Voiko spagettikastikken tehdä ihan vain tomaateista pannulla?
Kommentit (24)
Voi. Itse laittaisin kyllä vähintään mausteita myös.
Voi. Jos se on kastike joka on tehty spagetille se on spagettikastike
Tomaateista tulee tomaattikastike, ei spagettikastike.
Kyllä. San marzano -tomaatit tähän parhaita, mutta yhtä aromikasta siitä ei tule verrattuna säilykkeeseen.
Aika köyhä kastike tulee jos vain pari tomaattia pilkot pannulle. Laita nyt ainakin oliiviöljyä ja valkosipulia lisäksi. Suolaa, mustapippuria ja loraus punaviinietikkaa (tai ihan punaviiniä.)
Seuraavaksi voi alkaa haaveilemaan hienonnetusta sipulista, porkkanasta ja varsiselleristä. Puoli punttia tuoretta basilikaa lopuksi päälle.
Alkaa jo muistuttamaan ihan oikeaa gourmee annosta. Päälle raastaa kourallisen parmesaania - tottakai.
Vierailija kirjoitti:
Tomaateista tulee tomaattikastike, ei spagettikastike.
Tehdäänkö spagettikastike paistamalla spagettia voissa?
Silos ja valkosipulia myös
ja kannattaa ihan purkkitomaateista tehdä
Mistä luulet, että kaupan tomaattikastikkeet on tehty?
Italialaisen keittiön perusta on na soffritto eli aina ensin rasvaa ja sipulia/valkosipulia, mahd porkkanaa ja selleriä. Vasta sitten tomaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaateista tulee tomaattikastike, ei spagettikastike.
Tehdäänkö spagettikastike paistamalla spagettia voissa?
Kyllä. Ja pizzakastike tehdään pizzoista.

En halua tietää mistä tehdään ruskea kastike ja valkokastike.
Tietenkin voi oletko koskaan laittanut ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaateista tulee tomaattikastike, ei spagettikastike.
Tehdäänkö spagettikastike paistamalla spagettia voissa?
Kyllä. Ja pizzakastike tehdään pizzoista.
En halua tietää mistä tehdään ruskea kastike ja valkokastike.
Entä mistä vauvaöljy tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Aika köyhä kastike tulee jos vain pari tomaattia pilkot pannulle. Laita nyt ainakin oliiviöljyä ja valkosipulia lisäksi. Suolaa, mustapippuria ja loraus punaviinietikkaa (tai ihan punaviiniä.)
Seuraavaksi voi alkaa haaveilemaan hienonnetusta sipulista, porkkanasta ja varsiselleristä. Puoli punttia tuoretta basilikaa lopuksi päälle.
Alkaa jo muistuttamaan ihan oikeaa gourmee annosta. Päälle raastaa kourallisen parmesaania - tottakai.
Italiassa ihan perusversio. Oliiviöljyä, kirsikkatomaatteja, valkosipulia. Suolaa, pippuria (basilikaa). Kuullotetaan ja pastat sakaan, samalla vähän pastan keitinvettä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaateista tulee tomaattikastike, ei spagettikastike.
Tehdäänkö spagettikastike paistamalla spagettia voissa?
Kyllä. Ja pizzakastike tehdään pizzoista.
Minkä ikäisistä taaperoista puristetaan se paras vauvaöljy?
Itse laittaisin myös tomaattisosetta.
Itse kalttaisin ensin tuoreet tomaatit. Eli kiehuvaan veteen tomaatit ja odottaa että kuori irtoaa. Sen jälkeen siirto pannulle ja mausteeksi suolaa, mustapippuria ja oreganoa.
Voi.