Voisitko maisternia ja akateemisena naisena tehdä mitään alempiarvoista työtä kuin koordinaattorin, suunnittelijan tai asiantuntijan töitä?
Kiinnostaa oletko valmis nöyrtymään alempiarvoisiin töihin
Kommentit (12)
Mihin pehmotieteiden maistereita oikein tarvitaan?
En, koska puhun täydellistä ruotsia holvikaaren alla tihrusilmäisille lapsilleni Munsalan kansallispukuun pukeutuneena heppalehtiä lukien.
Plääh, työ kuin työ, jos siitä maksetaan!
Kyllä, ja olen tehnytkin. Vaihdoin alaa paremmin työllistävälle ja palkatulle, ja paras tapa saada jalka oven väliin uudella alalla oli aloittaa suorittavan tason tehtävistä. Etenin muutamassa vuodessa koulutustasoa vastaaviin hommiin vaikka maisteritutkinto olikin ihan eri alalta. Mielestäni kannatti. Ihmettelenkin aina näitä kitisijöitä, jotka eivät ole valmiita näkemään yhtään vaivaa, vaan kaikki pitäisi saada valmiina pelkän tutkinnon perusteella.
Ongelma on se ettei niihin oteta. Maisteri ei pääse siivoojaksi koska liikaa viisas.
Tietenkin voisin, ja niin teinkin. Valmistumisen jälkeen olin pitkään tavallinen asiakaspalvelija. En ollenkaan kokenut että yliopistotutkintoni valmisti minua ollenkaan siihen mitä joku suunnittelija tekee tms. En tiedä vieläkään. Olin 7 vuotta asiakaspalvelija ja ollut vasta 3 vuotta asiantuntija. Kun menin töihin valmistumisen jälkeen oli bruttopalkkani 1700 euroa. Nyt se on 3600. Vuosia siihen meni mutta en nyt kokenut ansaitsevani mitään pikakaistaakaan enkä olisi tosiaan osannut tehdäkään mitään alani vaativia töitä.
Näköjään voin. Mutta minä en koskaan viihtynytkään yliopistossa. Teen mieluummin fyysistä työtä, enkä pidä sitä millään tavalla alempiarvoisena.
Koordinaattoreiden töitä pitäisi olla enemmän
Suomessa on kymmeniä tuhansia alle kouluikäisiä lapsia ripoteltu ympäri maan, lisää tulee oman maan naisista ja muualta tulevista jatkuvalla syötöllä, etenkin kasvuleskuksiin. Vuonna 2018 laadittiin laki, että heitä pitää hoitaa ja kasvattaa päiväkodeissa yliopistosta valmistunut varhaiskasvatuksen kandi tai maisteri. Heitä pitää johtaakin kasvatustieteen maisteri. Ja johtajia pitää johtaa vähintään maisteri. Kunnan ylimpänä kasvatus- ja koulutussektorin johtavana viranhaltijanakin pitää olla vähintään maisteri. Kakun joka kerrokseen on tungettu etenkin 2010-luvulla jatkuvasti paksuuntuva ja päällekkäin tursuava kerros näitä viimeaikoina vuosittain liikaa koulutettuja kasvatustieteen maistereita nimikkeillä koordinoija, suunnittelija, erikoissuunnittelija, asiantuntija, erikoisasiantuntija, konsultti, arviointiryhmä...
Verovaroilla voi lymyillä missä vain himmelissä. Koko pullukka naisjoukko pesii siellä kahviautomaatin ja sähköpöydän välissä miettien, mikä olisi uusi taulukko, jota ne entiset, vähemmän häikäilemättömät opiskelukaverit siellä päiväkotien lapsiryhmissä voisivat seuraavaksi täytellä.
Kukaan maisteri tai edes kandi ei jää sinne päiväkotiin vaihtamaan vaippoja ja laulamaan kultakalalauluja, pyörittämään hyppynarua ja pukemaan kurahousuja yhtään sen pidempään kuin aiemmatkaan kandit ja maisterit. Siksi se suunnittelukerros paisuu paisumistaan ja huudetaan kovempaa: KOULUTTAKAA LISÄÄ VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIA, NIISTÄ ON HUUTAVA PULA!!!!
Ei kannata ottaa vastaan muita töitä!