Voi kun säälitti naapurin poika, kun oli saanut vanhemmiltaan

joulu- ja synttärilahjoja lapsille, ettei itse olla ikinä ostettu yhtään joululahjaa omille lapsille (3). Synttäreille ostetaan aina joku tarpeellinen tai kauan toivottu lahja. Mikä sekään ei välttämättä ole kallis (viimeksi pyöräilykypärä, kun poika oli pitkään "kuolannut" sellasta cars-kypärää ja vanha alkoi olla huono).



Rahaa käytetään sitten enemmän perheen yhteisiin lomiin, viikonloppureissuihin, ravintolassa syömiseen, laadukkaisiin vaatteisiin ja urheiluvälineisiin... Ei ne lelut tuo onnea! Meidän lapset ainakaan ei niillä lahjaksi saaduilla leluilla kauaa edes leiki, kivempaa on esim. kiipeillä puissa tai rakentaa legoilla kun leikkiä jollain "valmiilla" lelulla.

Yhtenä jouluna toivoin joululahjaksi merkkareita ja mandariinin. Ne sitten sain, enkä muuta. Oltiin käyty ennen joulua kirjastossa, jotta kaikilla oli lukemista jouluksi. Ikionnellisena muistan kömpineeni olkkarin nojatuoliin lukemaan ja syömään herkkuja. Päätin että syön viidestä merkkarista yhden/luku, niin säästyy pidempään.

En ole mitenkään säälittävä isompana, vaan tyytyväinen elämääni.

ja kuinka helppo vedättää ja ärsyttää porukkaa. Hyvä ap. Ei nää paljoo tarvii

tää sama oli eilen 2+ palstalla

ei oo aapeellä paljon elämää kun päivästä toiseen pitää tämmöstä jankata! provoilla?

meillä aikoinaan vuosia sitten lapsi toivoi eniten sellaista Karhuveljeni Koda-hahmoa, jota sai jostain muropaketista. Siinä sitten tuli ostettua aika monta muropakettia että se mieluinen hahmo löytyi, mutta olipahan sitten muroja... Mutta noin yleisesti, olen samaa mieltä tuon yhden kanssa (sori en muista numeroa) siitä, että jos lapsena ei saa leluja, vaatteita tms mitä haluaa, niin niitä kyllä sitten haluaa aikuisena. Mulla itselläni lapsuudenkoti oli melko köyhä, ja sain tosi vähän mitään, ja olin todella katkera siitä. Nyt aikuisena kun olemme vaurastuneet, ja rahaa on, olen aivan toivoton materialisti. Kaikki pitää olla parasta ja kalleinta, muu ei riitä. Lapset hukkuvat leluihin, koska minä haluan niitä ostaa heille, he eivät itse niitä edes halua! No, ehkä omista lapsista kasvaa kaikkea muuta kuin materialisteja, kun lapsena saavat yli sen mitä haluavat.. Ainakin nyt on jo merkkejä siihen suuntaan, kun ovat koululaisia...

kunnon ulkovaatteisiin, joihinkin tarkoin valittuihin huvituksiin ja harrastuksiin.



Onneksi lapsilla on myös todella kohtuulliset lahjatoiveet, joita hyvällä omatunnolla voi delegoida sukulaisille. Esim. poika pyysi 7-vuotislahjaksi monitoimityökalua, amerikkalaista jalkapalloa ja paria cd-levyä.

jos ei ole ostanut kunnollista/kallista synttärilahjaa on niin vararikossa että koti menee kohta vasaran alle??? Itkiskö vai naurasko tälle...

Miksi asut niin ahtaasti ettei lapsille voi ostaa leluja?

Pimeetä.

Jos lapsi on innoissaan lahjasta, joka on ollut ilmainen niin silloin on säälittävä??? Pitääkin ensi kerran laittaa korttiin teksti "Hyvää Syntymäpäivää Nico-Petteri! ps. tämä lahja maksoi 63,60e" Tulee varmaan seuraavalla kerralla paljon onnellisemmaksi...

...viime synttäreillä emme ostaneet lapsellemme mitään lahjaa! Sukulaisilta ja tuttavilta saimme kaiken toivomamme,ja kertakaikkiaan neidillä on jo kaikkea...emme keksineet enää mitään...mistä olisi erikoisesti innostunut...voihan lasta ilahduttaa muulloinkin kun syntymäpäivänä! Ostamme yllätyksiä muulloinkin kun syntymäpäivänä jos on innostunut jostain asiasta erityisesti...viimesin ihailun kohde oli kävi joka kerta prisman hyllyssä ihailemassa topin ja tessun dvd:n kantta, ja nyt lapsi sen sai vaikka ei ollut synttäreita!

Ja tyttö ei ole lellivauva joka saa kaiken haluamansa...emmekä ole ''köyhiä''...miksi ostaa jotain kallista rautalangalla vääntäen yritetty keksiä mitähän lapsi tarvitsisi jos kertakaikkiaan sillä hetkellä kotoa löytyy jo kaikki sillähetkellä in jutut!

Esim. Tyttäreni toivoi 3-5 joululahjaksi kakun palaa. Ensin punaista, sitten vihreää ja nyt keltaista

Poikani taas jätti monet joululahjapaketit avattua löydettyään kolmannesta pallon.



Eli en usko, että raha tai lahjan arvo tässä ratkaisee. Se on vaan aikuisen päässä

lapsi itse. Jos vaikka lapsi on toivonut jotain tiettyä ja on onnellinen saadessaan sen, niin ei sillä ole väliä onko lahja kallis vai halpa.



Kirjoitin tuolla alussa että itse piti mennä paikatuissa farkuissa kouluun.



Minulla on kokemusta siitäkin, että yleensä halvat lahjat ja halvat vaatteet ja halvat huvit ja halvat jne. seuraavat toisiaan. Aikuiset/vanhemmat kun yleensä haluavat tarjota jälkikasvulleen parasta mihin kykenevät.



Ei tietenkään yhden lahjan perusteella voi mitään päätellä, mutta en itse laita hintalappua lasteni lahjoihin. Toisaalta en osta lahjoja kovinkaan usein. Yleensä laadusta joutuu maksamaan ja ihmiset ovat taipuvaisia maksamaan siitä laadusta oli se sitten materiaali laatua, tai immateriaalista laatua (toiminnallisuutta, nautintoa ym.).

Luuletko että poika tajuaa/välittää että se on kylkiäinen?

Eikö vähästä saa olla iloinen? Itse yritän kyllä opettaa lapseni olemaan iloinen myös kylkiäislahjoista tms. Vaatimattomuus on kuule kaunis piirre ihmisessä. Ei voi sanoa, että vaikuttaisit mitenkään mukavalta ihmiseltä.

Sua varmaan säälittää meidänkin poika kun sai lahjaksi kolmipyöräisen, jonka sa lastenkirjakerhosta lahjana kun ystävä liittyi minun kauttani siihen. Aatella, että nyt ihan intosoikeena ajelee sillä, vaikka olikin ilmainen...

Yhtenä jouluna toivoin joululahjaksi merkkareita ja mandariinin. Ne sitten sain, enkä muuta. Oltiin käyty ennen joulua kirjastossa, jotta kaikilla oli lukemista jouluksi. Ikionnellisena muistan kömpineeni olkkarin nojatuoliin lukemaan ja syömään herkkuja. Päätin että syön viidestä merkkarista yhden/luku, niin säästyy pidempään.



En ole mitenkään säälittävä isompana, vaan tyytyväinen elämääni.

ap:n kanssa huolissani tosta pojasta ja sen perheestä. Lapsi toki varmasti saa rakkautta, mutta ei juuri lahjoja (tai mistä minä sen nyt sitten tiedä, arvaan vain jotain sen suuntaista). Toivottavasti nuukuus tai varattomuus ei ole iskenyt ruokapöytään ja harrastuksiin. Varattomnuus voi pi vielä heijastu perheen sisäiseen turvallisuuden tunteeseen, kun voi olla koti vasaran alla tai jotain..... tai vuokrat rästissä. Itse ainakin ostan rakastamilleni lapsille myös rahallisesti jotain, esim. yhden työpäivän ansio kerran vuodessa omaan lapseen ei ole liikaa (vaikka onhan niitä muitakin menoja).



Tietysti siinä oppii arvostamaan rahaa ja materiaa, kun sitä ei lapsuudessa ole, niin minullekin on käynyt. Ei ollut kiva kulkea paikatuissa farkuissa ja risoissa lenkkareissa kun kaverit meni ylihintaisissa muotifarkuissa 80-luvun lopulla.

...tarkenna???

Sinä olet säälittävä ap!

..ap, tarkenna pliis?