Chihuahua 13 vuotiaalle?
Sopisiko chihuahua ensinmäiseksi koiraksi? Haluaisin että koiralla olisi lyhyt turkki ja että koira olisi pieni ja melko terve. Veisin aamulla 15-30min lenkin, päivällä noin tunnin lenkin ja isä veisi illalla 15-30min lenkin. Kaikki sanoo että chihuahuat on kauheita räksyttäjiä, mutta ei kai se niin ole että kaikki ovat? Olisiko chihuahua kauhean vaikea kouluttaa jos veisi koirakouluunkin? Voitaisiin ainakin kokeilla agilitya. Siis minä hoitaisin koiraa eniten mutta isäkin auttaisi.
Kommentit (18)
Lue rotujärjestön sivut läpi ja käy vaikka koiratapahtumissa tutustumassa rotuun. Etsi vastuullisia kasvattaja (rotujärjestöllä yleensä listaukset niistä jotka noudattavat jalostussuosituksia ym.) joille laitat viestiä, esittelet itsesi ja kysyt voiko tulla tutustumaan rotuun. Monet kasvattajat kertovat mielellään tarkemmin rodusta ja kasvatustyöstään.
Ne on hyvin hyvin älykkäitä koiria. Monella on ennakkoluulona, että pelkkiä räksyttäviä pikkupiskejä. Persoonallisia ja vaativia. Talvet ovat yhtä tuskaa ulkoilutuksen suhteen kun pitää topata kaikki paikat ja silti ei lähde ulos. Mutta aivan ihania vaikka niiden kanssa kaikki on jotenkin epäkoiramaista.
Kannattaa huomioida että onko sairauksia niillä koirilla. Vaikka on söpöjä. Sitä on myös eri lajeja, ei vain yksi, mikä niistä rotusuunnista. Koira on hento ja herkkä, vetoa ei saa olla että ovi pamahtaa kiinni yhtäkkiä, ei saa jäädä oven väliin tai astua päälle, tassunkaan päälle. Se on tosi tarkkaa ettei päälle putoa mitään, ei järsi johtoa ja terveystilan huomioiminen. Osaako mies ja lapsi ne asiat? Opettelua. Koira on seurallinen.
Kuulostat vastuulliselta nuorelta. Tuo neuvo tutustua rotuun ensin huolellisesti on viisas. Vaikka haluat pienen ja lyhytkarvaisen rodun, chihu ei ole ainoa vaihtoehto. Muutama painokilo lisää ei ratkaise, ja turkkia on joka tapauksessa hoidettava. Luonne on tärkein. Chihut ovat pienuutensakin vuoksi herkkä rotu - en tiedä, onko liian vaativa ensimmäiseksi koiraksi. Olet kuitenkin vasta 13-vuotias, joten on välttämätöntä, että vanhempasi ymmärtävät olevansa viime kädessä vastuussa koirasta, vaikka se sinun koirasi olisikin.
13 vuotias ei tuke ottamaan vastuuta koirasta.
Me ostettiin sen ikäisille pitkään manguttu lemmikkikoira, oli tulossa sopivasti 12 vuotissynttärinä. Viikon ennen lapsi sanoi että en mä kyllä sittenkään haluu koiraa kun siitä on kuulemma hirvee vaiva. Kuulemma pitää joka päivä ulkoiluttaqkin.
Onneksi oltiin mietitty asia niin että talon aikuiset olivat jo sitoutuneet koiran hoitoon ja halusivatkin hoitaa, ulkoiluttaa ja kouluttaa koiraa. Yllättävää kyllä lapsi ihastui koiraan kovasti ja hoiti sitä enemmän ja enemmän
Haasteita tulee sisäsiisteydessä. Jo koulupäivä kusematta on liikaa chihulle. Saati sitten teinin aamu-unet puolille päivin. Ennemmin joku isompi koira, joka on kärsivällinen ja pystyy pidättämään vaikka koko päivän. Muutenkin on parempi ottaa sellainen koira, jonka itse haluat, kun hoito kuitenkin jää sinulle.
Mulla on ollut 2 chihua, vaativa rotu ensimmäiseksi koiraksi :) Suosittelen 12-vuotiaalle/ lapsiperheeseen ennemmin esim. maltankoiraa, tiibetinspanielia tai bordercollieta. Ne on hieman isompia kooltaan (ei niin riskialtis loukkaantumisille) ja luonteeltaa lapsiystävällisiä ja helppoja kouluttaa.
Esim. meillä lapset on 9v ja 12v ja tulevat chihun kanssa toimeen kyllä, mutta ongelmaa tuleekin vastaan sitten lasten kavereiden kanssa; pieni chihu jää herkästi jalkoihin, se leimaantuu yleensä yhteen ihmiseen voimakkaasti eikä siten esim. nauti juurikaan muiden ihmisten huomiosta, joten liian läheiset rapsuttelut tuntemattomilta lapsilta on sille stressinaihe. Chihut on myös herkkiä haukkumaan koulutuksesta huolimatta, koska ne ovat luonteeltaan vahteja ja haukku on niille hälytystapa.
Meillä on 10-vuotias chihu, kerrassaan mainio tyyppi. Ja ihan oikea KOIRA, vaikka pieni onkin.
Suosittelen etsimään sitä chihu-sorttia, joka on vähän isompi ja pää on päärynän muotoinen (ei omena). Ne ovat yleensä terveitä ja pitkäikäisiä (henki kulkee eikä silmät pullistu päästä). Meidän Pekka on noin 3-kiloinen "päärynä", täysin terve, virheettömät hampaat ja valmiina kaikkeen, käydään edelleen ihan kunnon kävelyillä, 5-6 km, usein enemmänkin. Eläinlääkäri ei meinannut uskoa ikää. Ja oppii kyllä mitä vaan, kun jaksaa opettaa. Agility kuulostaa tosi hyvältä.
Chihut on pitkäikäisiä, elää helposti 15vuotiaaksi tai yli eli mieti oletko valmis pitämään perheenjäsenestä hyvää huolta monta vuotta? 13vuotiaana halusin itsekin koiran, mutta parin vuoden päästä kiinnosti enemmän kaverit, sitten opiskelut ja muutto omilleen. Eli otatko koiran sitten opiskelukämppään ja hoidat edelleen? Ei ole tarkoitus olla tyly, toivoisin vain, että jokainen lemmikkiä harkitseva todella harkitsee ennen päätöstä ja on valmis sitoutumaan lemmikin hyvään hoitoon.
Tuo lenkkeilymäärä ei riitä alkuunkaan, chihu on pieni, pippurinen ja tarvitsee enemmän liikuntaa kuin mitä sinä sille tarjoaisit, rotu on aktiivinen. Se lisäksi tarvitsee koostaan huolimatta kunnollisen koulutuksen tai siitä tulee sellainen räkyttäjä, lisäksi chihut saattavat olla herkkiä puremaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut 2 chihua, vaativa rotu ensimmäiseksi koiraksi :) Suosittelen 12-vuotiaalle/ lapsiperheeseen ennemmin esim. maltankoiraa, tiibetinspanielia tai bordercollieta. Ne on hieman isompia kooltaan (ei niin riskialtis loukkaantumisille) ja luonteeltaa lapsiystävällisiä ja helppoja kouluttaa.
Esim. meillä lapset on 9v ja 12v ja tulevat chihun kanssa toimeen kyllä, mutta ongelmaa tuleekin vastaan sitten lasten kavereiden kanssa; pieni chihu jää herkästi jalkoihin, se leimaantuu yleensä yhteen ihmiseen voimakkaasti eikä siten esim. nauti juurikaan muiden ihmisten huomiosta, joten liian läheiset rapsuttelut tuntemattomilta lapsilta on sille stressinaihe. Chihut on myös herkkiä haukkumaan koulutuksesta huolimatta, koska ne ovat luonteeltaan vahteja ja haukku on niille hälytystapa.
Bordercollie ei sovi. Ne tarvitsevat paljon puuhaa ja ap lähinnä vaan aikoo tehdä lyhyet lenkit.
Lämpimästä nämä koirat tykkää. Pitää olla joku iso lämpöpatteri kyljessä, mielellään isomahainen mies. Jos ukkosi ei ole sellainen, niin unohda :(
Suosittelen pehmolelua. Chihuahua on pienuduestaan vaativa rotu. Lisäksi sillä on melko pieni rakko joten tulee noilla lenkkimäärillä pissimään takuuvarmasti sisällekin sen lisäksi että sillä hajoaa pää lenkkien vähyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Lämpimästä nämä koirat tykkää. Pitää olla joku iso lämpöpatteri kyljessä, mielellään isomahainen mies. Jos ukkosi ei ole sellainen, niin unohda :(
Tarkoitatko ukolla ap:n isää?
Meillä ollut 3 chihua. Tai edelleen on vielä 2. Hyvin haastava rotu ensimmäiseksi koiraksi. Tämän hetkisistä toinen meillä haukkuu ja toinen ei. Ensimmäinen ei haukkunut.
Ensimmäinen tuli pentuna meille ja oli helppo kouluttaa. Nämä kaksi on kyllä melko pölvästejä koulutuksen suhteen.
Sairauksia on näillä kaikilla kolmella yhteensä melko paljon ja ensimmäinen kuoli hyvin nuorena. Rahaa menee paljon lääkkeisiin ja ell-kuluihin.
Talvella pakkasensieto on huono. Yli -10 pakkasella nämä pitää kantaa pissapaikalle ja takaisin. Ei auta tossut, ei mitkään.
Lenkit on tosi lyhyitä. Nyt ovat jo vanhoja niin vielä lyhyempiä, ei juuri yhtään enää nämä kävele.
Hampaita pitää hoitaa ja silti joutuu vuosittain käyttämään pihdistuttamassa. Pienillä koirilla usein tämä ongelma.
Rakkaita ovat ja ihania, kun seuraavat joka paikkaan, vessaankin, perässä. Sylissä ja sängyssä viihtyvät.
Jos otan näiden jälkeen koiran, niin chihu se kyllä on.
Sain oman ekan koiran juuri 13 vuotiaana ja se oli chihuahua. Kävimme koirakoulut ja se sosialistettiin ihan pennusta pitäen muihin koiriin. Meidän chihu ei haukkunut yhtään ja oli muutenkin hyvätapainen, kiltti ja mahtava koira. Eikä ollut ongelmia sisäsiisteyden kanssa. Ekat terveysongelmat tulivat aika myöhään, n. 9v iässä ja 12 vuotiaana se sitten kuoli vähän yllättäen särkien sydämeni. Ihan hyvin riittää varmaan 1-2h ulkoilua pienelle chihulle.
En suosittele ekaksi koiraksi. Ja oli rotu mikä hyvänsä niin narttu on parempi, helpompi kouluttaa ja kuuntelee. Tokihan kumpikin pitää leikkauttaa. Chicu tarvitsee jämäkän kouluttajan ja useita pissareissuja. Lääkärimaksut ovat kalliita koska huonot hampaat, ja pään muoto on tarpeellinen tarkastaa koska osa on jalostettu ettei aivot mahdu päähän ja silmät pullistuvat ulos. Luut ovat ohuita ja rikkoutuvat. Aina puettava paitsi kesähelteillä ja vaatteet maksavat paljon, sadeviittaa, välikausipukua, toppapukua, puseroa, tossuja.. Rotu on kova vahtimaan, siihen käyttävät alkuperä maassa.
Lyhytkarvaisesta chihusta lähtee paljon karvaa ja kaikki maitohampaat harvoin lähtee itsestään eli niiden leikkaukseen ja myöhemmin hammaskiven poistoon pitää olla muutama tonni ylimääräistä rahaa. Chihu on vahtikoira eli ilmoittaa haukulla, ei räksytä turhaan jos on pennusta asti tottunut toisiin koiriin, ihmisiin jne.