Mä kerron hyvän ja "hyvän" ihmisen eron
"Hyvä" ihminen markkinoi aina itseään hyvänä. Tää tapahtuu esim somessa niin, että laitetaan paremmuus kehyksiä oman naaman ympärille profiilikuvaan. "Hyvä" ihminen taistelee aina muiden taisteluja.
Hyvä ihminen ei markkinoi itseään hyvänä. Hyvä ihminen tietää olevansa jotain hyvän ja huonon väliltä. Hyvä ihminen ei taistele muiden taisteluja, hyvä ihminen taistelee omansa, koska se on ainut oikea tapa. Tää hyvä ihminen on yleensä sellanen ihminen kenestä sitä ei edes päältäpäin uskoisi. Tää ihminen on yleensä aina se kuka ei ota kantaa, kuka on vähän vetäytyneempi.
Me eletään maailmassa, missä tää ensimmäinen ryhmä on ottanu vallan.
Kommentit (21)
Mutta jos hyvän ihmisen hyvyys ei näy mitenkään, onko sillä merkitystä? Se mikä joka tapauksessa näkyy, on itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Ikävää, jos hyvien asioiden puolesta ei saisi edes avata suutaan, kun niin helposti tulee heti leimatuksi ulkokultaiseksi ja vaikka miksi. Jos hyvät ovat aina hiljaa, pahoilla on todella helppoa.
Voi perkele näitä sinun aloituksiasi!
Ajatusvirhe. Valtaa ei ole ottanut ensimmäinen ryhmä vaan ne, jotka keskittyvät vain oman etunsa ajamiseen.
Tiivistetysti: hyvän ei tarvitse mainostaa hyviä tekojaan somessa. Muut nostaa, jos niikseen.
Olet selvästi jäljillä. Tästä varoitettiin jo Raamatussa.
Kiinnostaa että mistä ap kuvittelee tietävänsä julkisesti hyviä asioita ajavien ihmisten tunnot ja motiivit. Niinpä. Ei tiedäkään, kunhan liittää ihmisiin omia subjektiivisia ennakkoluulojaan. Aloituksen olisi voinut kirjoittaa suoraan niin, että oikeasti hyviä ovat ihmiset, joista ap tykkää, ja tekohyviä ne, joille ap on kateellinen tai joista hän ei muutoin pidä.
Suuri osa vasemmiston politiikasta on tekohyvää. Jopa poliitikot itse tekevät vastoin opetuksiaan. Lentävät lentokoneilla myös lomamatkoja surutta. Vihreiden Ohisalon mies on jokin öljyparoni. Mutta puheet on tosi kovia. Maksaako kovapalkkaiset vasemmistopoliitikot vapaaehtoisesti suurempaa veroa mitä vaativat hyvätuloisille? Eivät maksa. Miksei, jos se on oikein? Ovatko nämä poliitikot itse elämässä keskellä mmuuttajia, joita tänne toivovat? Vastaus on tietenkin ei, eivät halua sellaisia naapureita. Puheita ja mainostusta ei koskaan pidä uskoa. Totuus aina paljastuu siinä mitä henkilöt oikeasti tekevät.
Olen opettanut lapselleni, että hyvien ihmisten ei tarvitse erikseen kertoa muille olevansa hyvä. Jos ihminen on hyvä, niin muut kyllä näkevät sen. Sanat eivät merkkaa mitään, teot ratkaisevat. Nömä "hyvät" ihmiset ovat sitä mieltä että sanat ovat tekoja.
Missä menee oman ja muiden taistelujen raja?
Vierailija kirjoitti:
Olen opettanut lapselleni, että hyvien ihmisten ei tarvitse erikseen kertoa muille olevansa hyvä. Jos ihminen on hyvä, niin muut kyllä näkevät sen. Sanat eivät merkkaa mitään, teot ratkaisevat. Nömä "hyvät" ihmiset ovat sitä mieltä että sanat ovat tekoja.
Kyllä sanoilla on merkitystä ja paljon. Siksi muita ei saa haukkua ja jos kohtaa kaunista käytöstä, on asiallista kiittää siitä. Hyvät sanat levittävät hyvää.
Jos jokainen taistelee vain omia taisteluitaan, miten se 'hyvyys' näkyy niissä omissa taisteluissa? Suurin osa ihmisistä pyrkii olemaan hyvä läheisilleen. Saako kierrättää, olla kasvissyöjä tms., ja jos saa niin pitääkö se tehdä salaa?
Kiitos, että toit oman, yhden henkilön, mielipiteen esille.
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa vasemmiston politiikasta on tekohyvää. Jopa poliitikot itse tekevät vastoin opetuksiaan. Lentävät lentokoneilla myös lomamatkoja surutta. Vihreiden Ohisalon mies on jokin öljyparoni. Mutta puheet on tosi kovia. Maksaako kovapalkkaiset vasemmistopoliitikot vapaaehtoisesti suurempaa veroa mitä vaativat hyvätuloisille? Eivät maksa. Miksei, jos se on oikein? Ovatko nämä poliitikot itse elämässä keskellä mmuuttajia, joita tänne toivovat? Vastaus on tietenkin ei, eivät halua sellaisia naapureita. Puheita ja mainostusta ei koskaan pidä uskoa. Totuus aina paljastuu siinä mitä henkilöt oikeasti tekevät.
Maailmaa muutetaan yhteisillä päätöksillä. Niitä tekevät epätäydelliset ihmiset, ei mitkään jeesukset. Yksin nurkassaan 'hyvänä' piileskelevän hyvyys ei ainakaan maailmaa paljon auta.
Typerä ja ristiriitainen aloitus. Tässä maailmassa nimenomaan ei olisi mitään hyvää ilman ihmisiä ketkä jakavat valtaansa ja käyttävät etuoikeuksiaan puolustaakseen niitä keillä ei ole.
Tämä on taas tätä kummallista ajatuskulkua siitä, että jokaisen pitäsi visusti vaieta omista positiivisista puolistaan, koska muuten nämä piirteet eivät ole aitoja.
Muutenkin tuo "hyvä ihminen ei taistele muiden taisteluja, hyvä ihminen taistelee omat taistelunsa" ajatus on täysin järjetön. Maailma ei muutu omaan napaan tuijottelulla yhtään paremmaksi paikaksi ja aina jonkun sorretun ryhmän oikeudet ovat parantuneet sen takia, että tarpeeksi moni hyvä ihminen sieltä sortavien rakenteiden puolelta on nähnyt väärydeen ja ollut valmis asettumaan yhteiseen rintamaan näiden sorrettujen kanssa.
Laiskaa ajattelua nähdä tämä asia jälleen kerran vain sen perusteella mitä jotku postaavat someen.
"Hyvä" ihminen tekee hyviä asoita korostaakseen itseään, esim. jakaa teon someen. Hyvä ihminen taas auttaa auttamisen halusta eikä tee siitä numeroa.
Paras on ollut kun yksi paha aikuiskiusaaja pokkana kehuu itseään kiltiksi. Jep, ihan kiltti sanalla. Ja muutama muukin ylistyssana itsestään samassa yhteydessä. Siis miten ihminen kehtaa? Vaikka kuinka miten päin mietin en kehtaisi kehua itseäni ja samalla tietäen, että on kiusannut jotain tosella raa'asti. Mutta ei kaikilla ole sellaista kuin omatunto.
Vierailija kirjoitti:
"Hyvä" ihminen tekee hyviä asoita korostaakseen itseään, esim. jakaa teon someen. Hyvä ihminen taas auttaa auttamisen halusta eikä tee siitä numeroa.
Raamatussa sanotaan, että hyvät teot kuuluu tehdä piilossa, niitä ei saa tuoda julki. Että Jumala näkee kyllä. Jos joku löytää sen kohdan voi laittaa tänne.
jep