Jos rupsahdit raskauksista

monta vuotta menikin ulkonäköä itkiessä salaa hiljaa yksinään. Eristäydyin n. 6 vuodeksi vain suorittamaan äitiyttä.

Esikoinen syntyi sairaana keskosena, en jaksanut edes miettiä miltä näytän. Laahustin elämässä vaan apeana eteenpäin. Kakkonen oli täysin vahinkovauva, kroppa rupsahti lisää. Jotenkin alistuin kohtalooni, muutuin vain sitten äidiksi. Kaksi lasta lisääkin sitten vielä.

Nykyisin koitan korostaa parhaita puoliani, pitää huolta edes kunnostani, kiloja on kahdelle enkä varmaan ikinä pääse niistä. Mutta en piiloudu vaan elän.

Koen että kroppani on täyttänyt hyvin tehtävänsä ja tulen suht hyvin asian kanssa toimeen. Kilot tosin kieltämättä välillä vaivaavat, mutta eivät niin paljoa että olisin saanut tehtyä niille jotain. Ainoa mikä vaivaa on lapsemme irvailu äidin kiloista...



Ja jos mies jättäisi, niin en haluaisi lasten kotonaolon aikana uutta miestä kuvioihin. Ehkä sitten joskus kun lapset muuttaisivat pois kotoa. Toisaalta tuntuu niin hypoteettiselta että mieskään jättäisi.



Iän myötä rupsahtaa. Ei ne kilot ja tiukka kuntoilu ainoastaan auttaisi rupsatamiseen. Ja sekään ei auttaisi lattarintoihin, eikä raskausarpiin. Ikä näkyy kasvoillakin- huoh.



Siihen on vaan hyvä sopeutua että kroppa muuttuu. Toisaalta mietin että saatan kestää asian sen vuoksikin hyvin, että koin nuorempana olevani suht ok näköinen- eli hyväksyin silloin jo itseni, vaikka pidinkin ulkonäöstäni enemmän huolta. Samoin hyväksyn ulkonäköni nykyäänkin.

että miettisin miten mun rupsahtaneisuuteni vaikuttaisi jos meille tulisi ero.



Ajattelen kyllä että lapset ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin mun mahani, mutta ei se silti tarkoita etteikö vituttaisi katsella mahaani. Yritän olla katselematta sitä ja ajattelematta tätä kovin paljon.



Olen harkinnut että menisin mahankiristykseen, mutta ei mulla käytännössä ole rahaa, enkä varmaan uskallakaan. Pelkään etten niiden arpien kanssa näyttäisi varmaan paljon tämän paremmalta.

juurikaan mietitytä rupsahtaminen, koska en sille asialle oikein voi mitään - sain esimerkiksi raskausaikana paljon luomia kasvoihin jostain ihmeen syystä, ja minkäs niille teet?

Minulla on terve keho, joka on kantanut ja synnyttänyt kaksi tervettä lasta. Yritän säilyttää jonkinlaisen suhteellisuudentajun oman ulkonäköni kanssa - tärkeintä on terveys ja hyvä olo, ja raskausarvet ym. on tässä elämässä ihan marginaalinen haitta.

Mies jo pettikin ja ei olla yhdesssä enää.

Suurin ongelma on se, että minulla on kahdessa eri kohdassa sektioarvet (sekin vielä, hui olkoon), ja ne eivät asetu hyvin. Ulkonäköä enemmän häiritsee siis se, että vatsaani on jäänyt tosi ikävä roikko. Jumpalla se ei häviä, koska en siis yritä kadottaa mitään pömppöä, vaan nahkaa, joka on minusta huonosti kursittu kokoon.

urheilla ja pitä todella hyvää huolta itsestäni.

koskaan ei ole liian myöhäistä.

mutta alavatsan löllön sain kyllä aika hyvin pois raskauden jälkeen. Vaatteet päällä olen kai ihan näpsäkkä pakkaus mutta vatsa on niin arpinen, etten suostu menemään saunomaan/uimaan ystävien kanssa ja miehellekään en mahaani pahemmin esittele, juuri ja juuri voidaan samaan aikaan suihkussa käydä.

Olin niin huonovointinen, että liikunta oli lähes mahdotonta koko raskauden ajan, varsinkin toisessa raskaudessa. Jalkoihin tuli iljettäviä repeytyneitä verisuonia isoille alueille, selluliittia jne.



Muuten olen aika hoikka, vatsakin on litteä. Tämä auttaa, sillä housut jalassa muut luulevat, että selvisin raskauksista pienillä ulkoisilla muutoksilla. No, shortseja ja minihametta ei minulla tulla ikinä enää näkemään.