Näkyy miehen kuin miehen keskenkasvuisuus
Olen deittisovelluksessa ja ihan kiinnostunut tapaamaan uuden (kunnollisen, en mieslasta), mutten ole vielä kiinnostunut kenestäkään palavasti. En jaksa omistaa puolta päivää jonkun kanssa viestittelyyn ennen tapaamista. Nyt en ollut vastannut 7-8 tuntiin yhdelle niin oli lähettänyt viestin ja heti perään poistanut osuman 🤦🏻 🤡 nämä eivät tunnu ikinä edes tajuavan, että sen viestin lähettäminen on aivan turhaa. Ei vastaanottaja sitä näe, ellei nyt sattumalta kerkeä sadasosasekunnissa lukemaan.
Joskus aiemmin minua olisi ehkä harmittanut tai jotain, mutta nykyään ajattelen, että tuolla tavallahan mies näyttää aidon luonteensa heti. Tuollainen kiukuttelu olisi ymmärrettävää tapaamisen jälkeen, jos antaisi ymmärtää haluavansa tutustua, mutta vastaukset venyisivät koko ajan.
Mutta jotenkin aika uuvuttavaa olla tekemisissä näiden kiukuttelijoiden kanssa. Tiedän, että palstalla aloittaja haukutaan poikkeuksetta ja täysin keksityillä asioilla, joten sanon jo etukäteen etten tuhlaa aikaani sellaiseen sontaan. En tarvitse neuvoja mihinkään, avauduin vain.