miten pääsitte masennuksesta eroon?

- menin lenkille

- pidin prinsessapäivän

- otin itseäni niskasta kiinni

- vaihdoin miestä

- vaihdoin työpaikkaa



Nyt minun ei pitäisi enää olla masentunut.

parantua ei voi hetkessä. Pakotin itseni myös suoriutumaan tietyistä asioista, jotka olin jo jättänyt taka-alalle, pakotin itseni myös ulkoilmaan säännöllisesti, pakotin itseni kiinnostumaan aidommin lasteni asioista jne jne.



En osaa sanoa mitään mittaria, mikä olisi auttanut oivaltamaan, että sairaus selätetty, ja onkokaan? Voi iskeä uudelleenkin, toivottavasti ei vain samalla voimalla...

pienet lääkitykset. Sit ehkä 2 vuotta siitä vielä meni, ennen kuin tunsin itseni terveeksi. Nyt on olo keveä ja tunnen että elämä on mukavaa. Opettelin tervettä itsekkyyttä eli lopetin kynnysmattona olemisen ja ei sanan sanomisen muillekin kuin lapsille. Opettelin myös sitä, että se elämä on tätä arkea ja paljon muuta ei ole tulossakaan. Jotenkin tuo arjen kohtaaminen oli niin vaikeaa.

sitten pikku hiljaa lähteä.

päällimmäiset masennusoireet, ahdistus ym. pois, sitten pikku hiljaa aloin tehdä ihan tavallisia asioita, yrittäen säilyttää oman jaksamisen ja tasapainon. Kokeilin myös terapiaa, mutta se ei ollu mun juttu, sen sijaan olen itse yrittänyt tulkita ajatuksiani ja olotilojani ja löytää sitä kautta itselleni haitallisia/hyödyllisiä ajatuksia.



Näin ulkopuolisista tekijöistä ahdistavien sukulaisten katkaisu pois elämästä sekä mulle oikean alan löytyminen ja siihen kouluttautuminen auttoivat myös paljon.

Opettelin myös sitä, että se elämä on tätä arkea ja paljon muuta ei ole tulossakaan. Jotenkin tuo arjen kohtaaminen oli niin vaikeaa.

Juuri tämä on se asia, jonka kanssa minullakin on ongelmia... Itse selätin noin puoli vuotta jatkuneen keskivaikean masennukseni, kun ajauduin (tai hakeuduin, miten sen nyt sitten näkee...) avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Tajusin toki tuon suhteen aikana jo, ettei se ole ratkaisu masennukseeni -ja loppujen lopuksi se voi jopa pahentaa asioita :( Suhde kesti vajaan vuoden ja sen loppuessa palasi masennus... Tosin nyt pyörittelen päässäni suhteeseen liittyviä asioita ja koen olevani eniten masentunut siitä, että suhde on ohi :( Avioliittoni jatkuu edelleen, eikä siinä ole "mitään vikaa" niinkuin sanotaan -vaikka tietysti jossain on aina vikaa, pääasiassa minussa...

Vaikeinta on arjen eläminen ja sen hyväksyminen, että elämä on tässä. Aiemmin pidin sitä voimavarana, että ymmärsin arjen hienouden. Ja sen onnen, mikä on siinä, kun lapset ovat terveitä, koti on turvallinen ja hyvä ja puoliso luotettava ystävä. Mieheni kanssa usein puhuimme siitä, että onneksi me osaamme nauttia tästä arkisesta ja miten vaikeaa on ihmisillä, jotka janoavat koko ajan enemmän. Oma masennukseni ei toki ole koskaan ollut pelkkää elämysten kaipuuta, mutta masentuneena sitä ei osaa elää omaa elämäänsä ja nauttia siitä :(

merkityksetöntä ja vaan samaa harmaata päivästä toiseen)

kun tulin uskoon. Tai uskoni muuttui "eläväksi".



Ja tämä tapahtui ihan silmänräpäyksessä.

(Vaikkei konkreettisesti mikään muuttunut, elämäntilanne ihan sama ja puitteet)



Ja miten huomasin muutoksen? Merkityksettömyys oli poissa, pakahduin (ja pakahdun edelleen) onnesta, ihan pikkuasioistakin, joista ennen en löytänyt iloa vaikka kuinka järki sanoi että "tästä asiasta pitäisi nyt olla kiitollinen ja tyytyväinen".

Ylipäätään elämäni sai merkityksen ja löysin vuosien jälkeen taas ilon, on oikeasti mahtavaa tuntea pakahtuvansa ilosta ja onnesta, sen jälkeen, kun ei ole vuosikausiin mikään tuntunut miltään (paitsi kurjalta ja mitäänsanomattomalta).



On mulla tietty edelleen joskus huonojakin päiviä, mutta ne ovat vain päiviä ja pohjalla on silti iloinen asenne, ennen oli aivan toisinpäin.

mun masennus johtui ainoastaaan mun työpaikasta ja heti kun tein päätöksen että loparit otan niin tunsin että aloin paranemaan...



Toki otin suuren riskin ja jäin tyhjän päälle mutta asioilla on tapana järjstyä, sain heti osa-aiktyön ja lääkäriltälausunnon että masennus johtui työstäni ja sen aihuttamista paineista niin ei tullut ees karenssia. =)

ovat auttaneet, vieläkin välillä pitää aloittaa lääkitys uudestaan, koska ei se masennus kokonaan häviä. Olen itsekin oppinut iloitsemaan pienistä asioista, arvioimaan paremmin jaksamistani, tekemään vapaa-aikana vain minua miellyttäviä asioita, arvostamaan itseäni ja ajattelemaan että minun elämäni on minun näköistäni eikä samanlaista kuin muiden eikä sitä silti tarvitse hävitä.

kun mun puolestani rukoiltiin.