Miksi Estoniasta ei ole tehty romanttista elokuvaa kuten Titanic?
Ruotsalais-virolainen pariskunta seikkailisi laivalla, rakastelisi autokannella tulvan tullessa ja lopussa tyttö pelastuisi biljardipöydän päällä kellumalla, mutta poika ei mahtuisi ja hukkuisi.
Kommentit (12)
Nykyaikana pääosassa pitäisi olla homopari
Jasper Pääkkönen olisi voinut näytellä Leonardo DiCapriota.
Niinpä. Olisi realistisempaa että on ruumiita ja zombeja elokuvassa. Ja palelua. Titanic ei ole ihan realistinen. Vaikka se kai kuvaa aikaa ennen tapahtumia enemmän ja muutamaa pelastunutta.
Koska olisi ollut jäätävän kylmä huudella keulan ulkokannella I'm the King of the Worldia.
Päänäyttelijä voisi olla kaloriina, ihanan kehopositiivistä.
Onnettomuus on vielä liian lähellä, jotta sitä voisi romantisoida.
Vierailija kirjoitti:
Estoniasta saisi älyttömän hyvän kauhuleffan, koska laivan historia viking sallyna oli jo aika verinen.
Elokuvaa ei varmaan tulla tekemään ainakaan 50 vuoteen, koska uhrien omaisia on liikaa elossa
onhan tsunamistakin tehty
jäävuori on jotenkin romanttisempi aihe kuin keulavisiiri
Ensinnäkin tapahtumasta on aivan liian vähän aikaa. Edelleen on elossa paljon pelastuneita, joille se oli tavalla tai toisella hyvin traumaattinen kokemus. Ja vielä enemmän on uhrien omaisia, joilla on myös traumoja tapahtumasta. Fiktiivisen elokuvan aika on sitten joskus myöhemmin. Ja no, kun ruotsinlaivasta puhutaan, niin tarina ei olisi romanttinen, vaan känninen pikapano yhden illan jutun kanssa. Nopean uppoamisen takia siihen ei myöskään saisi samantyyppistä draaman kaarta kuin Titanicissa.
Vierailija kirjoitti:
Koska olisi ollut jäätävän kylmä huudella keulan ulkokannella I'm the King of the Worldia.
Ja todennäköisesti kyseessä olisi ollut kännissä oleva pari joka oli tullut kannelle yrjöämään. Ei kovin romanttista.

Juoni olisi mennyt vituiksi, kun toinen tippuu jo tuossa vaiheessa kännissä mereen. Ei olisi saatu kehiteltyä romanttista kuviota ennen varsinaista onnettomuutta.
Estoniasta saisi älyttömän hyvän kauhuleffan, koska laivan historia viking sallyna oli jo aika verinen.
Elokuvaa ei varmaan tulla tekemään ainakaan 50 vuoteen, koska uhrien omaisia on liikaa elossa