Helsingin Sanomat kysyi apulaispormestarilta ja arabian kielen opettajalta, mikä on mennyt pieleen, kun yli 60 prosentilla maahanmuuttajalap
Ja nää on siis syntyny ja kasvanu Suomessa. Ei voi kuin nauraa taas
Kommentit (7)
Apulaispormestarilla keitti pinnan alla, kun asia on tullut julki. Milloinhan kansi räjähtää ilmaan lopullisesti?
Apulaispormestari sanoo että pitäisi mennä varhaiskasvatukseen mutta entäs kun se henkilökunta siellä ei osaa enää sitä suomea!
Nassimalla on mahdottoman iso nenä.
Apulaispormestari kouraisee verokertymästä taskuunsa ja lähtee Sannun kanssa bilettämään.
Kyse on siitä, että kun tänne Suomeen tullaan oleskelumaista, se jatkuu täälläkin. Maamme tarjoaa hyvän ylöspidon ja se tieto on kiirinyt pitkin kaukaisia Afrikan maita. Ollaan kuuluisia hyväuskoisuudesta ja helposti nenästä vedettäviä.
Pohjoisessa asustava muumikansa se luulee, että töihin tänne tullaan ja optellaan vielä kielikin! Että ollaan kiitollisia ja tullaan hyviksi veronmaksajiksi ja käymään alasti saunassa ja ruvetaan syömään makkaraa.
Ei ei ei.
Tänne on karavaani kulkeutunut perustamaan uuden kotikonnun, eikä sillä ole mitään tekemistä töihin menemisen tai opiskelun kanssa.
Segregoituneilla alueilla myös kouluavustajat ja iltapäiväkerhonohjaajat puhuvat huonosti suomea. Harjoittelijat ja muutkin sijoitetaan paikkoihin, joissa on heidän omakielisiään lapsia.
Pareis alkaa järjestellä paikallishallinto, terveydenhoito ja työlainsäädäntö sille tolalle, että noikin pääsee töihin. Jostainhan heidän on pakko rahansa saada.
Kouluttaa vaikka imaamit työvälittäjiksi tai jotain. Jos muuta ei ole, niin moniham syrjäytetään jengien leipiin puolitahallisesti.