Lue keskustelun säännöt.
Voisitko asua puolisostasi erillään?
28.08.2024 |
Meillä on perhe, jossa toinen vanhempi ei omista ominaisuuksistaan johtuen niin sanotusti kestä perhe-elämää, vaan kuormittuu ja stressaantuu kohtuuttomasti. Ja muu perhe sitten kuormittuu siitä, että hän on stressaantunut, kun hänen kärsimyksensä näkyy, ja muille tulee syyllinen olo ja fiilis että pitää itseään pienentää.
Minä ehdotin, että vuokraisimme asunnon tästä kotimme läheltä, ja puoliso voisi olla joko kotona tai vuokra-asunnolla oma jaksamisensa mukaan. Minusta tätä kannattaisi ainakin kokeilla väliaikaisesti, koska nykyisessä asetelmassa kaikki on kireitä. Puolisosta idea oli pöyristyttävä.
Onko tämä oikeasti niin hullu ajatus?
Kommentit (68)
Joillakin ihmisillä on mökki, minne voi välillä vetäytyä yksinään huilaamaan niin miksei siis joku toinen asunto voisi toimia samalla tavalla. Jotkut reissaa tai käy vaeltamassa yksinään ja se on ihan normaalia.
Tietysti se on vähän kyseenalaista, jos vain toinen vanhemista voi näin tehdä.
Mutta jos se on molemmille osapuolille ok ja helpottaa yhteistä arkea, jossa haluaa olla kuitenkin yhdessä niin miksi ei.
Selkeät roolijaot vaan ja molemmille tasapuoliset oikeudet omaan aikaan omien toiveiden mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En aio edes muuttaa yhteen vaikka vietämme melkein kaiken ajan yhdessä.
En enään koskaan muuta miehen kanssa yhteen, uskoisin. Ihanaa olla vaan omassa rauhassa kotona ja syödä milloin huvittaa ja sotkea tai siivota kun huvittaa.
Voisin ihan hyvinkin. Itse ajattelen että tämä olisi itseasiassa ideaalitilanne: molemmilla oma koti tarpeeksi lähellä (tyyliin kilometrin päässä) toisistaan. Tällöin etäisyyden ja läheisyyden välistä suhdetta pystyisi helposti säätelemään.
Olen aikoinaan asunut ex-aviomiehen kanssa samassa osoitteessa vuosikaudet. Erosta on kahdeksan vuotta ja tosi vaikea olisi enää muuttaa kenenkään kanssa samaan asuntoon. Vuoden tuossa seurustelin yhden miehen kanssa mutta ikipäivänä en olisi hänen kanssaan muuttanut saman katon alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen asunut jo virallisesti 4 vuotta puolisostani erillään, emmekä luultavasti muuta enää takaisin yhteen.
Voisin hyvinkin ja se suunnitelmissa onkin jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä asunkin hänestä erillään. Emme ole koskaan muuttaneet yhteen. Mies haluaisi, mutta minä en halua asua kenenkään kanssa.
Voisin, muttei ole mitään syytä. Puolisoni on maailman parasta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos puolisosi ei halua olla erillään muusta perheestä, mutta käyttäytyy kuitenkin ikävästi, koska kuormittuu omasta perheestään niin kysyisin häneltä, että mitä hän itse on valmis tekemään sujuvamman arjen eteen.
Jos kyseessä on mieslapsi, joka haluaa täyshoidon ja välttää kaikki ikävät velvollisuudet, laittaisin kyllä ukon pihalle. Joko omaan kämppään huolehtimaan itse itsestään tai sitten ihan vaan yrittämään kokeilla, kuinka sitä yksinään pärjää ihan täysin itsekseen.
Mökkinaapurin panemista tyyliin kyllä kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksi tää on ap:n puolisosta pöyristyttävä ajatus? Selkeesti win-win kaikille, paitsi ehkä taloudellisesti tietty mutta ehkä se kannattaa kärsiä perheen hyvinvoinnin takia.
Tuossa tilanteessa eroaisin kokonaan. En halua asua erillään, mutta en myöskään haluaisi asua sellaisen henkilön kanssa, joka ei kestä normaalia perhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä isompi tai paremmin suunniteltu koti?
Mikä perhe-elämässä rasittaa? Äänekkyys, arjen eritahtisuus vai oman tilan puute?
Vierailija kirjoitti:
Minä asunkin hänestä erillään. Emme ole koskaan muuttaneet yhteen. Mies haluaisi, mutta minä en halua asua kenenkään kanssa.
Sama täällä, tosin meistä kumpikaan ei halua yhdessä asua. Yhdessä oltu noin 10 vuotta.
Itse olen asunut 10 vuotta itsekseni näin aikuisiällä, ja muiden parien puheita kuunneltuani vuosikaudet en usko että koskaan tulen muuttamaan uuden kumppanini kanssa yhteen. Molemmat tarvitsemme omaa tilaa ja aikaa, ja kun ei ole lapsia (nykyisiä eikä tulevia) niin ei ole yhteenmuutolle mitään kunnon ns. sosiaalista vaatimustakaan. Itse koen parisuhteen pysyvän kunnossa kun toista ei näe 24/7, niin ehtii alkaa ikävöidä eikä pääse arkeentumaan, jolloin toisesta helposti saattaa tulla itsestäänselvyys elämässä.
Ylipäänsä jos aikuiset tiedostavat omat rajansa, niin kaikkien mielenterveyden puolesta niitä kannattaisi kuunnella. Ei ole mitään kivaa asua kaikki saman katon alla vain koska niin "kuuluisi" tehdä, ja sitten nähdä sen vaikutukset arjessa. Ottakaa edes testaukseen hetkeksi. Tai sitten lyödään eteen vaihtoehtoina toinen asunto tai terapia, että jompikumpi valitaan nyt, koska tuo kuulostaa sietämättömältä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa eroaisin kokonaan. En halua asua erillään, mutta en myöskään haluaisi asua sellaisen henkilön kanssa, joka ei kestä normaalia perhe-elämää.
Aika tylyä. Määrittele normaali perhe elämä. Eiköhän jokaisessa parisuhteessa mennä omalla tavallaan kohti "normaalia", oli se sitten vaikka erillään asuminen.
Vierailija kirjoitti:
Entä isompi tai paremmin suunniteltu koti?
Mikä perhe-elämässä rasittaa? Äänekkyys, arjen eritahtisuus vai oman tilan puute?
Äänekkyys, lasten tarvitsevuus ja se että muilla ihmisillä on näkyviä tunteita, jotka ilmeisesti tuntuvat uhkaavilta tai vaativilta. Nyt moni ehkä miettii että miten me muut täällä sitten tunteita ilmaistaan, jos se on yhdelle uhkaavaa, mutta ihan kohtuullisesti, inhimillisesti, ikätasoisesti ja perheneuvolan hyväksymällä ja kannustamallakin tavalla enimmäkseen.
Nyt eläkkeellä asun 4-5kk ulkomailla yksin. Mies viettää siellä kanssani lomansa ja muutamat etätyöviikot.
Nautin!
Haluaisin ja olen ehdottanutkin miehelle, mutta hän aina loukkaantuu ja muuttuu myrtsiksi.