Mistä äiti voi muistuttaa aikuisia lapsia?
Olin ajatellut, että en ole äiti, joka muistuttelee aikuisia lapsiaan asiassa kuin asiassa. Sitten kuitenkin muistutin poikaa erilaisista asioista ja hän ei olisi muistanut tai tiennyt niitä. Oli siis tyytyväinen, kun muistutin.
En tietenkään pikkuasioista sano, vaan asioista, joista oikeasti voi koitua ongelmia, kuten että on jättänyt intin takin meidän naulakkoon ja onko tarkastanut. että voi maksaa pankkikortillaan maassa, johon menossa (esto piti poistaa). Pitäisikö tuo vaan lopettaa, vai onko ok muistuttaa lastaan?
Kylläpä tuli monta muistutus-sanaa tähän.
Kommentit (8)
Äiti voi toki muistuttaa ihan mistä haluaa. Kyllä aikuinen osaa toppuutella jos menee liian tungettelevaksi.
Keski-ikäinen poika
Muistuttelen aikuista poikaani ihan kaikesta. Osa menee häneltä ohi, osan ottaa opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Älä muistuttele vaan anna oppia kantapään kautta. Oppii pahan joskus huolehtimaan itsestään. Nyt ei tarvi kasvaa aikuiseksi kun äiti hoivaa.
Sinutko on hylätty heti kun täytit 18?
Nuoret aikuiset ovat ihan eri asemassa sen mukaan, kuinka paljon tukea saavat vanhemmiltaan. On kylmää ja ilkeää olla auttamatta lastaan tärkeissä asioissa ja oppia kaikki kantapään kautta.
Kyllä minä sanoisin viisikymppiselle vieraallenikin, jos hän unohtaisi takkinsa meille. Jos vanhemmat ovat laittaneet kortille jotain estoja, mistä lapsi sen voi tietää, jos tätä ei kerrota?
Tärkeissä asioissa, laskuissa ym. Mutta ei missään "ootko muisanut viedä roskat" paitsi jos menee kylään ja roskia on 10 pussia ympäriinsä,niin kyllä siitä saa huomauttaa ihan asiallisesti.
Riippuu pikemminkin siitä, millä tavalla muistuttaa. Myönnän itse puhuvani lapsilleni ihan samalla tavalla "opettavaisesti" kuin heidän ollessaan pieniä. Tiedostan sen kyllä itse ja naureskelen sitä heillekin. Nytkin käytän sanaa "lapsi" puhuessani aikuisista ihmisistä, mutta omia höpönassujani ovat.
Älä muistuttele vaan anna oppia kantapään kautta. Oppii pahan joskus huolehtimaan itsestään. Nyt ei tarvi kasvaa aikuiseksi kun äiti hoivaa.