Mistä keski-ikäinen löytäisi ystäviä?
Puoliso ei kaipaa niin paljoa sosiaalisuutta kuin minä, hän viihtyy itsekseen ja katsoo paljon elokuvia. Nyt kun lapset on isoja, minulla onkin äkkiä aikaa ja haluaisin tehdä kaikenlaista yhdessä puolison kanssa. Mutta aina vaan odotan, että jos hän jaksaisi tai haluaisi tehdä kanssani jotain.
Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta heilläkin on kiireensä. Kaipaisin ihmistä, jolla olisi aikaa minulle, mutta uusia läheiseltä tuntuvia ihmisiä on vaikea löytää. Miten löytäisi ystävän?
Kommentit (15)
Ei mistään. Olen yrittänyt vuosia. En saa ystäviä töistä, en somen ryhmistä en mistään. Olen kyllä esim frendien kautta kirjoitellut ja tavannutkin pari ihmistä, mutta eipä sitten mitään kuulu.
Todella vaikeaa löytää kaveria saati ystäviä. Olen 40-50 välistä oleva mies, enkä saa ystäviä . Tutut kliseet on käyty läpi eli hanki harrastus , juttele rohkeasti, käy tapahtumissa jne. Ei tämän ikäluokan miehet kovin helposti ala kaveraamaan kenenkään uuden ihmisen kanssa. Niillä on omat porukkansa jo.
Kyllä mä vaan saan. Tosin en painosta, menee ainakin 5 v ennenkuin tuottavasta voi tulla ystävä.
Netti videopeleistä voi saada ystäviä ja kaippa noista baareistakin.
Ei mistään. Kaikki pyörii oman suvun kesken tai ystävät on peräisin jo lapsuusajoilta. Uusia ei kelpuuteta.
Näin pinnallisessa maailmassa ei ketään kiinnosta enää aito ystävyys, sellainen kyllä, josta on hyötyä itselle.
Vierailija kirjoitti:
Harrastusten parista?
Ei löydy. Vai pitääkö vielä 20v yrittää harrastusten parista löytää?
Niin kulunut ehdotus.
Pikkuhiljaa syveni kaveruus ystävyydeksi harrastuskaverin kanssa. Sitten kuoli yllättäen pois.
Nyt on tyhjä olo.
Hän oli ainoa kaveri, jonka soittaessa en heti ajatellut: "Mitähän se nyt on vailla".
Mies 52v.
Retorisia kysymyksiä, ei tarvitse vastata tähän. Minkälaisia ystäviä haluaisit ja mihin, vai oleminen vaikka teellä jutellen. Myös lapsia omaaviako, entä mikä yhdistää yleensä muuten. Sinkkuna lapsettomana, en koe että perheellinen tai uran omaava ymmärtäisi minua kovin hyvin. Kai ihmiset etsivät jotain joka sopii.
eikö kukaan kirjoittanut vielä hautausmaalta?
Itse en näin keski-ikäisenä kaipaa sellaista ystävyyssuhdetta, jossa kovin tiiviisti nähtäisiin tai oltaisiin muuten tekemisissä. Tapaaminen kerran tai pari kuukaudessa riittää hyvin. Tällaisia ystäviä kun on muutama, niin joka viikkoon saa halutessaan jonkun tapaamisen. Sen enempää en kaipaa, enkä jaksaisikaan.
Omat aikuisena löytyneet ystäväni olen saanut töistä lukuun ottamatta yhtä, johon tutustuin puolison työkaverin kautta.
Harrastuksista. Itse muutin toiselle paikkakunnalle ja olin aika yksinäinen pitkään. Menin sitten lähinnä tylsyyden vuoksi erilaisille kursseille ja sieltä löyty aluksi kahviseuraa ja sitäkautta kavereita.
En löydä . Ei oo helppoa löytöö. En klikkaa kenenkään kanssa.