Jos on kokenut vakavan psyykkisen trauman. Elämä on nykyään, elämä ennen sitä ja nyt sen jälkeen. Mitä tehdä?
Ennen sitä elämää oli. Sen jälkeen kaikki muuttui harmaaksi ja värittömäksi. Edes kohta kahden vuoden jälkeen en ole toipunut, joitakin edistysaskeleita mutta edelleen on tyhjä olo.
Mitä tälle pitäisi tehdä?
Kommentit (14)
Semmoista se on. Mieti sodan lapsiseksiorjia. Osa heistäkin jatkaa elämää. Tasan ei mene nallekarkit täällä.
Anna anteeksi itsellesi, unohda ja jatka elämää.
Samassa suossa ollaan. Välillä suren kaksinkerroin. Yleensä suoritan töissä, makaan illat. Joku klöntti tuolla sisimmässä kaivaa.
Mikä trauman aiheutti, pystytkö käsittelemään sitä kenenkään kanssa? Kaikki ei oo terapiassa käydään sorttia vaan apu voi löytyä esim vertaistuen kautta.
Kovasti jaksamista! Itsellä paha henkinen trauma oman aikuisen lapsen vakavasta sairastumisesta ja kahdesti millin päässä olleesta kuolemasta. En kokenut saavani psykoterapiasta mitään, edes tuista silmänliikehommasta. Ollaan kaikki erilaisia. Rämpimistä on ja vaikea monesti nähdä päivissä positiivista.
Aika auttaa. Joskus huomaa väriä, jos tuo sitä jostain. Ja yhteys omaan itseen voi tulla myöhemmin tai nyt, kun muistelee tuttuja kivoja vanhoja asioita tai mielikuvia. Eri asia mitä muistaa. Ehkä se vaatii että ei ole just koneella, koneella tuntuu että keskittyy vaan käsillä olevaan tehtävään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vain kokemusta elämästä trauman jälkeen.
Tuo voi olla ihan mahdollista. Varsinkin, jos on traumatisoitunut lapsena.
Joskus luin posttraumasyndroomaa sairastavista pohjoismaalaisista rauhanturvaajista tehdystä tutkimuksesta. Osa heistä käsitteli kokemuksiaan terapiassa, ja osa vaan jatkoi tavallisesti eloa. He jotka jatkoivat ilman terapiaa, olivat pitemmän ajan jakson päästä paremmassa toimintakunnossa.
Monella on traumaattia kokemuksia, jotkut saavat niitä jopa terveydenhuollossa asioidessa, silloin voi olla hankala hankkia terapeuttista hoitoa, vaikka toive niin olisikin.
Minua auttoi traumaterapia. Jotkut löytävät muita tapoja selviytyä. Täytyy selvittää, mikä itselleen sopii, mitä tarvitsee.
Ei kai tuosta tutkimuksesta voi oikein mitään päätellä?
Todennäköisesti he, jotka olivat enemmän traumatisoituneita juuri hakivatkin apua?
Itse kärsin erittäin vaikeasta traumasta vuosikausia. Olin käynyt terapiassa, mutta ei auttanut. Lopulta löysin todella hyvän EMDR terapeutin, ja traumaoireet paranivat hänen antamassaan hoidossa. Trauma ei välttämättä parane itsellään, joten suosittelen etsimään asiantuntevaa apua.
Puhu, kirjoita, lue, laula, tanssi, vaella, virkkaa, nikkaroi, rakastele, kokkaa, katsele tähtiä, mene kirkkoon, aloita uusi harrastus, hymyile ihmisille, moikkaa naapuria, lahjoita liika tavara pois, tee hyväntekeväisyyttä jne jne.
Muista, että sinun ei tarvitse päästä eroon menneisyydestä ja parantua kaikista haavoista. Menneisyys ja kivut tekevät sinusta erilaisen ihmisen kuin luulit olevasi. Saat rikkoontua. Saat olla kokonainen kipuinesi. Et enää näe maailmaa täydellisenä. Ja se on juuri sellaisena hyvä paikka jatkaa polulla joka sinulle on annettu. Mutta ota askeleet itse ja nosta katseesi eteenpäin. Näet jotain mitä et ennen huomannut. Kuulet jotain mitä et ennen kuullut. Havaitset että elämä on riittävän hyvää. Ja että tämä aika on lyhyt.
Minulla on vain kokemusta elämästä trauman jälkeen.