Minkä ikäisenä kuopuksesi muutti kotoa? Oliko kova pala?
Seuraan ystäväni tuskaa, kun nuorimmainen muutti yllättäen. Elämän tarkoitus on kuulemma hävinnyt.
Kommentit (13)
Meillä on kaksi lasta ja kumpikin muutti omilleen n. 20-vuotiaana. Meillä oli yksiö lähikaupungissa jossa kumpikin vuorollaan asui opiskeluaikanansa ja nyt on molemmilla omat talot kotikunnassa sekä vakituiset työt. Mitään tuskaa tässä ei ole tarvinnut kärsiä, päinvastoin.
Vielä on, vasta 14v. Voi olla että on tyhjää sitten. Tai sitten onkin ihan mahtavaa olla kahden taas. Muut lapset jo 30, 24 ja 22 joten ehkä kohta jo lastenlapsia.
15v iässä tuo lähti lukioon. Matkaa ei tosin ollut kuin 30 km, mutta ei julkista liikennettä, joten jos halusi koulunsa käydä, piti muuttaa kotoa.
Ei ole vielä lähtenyt mihinkään. Ei ole saanut asuntoa. Tykkää asua äitinsä kanssa joten ei tee elettäkään muuton suhteen. Maksaa asumiskulunsa ja ruokansa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä lähtenyt mihinkään. Ei ole saanut asuntoa. Tykkää asua äitinsä kanssa joten ei tee elettäkään muuton suhteen. Maksaa asumiskulunsa ja ruokansa.
Minkä ikäinen, jäi sinulta mainitsematta.
Ensimmäinen, poika, lähti armeijaan parikymppisenä ja jotenkin hänen lähtönsä ei tuntunut niin lopulliselta kun kuitenkin tiesin (tai luulin) etttä on vain väliaikaista ja palaa sitten kotiin ja jatkaa opiskelua jne. Kävikin niin että armeijan jälkeen kyllä palasi, sai opiskelupaikan ja muuttti kaverinsa kanssa kimppakämppään. Sille tielle sitten jäi itsenäiseen elämään.
Tytön kanssa joka on nuorempi olikin vaikeampaa, ehkä kun hänen jälkeensä ei sitten jäänyt ketään. Olin heidän yh siitä asti kun tyttö oli 3, joten olin tottunut että tiiviinä kolmen hengen perheenä eletään. Tytär halusikin sitten lähteä ulkomaille opiskelemaan kun siihen tuli tilaisuus. Kyllä me tavattiin kun kävin hänen luonaan ja Jouluisin ja niin mutta yksin olin muuten. Ei se helppoa ollut lasten lähtö. Oli tunne että kukaan ei enää tarvitse vaikka totta puhuen tarvisivat vielä paljon.
Kyllä siihen sitten tottui ja vapaa elämä yksin omassa kodissa alkoi tuntua luksukselle. Ja siiitä lähtien olen yksin asunut. Ketään en tähäb ota paitsi lapset kun tulevat käymään. Nyt viihdyn todella hyvin ja olen iloinen että he ovat saaneet elämän laidasta kiinni ja heillä menee hyvin. Molemmilla vakityöt ja toimeentulo, ei ole minulla huolta siitä.
29v eikä ollut kova pala, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä lähtenyt mihinkään. Ei ole saanut asuntoa. Tykkää asua äitinsä kanssa joten ei tee elettäkään muuton suhteen. Maksaa asumiskulunsa ja ruokansa.
Minkä ikäinen, jäi sinulta mainitsematta.
Täyttää ensi kuussa 42.
Erityislapsi 14v niin saa nähä milloin pystyy asumaan yksin mutta kuitenkin itse saa päättää kuinka kauan haluaa kotona asua.
16-vuotiaana. Muutti 50km päähän koulun perässä. Ei ole kova pala, olen iloinen, että uskalsi lähteä haaveammattinsa perään. Viikonloput on aina täällä kuitenkin, eikä se ole kuin reilu 30min matka, jos haluaa tavata viikolla.
19v kuten 3 vanhempaa sisarustakin. Muutti 150km päähän opiskelemaan. Ei mitään ongelmia vaikka itse muutto tapahtuikin nopeasti vain 2 vkoa opiskelupaikan saannin jälkeen. Ei tuokasn mihinkään kadonnut, outo ajatuskin!? Tälläkin hetkellä meidän luonamme parin päivän "lomalla"
Meillä on ihan oma ihana elämä jota voimme nyt elää ilman lasten aikatauluja! Elämällä on uusi upea tarkoitus!