Kyllä Suomen kansa on tyhmää!
Kommentit (15)
Muumimamman pressaksi ja sen homppelin euroviisuihin.
mennä edelleen samaan malliin. Tämä on fiksumpaa kuin jokin muu vaihtoehto.
Kuka ääliö äänestää kokkareita, kepua tai demareita? Persuistahan ei osaa vielä sanoa mitään. Pienpuolueet olisivat olleet ainoa toivo tälle surkealle maalle...
Huh, onneksi pääsen täältä pikapuoliin muuttamaan pois :)
mennä edelleen samaan malliin. Tämä on fiksumpaa kuin jokin muu vaihtoehto.
Suomen talous on Euroopan parhaimmistoa, työttömyys on koko ajan vähemässä.
Rahaa vaan ei kertakaikkiaan riitä kaikille, ei edes Soinin kirstuista.
kun pitäisi nähdä kokonaisuuksia koko maailman kannalta. Ei voi olla mahdollista eristäytyä omaan pieneen maahansa, panna ovia kiinni ja kuvitella, että lintukodossa ollaan turvassa maailmantalouden romahduksilta ja muuttoliikkeeltä. Ei voida unohtaa sitä, että suomessa ikärakennekin on vääristymässä ihan mahdottomaksi. Tulevaisuuden vanhuksia ei saada hoidettua pikkuruisella nuorten ihmisten joukolla, tänne on saatava työperäistäkin maahanmuuttoa. Jos muiden maiden annetaan vajota, itse mennään mukana ja komeasti.
Minusta perussuomalaisuuden voitto kertoo itsekkyyden lisääntymiestä, rasismista ja kapea-alaisuudesta.
Mutta se ei saa minua tolalaltani. Kayselaan nyt mitä tästä seuraa. Jatkan itse kuitenkin omien arvojeni mukaan elämistä.
ja suomalaisten eriarvoistumista?
Suomen talous on Euroopan parhaimmistoa, työttömyys on koko ajan vähemässä.Rahaa vaan ei kertakaikkiaan riitä kaikille, ei edes Soinin kirstuista.
mennä edelleen samaan malliin. Tämä on fiksumpaa kuin jokin muu vaihtoehto.
Suomen talous on Euroopan parhaimmistoa, työttömyys on koko ajan vähemässä. Rahaa vaan ei kertakaikkiaan riitä kaikille, ei edes Soinin kirstuista.
Komppaan edellistä vastaajaa!
Olen asunut Suomen lisäksi neljässä maassa.
Suomessa on asiat paremmin kuin 99%:ssa maailman maista. Ehkä Sveitsissä (jossa muuten on todella paljon maahanmuuttajia) ja Norjassa saattaa mennä paremmin. Hävetkää, suomalaiset!!
ja suomalaisten eriarvoistumista?
Suomen talous on Euroopan parhaimmistoa, työttömyys on koko ajan vähemässä.Rahaa vaan ei kertakaikkiaan riitä kaikille, ei edes Soinin kirstuista.
päästä miten pitkälle tahansa. Soini ei voi sossupummeja muuttaa kroisoksiksi.
siksi että Suomi on tällä menolla melkoisen surkealla tiellä, velkarahalla ylläpidetään hyvinvointia. Korttitalo voi sortua nopeasti.
kun pitäisi nähdä kokonaisuuksia koko maailman kannalta. Ei voi olla mahdollista eristäytyä omaan pieneen maahansa, panna ovia kiinni ja kuvitella, että lintukodossa ollaan turvassa maailmantalouden romahduksilta ja muuttoliikkeeltä. Ei voida unohtaa sitä, että suomessa ikärakennekin on vääristymässä ihan mahdottomaksi. Tulevaisuuden vanhuksia ei saada hoidettua pikkuruisella nuorten ihmisten joukolla, tänne on saatava työperäistäkin maahanmuuttoa. Jos muiden maiden annetaan vajota, itse mennään mukana ja komeasti. Minusta perussuomalaisuuden voitto kertoo itsekkyyden lisääntymiestä, rasismista ja kapea-alaisuudesta. Mutta se ei saa minua tolalaltani. Kayselaan nyt mitä tästä seuraa. Jatkan itse kuitenkin omien arvojeni mukaan elämistä.
valtioita jotka ovat huolehtineet ensin omistaan ja sitten kun resurssit riittää niin muista. Suomessa mennään sinisilmäisesti mihin vaan kissanristiäisiin ja vedetään omat vanhuksetkin vaikka vessasta alas jos tarvitsee, suomi on huonoitsetuntoinen maa joka tekee mitä vaan jotta näyttäisi ulkopuolisten silmissä joltain. OMia ei ole rahkeita puolustaa, raha syydetään milloin minnekin joku käskee. Suomen suurimman arvot liittyvät paikallisuuteen- joka eu:n aikaan on vauhdilla muuttunut historiaksi. Mnusta koko eu on ollut aivan järkyttävä asia, eikä tuonut suomelle juuri mitään hyvää, päinvastoin kuormittanut ihmiset byrokratialla millä ei ole mitään tekemistä minkään asian kanssa. Kun katsoo jotain noita keskeuroopan korviketoimitamaita, en suomesta sellaista haluaisi. Mutta selllaista meistä ollaan väkisin tekemässä.
No nyt on kiva katsoa,mitä persut saa aikaan.
Paljon ovat luvanneet.
No nyt on kiva katsoa,mitä persut saa aikaan.
Paljon ovat luvanneet.
katsotaan kuin käy..