Millainen vuosi 1959! oli elää?

Ihan jees

En muista, olin 2v.

Oli yhdeksän. Oli köyhää, ainoat kengät oli kumisaappaat, jotka olivat jatkuvasti rikki. Vaatepula, yksi vaatekerta  päällä ja toinen pyykissä. Vuoteessa oli patja, joka oli oljilla täytetty, aluslakana  oli mutta ei päällyslakanaa. Ehkä niihin aikoihin sain ensimmäisen yöpaidan, muuten nukuttiin alusvaatteissa.

Usein näytetään kuvia menneiltä vuosikymmeniltä, mutta totuus oli toisenlainen pohjoisessa. Meillä oli sähkö, mutta monessa naapurissa ei ollut ja koko kylässä oli yksi puhelin osuuskaupassa. Eli puhelin oli noin viiden kilometrin päässä monille ja usein sekään ei toiminut.

Lapset olivat työvoimaa heti kun jaloilleen pääsivät, ei ihme että on selkävaivaisina, kun kannettiin vettä ja puita ja jouduttiin hoitamaan eläimiä. Jos jokin oli hyvin, niin eläimet hoidettiin hyvin, sillä niistä oli kiinni ruoka ja toimeentulo.

Mukavaa oli, synnyin keväällä!

Minä menin sinä syksynä kouluun.  

Me asuimme pienellä paikkakunnalla, mutta täällä oli iso tehdas, joka työllisti lähes kaikki halukkaat.  Oli muitakin isompia työpaikkoja, kun saha ja kohtuunkokoinen metalliverstas ja perinteisesti tämä oli vahvaa maatalousaluetta.  Me emme olleet varakkaita, mutta emme aivan rutiköyhiäkään.  Mitään erityistä omaa meillä ei ollut, ei länttiäkään omaa maata eikä omaa taloa, asuimme vuokralla.

Muistan kyllä monenlaisia asioita tuolta vuodelta.  Meitä koululaisia oli paljon, niinpä me ei mahduttu yhteen kouluun, vaan meidät oli siroteltu sinne tänne.  Vasta 60-luvun alussa valmistui iso keskuskoulu, johon sitten kaikki sen keskustan lapset laitettiin.  Mutta asuin kyllä jonkun aikaa ihan syrjäkylälläkin ja siitä minulla on mukavia muistoja, mutta ne sijoittui sinne 60-luvulle.

Meillä oli yksi polkupyörä, joka oli kaikkien käytössä, siis vanhempien ja neljän lapsen.  Isä taisi kuitenkin juuri sinä syksynä ostaa mopon.  Me lapset riideltiin aina siitä polkupyörästä.  Isä ajoi kerran sillä mopolla kännissä sellaiseen sillankaiteeseen ja minä olin kyydissä, siitä minulla on vieläkin muisto kehossani.

Koulussa oli luokallani yksi, joka ei ollut koulukypsä, mutta pakotettiin vaan olemaan siellä ja se meni ihan katastrofiksi, muistan hyvin.  Opettajani oli nuori ja hyvin kaunis.  Ekaluokalla meidät laitettiin koulun lähimetsään keräämään puolukoita.  Astuin johonkin märkään silmäkkeeseen ja olin koko päivä sitten koulussa märällä sukalla ja saappaalla, kaadoin vain veden pois.  Koulun vessat oli ulkohuuseja ja meillä oli jonkunlaiset vessavuorot, mentiin aina neljä tai viisi kerrallaan.  Kerran koulun pihaan tuli norsu.  Se oli se Suomen ainoa norsu, ja sen nimi oli Pepita.  Se oli jossain sirkus Sariolassa tai jossain, mutta kun sirkusnorsut kiellettiin, sillä ei ollut enää paikkaa missä olla, niin joku sen kouluttaja otti sen adoptioon ja se kävi sitten esiintymässä pelkästään norsuna meille tuon ajan suomalaislapsille, joille se oli täysi ihme.

Tämä jäi minun mieleeni tuolta ensimmäiseltä kouluvuodeltani aivan erityisesti ja kun kerran kuulin uutisista, että Suomen ainoa norsu Pepita on kuollut, tiesin heti, että kyse oli siitä.  Pepitalla oli surullinen kohtalo olla ainoa lajinsa edustaja Suomessa tuolloin.

Isät oli kaikki olleet sodassa ja kaikki enemmän tai vähemmän juoppoja.  Luulin aina silloin, että vain köyhien perheiden isät juo, mutta myöhemmin sitten ilmeni, että olin väärässä. 

Uimaan opin jo ennen kouluun menoa olleena kesänä, koska kunta järjesti kaikille lapsille uimakoulun.  Se oli hirveän hauska kesä. 

Lehmiä, hevosia ja lampaita ja kanoja ja kukkoja oli joka puolella.  Vaikka asuin kylän keskustassa, silti aamulla kuulin kun kukko kiekui jossain.  Joka talossa oli kissa.  Koirat juoksenteli vapaina kaiket päivät ja tuli vasta illaksi kotiin syömään. 

Kylähullut sai kulkea vapaina, ei ketään viety mihinkään laitoksiin, jos vaan vähänkin pystyi itsestään jotain huolta pitämään.  Se oli vielä viisikymmentäluvun "pimeää keskiaikaa."  Todistusvihkoni alkulehdellä luki:  Äidin pieni armahainen koulutietä tepsuttaa.  Silmä sirkku, mieli virkku, kulkee tietä oikeaa.

1959! on niin iso luku, ettei siihen pysty parhaimmatkaan laskimet.

Televisioita oli vain aniharvoilla.  Mutta radio sentään kaikilla.  Meillä juotiin iltakahvi tai tee vähän ennen seitsemää.  Seitsemäksi piti mennä jo sänkyyn kaikkien ja isä kuunteli radiosta iltauutiset.  Sitten sammutettiin valot ja käytiin nukkumaan.  Jos pulisi jotain, isä karjaisi että HILJAA!  Sitten oltin hiljaa.

Poikkeuksena oli, jos radiosta tuli joku kuunnelma.  Silloin maattiin siellä sängyissä ja kuunneltiin se kuunnelma, tai sitten se joku viihdeohjelma Kalle Kustaa Korkista.

Kaikki nukkui samassa huoneessa, ei meillä mitään lastenhuoneita ollut.  Aamulla aikaisin isä tai äiti romautti klapikasan lattialle uunin eteen.  Siihen viimeistään heräsi.

Sisko oli teini-ikäinen juuri silloin ja kun ei saanut kotoa rahaa ostaa ripsi- tai kulmaväriä, laittoi kulmakarvoihinsa mustaa lankkia, ja iho paloi karrelle.  Sitten sai rahaa edes vähän, ettei tarvinnut mihin vaan turvautua. 

Ihmiset liikkui vielä viisikymmenluvun lopullakin paljon hevosilla.  Lauantaimarkkinoille varsinkin tuli syrjäkyliltä isäntiä hevosineen ja muistan hyvin ne hevospuomit torin laidalla.  Markkinoilla myytiin lapsille markkinapalloja.  Ne oli jostakin ihan kuin paperista pyöriteltyjä palloja, jotka oli sidottu kumilangalla ja sitten jätetty se pitkä kumilanka, jonka varassa sitä pompoteltiin.  Paperi oli sellaista oikein kiiltävää ja kirkasta, vähän kuin karkkipaperia.  Saattoi olla, että niistä ne oli tehtykin.  

Tulilahden murhat tapahtui sinä vuonna ja siitä puhuttin paljon.  Isä pelotteli mietä Ruunarilla, jos oltiin myöhään ulkona.  Siitä muistan, että isä pelotteli meitä myös Kerpeikkarilla, jonka henkilöllisyys ja merkitys selvisi minulle vasta myöhään aikuisiällä.  Isää oli itseään ilmeisesti peloteltu sillä joskus 20-luvulla, kun oli pikkupoika.

Lasse Liemola lauloi: Anna pois mun kitarain.  Se oli jo vähän kuin rokkia!

En ollut olemassa. Mun mies syntyi silloin.

Olen elänyt sitä vuotta 13 tuntia, synnyin 31.12.1959, en muista mitään.

Kaikki kuunteli Elvistä ja oli lättähattuja ja ajeli moottoripyörillä

Ainakin Kuuban kriisi ajoi  maailman ydinsodan partaalle.

Paul Anka esiintyi Linnanmäellä.

Ensimmäinen Asterix sarjakuva ilmestyi.

Minä täytin 5 vuotta, aino asia jonka muistan tapahtuneen juuri tuona vuonna.

Sisko sai joululahjaksi Merja Otavan kirjan "Priska," joka oli voittanut juuri Otavan nuortenkirja kilpailun.

Se on nyt minulla ja on edelleenkin minusta paras nuortenkirja, mitä Suomessa on koskaan kirjoitettu.  Olen lukenut sen varmaan sataan kertaan elämäni aikana.  Se osui juuri ajankohtaan, jolloin uusi kansainvälinen nuorisokulttuuri valtasi läntisen maailman.