Te jotka olitte koulu-ikäisiä kun vanhempanne erosivat, oliko kodin ilmapiirissä eroa ennen eroa?
Osa vanhemmista voi miettiä eroa puolikin vuotta ennen kun uskaltaa avata suunsa ja kertoa puolisolle halusta erota. Aistiiko lapset tämän? Vai osaako vanhemmat salata eroaikeensa niin hyvin ettei sitä lapsena huomaa?
Ja kun erosta kului aikaa ja arki tasoittui, huomasiko eron vaikutuksen kodin tunnelmaan ja vanhempiin?
Kommentit (4)
Ai "puolikin vuotta", pitkä aika hieroa eroa?
Omat vanhempani erosivat n. 10 vuoden kuluttua siitä, kun havaitsin, että he eivät enää rakasta toisiaan. Sinä aikana muutin itse omilleni. Vuosi vuodelta tilanne meni aina vain pahemmaksi.
Ilmapiiri todellakin muuttui hyvään suuntaan välittömästi, kun vanhempani muuttivat eri osoitteisiin.
Olen sitä mieltä, että heidän olisi pitänyt erota aikaisemmin, jos ei muuten, niin lasten takia.
Olin jo teini, joten ymmärsin paremmin. Isä lähti puolen vuoden työkeikalle ensin, tunnelma kotona keveni kummasti. Kun hän palasi, kireä ilmapiiri paheni hetkessä ja melko pian hän muutti pois. Se oli oikea ratkaisu. Kotona uskalsi taas hengittää. Vaikka vanhemmat eivät meidän lasten aikana tapelleet, oli koko ajan tunne, että kohta räjähtää.
Vierailija kirjoitti:
Ai "puolikin vuotta", pitkä aika hieroa eroa?
Omat vanhempani erosivat n. 10 vuoden kuluttua siitä, kun havaitsin, että he eivät enää rakasta toisiaan. Sinä aikana muutin itse omilleni. Vuosi vuodelta tilanne meni aina vain pahemmaksi.
Ilmapiiri todellakin muuttui hyvään suuntaan välittömästi, kun vanhempani muuttivat eri osoitteisiin.
Olen sitä mieltä, että heidän olisi pitänyt erota aikaisemmin, jos ei muuten, niin lasten takia.
Riippuen eron syystä (jos on esim pettämistä taustalla) niin puolikin vuotta voi olla pitkä aika.
Miksi tuo - ? Kirjoita ihan vaan kouluikäisiä.