Onko muilla sitä että jos on joku terveyshuoli, ei pysty keskittymään mihinkään muuhun?

Minulla on taipumusta tuohon. Tosin pystyn hivenen sitä vastaan taistelemaan sillä että käyn huolenaiheen mahdollisine seurauksineen johdonmukaisesti läpi ja tietoisesti luovutan asian Herran haltuun ajatellen, että vaikka se pahin tapahtuisi, se koituu tavalla tai toisella hyväkseni lopulta.

Taipumus on kyllä selkeästi epänormaali. Parikymppisenä minulla oli eräs terveyshuoli enkä pystynyt ajattelemaan enkä tekemään mitään muuta. Äitini vertasi minua siskooni, joka jonkun oman terveyshuolensa aikana oli elänyt ihan normaalisti ja ihmetteli miksi minä en voi suhtautua samalla tavalla. Silloin nuorena ajattelin että minun reaktioni on looginen ja normaali, mutta nyt ymmärrän, että normaali ihminen suhtautuu siten kuin siskoni ja minun suhtautumiseni on neuroottinen.

En ole muuten neuroottinen. Taipumus rajautuu tietynlaisiin terveyshuoliin. Taipumus on jonkin verran lieventynyt iän myötä.

Ihmisen kehossa on normaalisti erilaisia tuntemuksia, jotka voivat olla epämukavia - tuleeko niistä terveyshuoli, vai puhutko jostain vakavammasta ja selvärajaisemmasta asiasta? Itselläni ei ole sellaista ongelmaa, että jokin oire tai tuntemus menisi kaiken muun edelle "ykkösaiheeksi", ellei kyseessä ole todella esimerkiksi niin kova kipu, että se on hoidettava tavalla tai toisella ennen kuin kykenee keskittymään mihinkään muuhun.