselemään ja kyseenalaistamaan.
Monille miehille kondomi on oikeasti turn off ja uusi suhde varsinkin jos on oikeasti rakastunut aiheuttaa ongelmia seisokkiin. Miksi ette sopisi, että varmistutaan kummankin terveydestä ja sitten harrastetaan seksiä ilman kondomia vain yhdessä? Sitä ennen voisitte harrastaa seksiä ilman yhdyntää eli lähionnä hyväillä ja tehdä muutenkin tuttavuutta.