Lapsuudessani mummo seurusteli enemmän aikuisten kanssa kuin keskittyi
lapsenlapsiinsa. Itse mummona keskityn täysin lapsenlapsiini kun olemme tekemisissä. Seurustelu aikuisten kesken jää pieneksi. Onko tämä sukupolvikysmys vai persoonakysmys? Ja mummoni oli siis syntynyt 1910-luvilla.
Kommentit (28)
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Eihän ennen leikitty lasten kanssa, tehtiin nuket ja jousipyssyt ja puuautot ja annettiin pallo, menkää leikkimään.
Kaupunkilaistunut sukupolvi alkoi leikkimään lastensa kanssa
Ennenvanhaan lapset ei saaneet samoin huomiota. Ehkä johtui siitä ajasta?
Minäkin tykkään seurata lasten touhuilua, vaikka omia lastenlapsia ei onneksi vielä ole. Niillä on ihan oma maailma. 🙃
M46
Vierailija kirjoitti:
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Eri mieltä. Vanhin taaperoikäinen lapsenlapsi oikein loistaa kun saa meidän isovanhempien huomion. Mummo sitä ja mummo tätä ja vaari tuu tänne jne.

Nyt haiskahtaa siltä, että näytät lastenlastesi kuvia tutuille. Onko näin? Vai laitatko peräti nettiin?
Se on persoonakysymys. Oma mummoni syntyi 1890 -luvulla ja keskittyi täysin lapsenlapsiinsa. Toki hän jutteli aikuistenkin kanssa. Hän huomioi aina kaikki ihmiset huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Eri mieltä. Vanhin taaperoikäinen lapsenlapsi oikein loistaa kun saa meidän isovanhempien huomion. Mummo sitä ja mummo tätä ja vaari tuu tänne jne.
Nyt haiskahtaa siltä, että näytät lastenlastesi kuvia tutuille. Onko näin? Vai laitatko peräti nettiin?
Häh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Eri mieltä. Vanhin taaperoikäinen lapsenlapsi oikein loistaa kun saa meidän isovanhempien huomion. Mummo sitä ja mummo tätä ja vaari tuu tänne jne.
Jouditko aikoinaan omillesi antamaan niin täysaikaista huomiota, tietysti ihannpienille mutta ei kai kukaan jouda leikki-ikäisten leikkikaverina olemaan koko ajan? Ne mummolan hyvät puolet lapselle.

Ei tietenkään omille ollut samanlainen. Oli kodin askareet ym.
Mun mummo kävi kutomapiirissä ja otti aina mukaan. Se oli kivaa, kun siellä oli liuta mummoja joilta sai huomiota :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Eri mieltä. Vanhin taaperoikäinen lapsenlapsi oikein loistaa kun saa meidän isovanhempien huomion. Mummo sitä ja mummo tätä ja vaari tuu tänne jne.
Eli taaperosta kasvaa se maailman napa, jonka ympärillä mummot ja vaaritkin menevät sen tuhanteen solmuun.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Eihän ennen leikitty lasten kanssa, tehtiin nuket ja jousipyssyt ja puuautot ja annettiin pallo, menkää leikkimään.
Kaupunkilaistunut sukupolvi alkoi leikkimään lastensa kanssa
Ennen lisäksi niitä lapsia oli, niin ne pystyivät myös jonkun aikaa leikkimään keskenään. Nykyään 1-2 lasta vaativat jatkuvasti vanhempien tai isovanhempien huomiota.
Eli mummo ei saa koskaan seurustella oman lapsensa tai tämän puolison kanssa. Eikä ilmeisesti muidenkaan aikuisten kanssa sovi seurustella, jos omat lapsenlapset ovat läsnä. Sinne vain mummo hiekkakakkuja vääntämään, kun muut keskustelevat keskenään.
Mietin että se pikkulapsiaika menee niin nopeaan ohi. Kouluiässä on kaverit tärkeitä. Pienen hetken vaan saa nauttia pikkuisten seurasta täyspainoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Eli mummo ei saa koskaan seurustella oman lapsensa tai tämän puolison kanssa. Eikä ilmeisesti muidenkaan aikuisten kanssa sovi seurustella, jos omat lapsenlapset ovat läsnä. Sinne vain mummo hiekkakakkuja vääntämään, kun muut keskustelevat keskenään.
Juupajuu. Ihan omasta tahdosta koska ovat niin ihania. Miksi kaikesta pitävä vääntää jotain negaa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsille olisi ihan hyvä oppia etteivät ole maailman napa. Itsestäni oli jännää lapsena joskus salakuunnella kun äiti juoruili sukulaisten tai kavereiden äitien kanssa. Tällä tavalla näytetään hyvää mallia sosiaalisista suhteista eikä ripustauduta lapsiin.
Minä 50-luvun lapsi istuskelin usein pöydän alla kun aikuiset keskustelivat ja juttelivat. Tiesin sitten yhtä ja toista jota vanhempi väki kovasti ihmetteli, että mistä lapsi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mummo ei saa koskaan seurustella oman lapsensa tai tämän puolison kanssa. Eikä ilmeisesti muidenkaan aikuisten kanssa sovi seurustella, jos omat lapsenlapset ovat läsnä. Sinne vain mummo hiekkakakkuja vääntämään, kun muut keskustelevat keskenään.
Juupajuu. Ihan omasta tahdosta koska ovat niin ihania. Miksi kaikesta pitävä vääntää jotain negaa? Ap
Vaikka olisivat kuinka ihania, niin ei ole tarkoitus, että mummot eivät esim. juhlissa voi tehdä mitään muuta kuin ihastella lapsenlapsia. Ikinä en opettaisi lapsenlapsilleni, että mummo on heidän ikuinen viihdyttäjänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mummo ei saa koskaan seurustella oman lapsensa tai tämän puolison kanssa. Eikä ilmeisesti muidenkaan aikuisten kanssa sovi seurustella, jos omat lapsenlapset ovat läsnä. Sinne vain mummo hiekkakakkuja vääntämään, kun muut keskustelevat keskenään.
Juupajuu. Ihan omasta tahdosta koska ovat niin ihania. Miksi kaikesta pitävä vääntää jotain negaa? Ap
Ehkä siksi, että sä väänsit negaa omasta mummostasi ja kehut itseäsi. Taidat pitää itseäsi aivan esimerkillisenä ja odotat saavasi Vuoden mummo-mitalin?
Oma mummosi kuulostaa paljon paremmalta mummolta kuin sinä. Laskeudut lasten tasolle, vaikka olet aikuinen. Anna lasten olla lapsia ja leikkiä itsekseen/keskenäänkin, ilman että olet hössöttämässä ja sotkemassa.
Haukotus