Syön ahdistukseen, suruun, tylsyyteen
Olen aina kamppaillut sen kanssa, että täytän sisäistä tyhjiötä ruoalla ja muutenkin etsin herkuista dopamiinia. Paino on aina jojoillut normaalipainon ylärajoilta lievän ylipainon puolelle, ja sitten saan aloitettua tiukan ruokavalion 1-2 kk ajaksi ja huomaan voivani hyvin. Jossain kohtaa palaan vanhaan ja kun painoa kertyy nopeasti lähemmäs 10kg alan oksettaa itseäni ja syön lisää, kunnes taas laihdutan. En saa edes herkuista enää kovin hyvää mieltä :( Ajattelen aina, että ostan illaksi herkkuja (esim sipsit+dipit, suklaalevy, jätskiä) ja sit olisi edes hetki hyvä mieli, mutta ei oikein ole.
Muita? Tai ihmisiä jotka ovat saaneet tän loppumaan?
Kommentit (7)
Itse otin ennen ryypyn murheeseen ja toisen hyvään mieleen ja muutenkin ryyppäsin jos itsellä oli tai kaveri tarjosi. Eipä tuota enää jaksanut niin lopetin. Nyt ollut mielikin tasaisesti parempana.
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttoi kun lähdin lenkille aina kun tuo tyhjiö -tunne tuli. Lenkillä tuli niin hyvä olo että ei tarvinnut muuta dopamiinia.
Tämähän onkin jännä, että liikunnasta tai ulkoilusta tulee hyvä mieli. Silti välttelen sitä kuin ruttoa. Ns. terveellisen elämän kaudella taas jaksan liikkua ja olo on hyvä.
Ei vaan voi olla herkkuja kotona.. muuten sortuu. Tunnen itseni.
Vierailija kirjoitti:
Itse otin ennen ryypyn murheeseen ja toisen hyvään mieleen ja muutenkin ryyppäsin jos itsellä oli tai kaveri tarjosi. Eipä tuota enää jaksanut niin lopetin. Nyt ollut mielikin tasaisesti parempana.
Nuorempana on tullut tätäkin tehtyä, onneksi olen lopettanut kokonaan, olisi ollut tie tuhooni
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan voi olla herkkuja kotona.. muuten sortuu. Tunnen itseni.
Sama. Ja silti menen kauppaan ostamaan ja tiedän jo valmiiksi, että morkkis tulee.
Mutta kun en jaksa lähteä liikkumaan. Jo ajatus pukemisesta/ulkovaatteiden vaihtamisesta on ylivoimainen.
Minulla auttoi kun lähdin lenkille aina kun tuo tyhjiö -tunne tuli. Lenkillä tuli niin hyvä olo että ei tarvinnut muuta dopamiinia.