Laitatteko Mensan jäsenyyttä LinkedIn profiiliin?
Vai onko tästä haittaa ollut jollekin palstalaiselle?
Kommentit (39)
Riippunee, millä alalla on ja mihin pyrkii.
Jos on urallaan linkittynyt jollain tavalla mm. yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, siitä voi olla selvää hyötyäkin uskottavuuden kannalta.
Useimmilla aloilla kuitenkin erilaisilla muilla taidoilla, kuten sosiaalisilla taidoilla on enemmän painoarvoa.
Itse koen, etten omalla alallani ole hyötynyt asiasta, vaan näyttö tulee oman alan osaamisesta kuin Mensaan kuulumisesta.
Olen myös kuullut, että osassa aloja siitä on jopa haittaa.
Mensalaisilla on tästä juttuakin niin kannattaa niitä seurailla, kun ihmiset kertop konkreettisia alansa esimerkkejä ja välillä osaa yhdistää, että kuka kommentin takana niin osaa myös kyseenalaistaa sen muun ulottuvuuden siinä ihmisessä.
Mensalaisissakin on hyvin erilaisilla ominaisuuksilla, luonteilla ja taidoilla olevia henkilöitä kuin väestössä yleensäkin.
Tiivistäisin siis siihen, että laittaisin tiedon, jos siitä on selvästi hyötyä alallasi eli älykkyydellä on korostunut luonne.
Vierailija kirjoitti:
En ole laittanut.
Avaa tätä vähän
Vierailija kirjoitti:
Riippunee, millä alalla on ja mihin pyrkii.
Jos on urallaan linkittynyt jollain tavalla mm. yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, siitä voi olla selvää hyötyäkin uskottavuuden kannalta.
Useimmilla aloilla kuitenkin erilaisilla muilla taidoilla, kuten sosiaalisilla taidoilla on enemmän painoarvoa.
Itse koen, etten omalla alallani ole hyötynyt asiasta, vaan näyttö tulee oman alan osaamisesta kuin Mensaan kuulumisesta.
Olen myös kuullut, että osassa aloja siitä on jopa haittaa.
Mensalaisilla on tästä juttuakin niin kannattaa niitä seurailla, kun ihmiset kertop konkreettisia alansa esimerkkejä ja välillä osaa yhdistää, että kuka kommentin takana niin osaa myös kyseenalaistaa sen muun ulottuvuuden siinä ihmisessä.
Mensalaisissakin on hyvin erilaisilla ominaisuuksilla, luonteilla ja taidoilla olevia henkilöitä kuin väestössä yleensäkin.
Tiivistäisin siis siihen, että laittaisin tiedon, jo
Olen toimitusjohtaja ja DI
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuka älykäs on Linkedinissä?
En minä ainakaan
Ap
En ole tarvinnut koskaan LinkedIn profiilia.
Vierailija kirjoitti:
En.
Kerro kerro missi et?
Vierailija kirjoitti:
En ole tarvinnut koskaan LinkedIn profiilia.
🤷
Kuinkahan moni on saanut töitä LinkedInin avulla?
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni on saanut töitä LinkedInin avulla?
Kuulemma siellä on pääkallometsästäjiä
Ei ne osaa etsiä muualta
Vierailija kirjoitti:
Riippunee, millä alalla on ja mihin pyrkii.
Jos on urallaan linkittynyt jollain tavalla mm. yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, siitä voi olla selvää hyötyäkin uskottavuuden kannalta.
Useimmilla aloilla kuitenkin erilaisilla muilla taidoilla, kuten sosiaalisilla taidoilla on enemmän painoarvoa.
Itse koen, etten omalla alallani ole hyötynyt asiasta, vaan näyttö tulee oman alan osaamisesta kuin Mensaan kuulumisesta.
Olen myös kuullut, että osassa aloja siitä on jopa haittaa.
Mensalaisilla on tästä juttuakin niin kannattaa niitä seurailla, kun ihmiset kertop konkreettisia alansa esimerkkejä ja välillä osaa yhdistää, että kuka kommentin takana niin osaa myös kyseenalaistaa sen muun ulottuvuuden siinä ihmisessä.
Mensalaisissakin on hyvin erilaisilla ominaisuuksilla, luonteilla ja taidoilla olevia henkilöitä kuin väestössä yleensäkin.
Tiivistäisin siis siihen, että laittaisin tiedon, jo
Olen töissä yliopistossa pitäisin todella omituisena, jos joku kollega toisi esille Mensaan kuulumistaan vaikkapa LinkedIn-profiilissa.
En ole Linkedinissä, mutta en varmaan laittaisi. Muutenkaan en yleensä kerro asiasta kuin harvoin. Myönnän, että kerran oli pakko vastata yhdelle idiootiksi haukkuneelle, että sitten taidan olla ainoa sitä laatua Mensassa. Tyyppi on kiertänyt mut sen jälkeen kaukaa. Hyvä niin.

Noh noh, olet vain epävarma
T: DI
Vierailija kirjoitti:
En ole Linkedinissä, mutta en varmaan laittaisi. Muutenkaan en yleensä kerro asiasta kuin harvoin. Myönnän, että kerran oli pakko vastata yhdelle idiootiksi haukkuneelle, että sitten taidan olla ainoa sitä laatua Mensassa. Tyyppi on kiertänyt mut sen jälkeen kaukaa. Hyvä niin.
😘
Vierailija kirjoitti:
Riippunee, millä alalla on ja mihin pyrkii.
Jos on urallaan linkittynyt jollain tavalla mm. yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, siitä voi olla selvää hyötyäkin uskottavuuden kannalta.
Useimmilla aloilla kuitenkin erilaisilla muilla taidoilla, kuten sosiaalisilla taidoilla on enemmän painoarvoa.
Itse koen, etten omalla alallani ole hyötynyt asiasta, vaan näyttö tulee oman alan osaamisesta kuin Mensaan kuulumisesta.
Olen myös kuullut, että osassa aloja siitä on jopa haittaa.
Mensalaisilla on tästä juttuakin niin kannattaa niitä seurailla, kun ihmiset kertop konkreettisia alansa esimerkkejä ja välillä osaa yhdistää, että kuka kommentin takana niin osaa myös kyseenalaistaa sen muun ulottuvuuden siinä ihmisessä.
Mensalaisissakin on hyvin erilaisilla ominaisuuksilla, luonteilla ja taidoilla olevia henkilöitä kuin väestössä yleensäkin.
Tiivistäisin siis siihen, että laittaisin tiedon, jo
Et kyllä selvästikään tiedä yliopiston työmaailmasta hölkäsen pöläystä.
En ole laittanut, koska en kuulu Mensaan. Enkä käytä Linkediäkään.
Haluan myös lisätä, että kunniatohtori on sama kuin tortori 😤
Hajotkaa siihen
Ap
Miten on?