Puoliso vailla kavereita

No miksi et mennyt mukaan? Nyt on ihan oma syy. Olisit aktiivisempi.

Vielä voit mennä mukaan. Sinne vaan joukon jatkoksi.

Vierailija kirjoitti:

No miksi et mennyt mukaan? Nyt on ihan oma syy. Olisit aktiivisempi.

Kuten kirjoitin aloituksessa, jotenkin oletin että pojat touhuavat omiaan ja sinne ei naisystäviä huolita mukaan. Ei minulla silloin ollut mitään pienintäkään halua lähteä poikien mukana ravintolaan, kun käsitin aina olevani ainut nainen siellä. En sitten myöhemmin tiennyt, että näillä muilla on puolisot mukana. Tätä on nyt viisi vuotta jatkunut ja tuntuu todella nololta alkaa tutustumaan näihin ystäviin, kun en ole aiemmin heidän kanssaan ollut missään tekemisissä. Muutaman kerran olen tavannut, mutta silloinkin olin selkeästi ulkopuolinen. Mieskin ihmetteli viimeeksi miten jäin niin seinäruusuksi. Tuntui kuin olisin taas ollut se pikku tyttö, kun muut puhuivat vain omista sisäpiirin jutuista ja minä yritin tutustua mieheni ystäviin. En näitä puolisoja tiennyt edes nimeltä, kun eivät ole ikinä miehen puheissa olleet.

Jatkan vielä: Tuntuu tavallaan jopa nöyryyttävältä, että minulla ja miehellä on pisin liitto (10 vuotta) ja koko aika on mennyt näin, etten ole näitä tiettyjä kavereita tavannut. Puolet ajasta on ollut niin, että mies on myös näiden muutaman kaverin puolison ystävä ja heillä on yhteistä whatsapp ryhmää sun muuta.

t. ap

Täällä hieman samankaltainen tilanne. Puolisollani on eräät kaverukset, sovitaan vaikka Anna ja Pekka, jotka ovat vanhoja työkavereita kaikki keskenään. Nuorena tavanneet. Ihan avoimesti he tekivät monta vuotta kolmisin eri juttuja ja minun ainut ajatukseni oli, että antaa vanhojen työkavereiden käydä illanvietoissa ja risteilyillä keskenään, mitä minä sinne mukaan tuppautuisin. En hirveästi näistä kavereista mitään koskaan kysellyt ja niin harvakseltaan tapasivat, etten nähnyt vaivakseni alkaa utelemaan mitään. Muutaman kerran olin sekä Pekan että Annan tavannut erikseen jossain miehen työkarkeloissa. Selvisi sitten vuosien jälkeen, että Pekka ja Anna ovatkin pariskunta olleet jo monta vuotta. Tämä tilanne tietysti hieman erilainen, kun alunperin kaikki tunsivat jo toisensa työelämästä, mutta silti minulla nousi hieman karvat pystyyn tilanteesta. On minullakin eräs hyvä kaveri, jonka miehen kanssa tulen hyvin juttuun ja ollaan ihan kaikki kolmistaan käyty ravintolassa ja jopa baarissa muutaman kerran. Silti tuntui, että nyt minut on jätetty yksin ja että pariskuntien tulisi keskenään viettää aikaa eikä niin, että on yksi pariskunta ja sitten yksinäinen mies/nainen näiden kaverina. Ei se suinkaan niin ole! Heillä vain synkkaa hyvin asiat yhteen. Omalta osalta tunsin oloni ulkopuoliseksi, kun ensimmäisen kerran näin Pekan ja Annan pariskuntana (vaikka he olivat sitä olleet jo kauan). Vaikka ihan omaa hölmöyttäni en ikinä viitsinyt kysellä tarkemmin keitä he ovat. Sen kerran kun vietettiin pariskuntina iltaa keskenään, heillä oli kyllä ihan omat jutut ja kohteliaisuuttani nyökyttelin mukana. Sen koommin ei ole minulla tarvetta heitä enää tavata, mutta toki mukaan menen jos kutsu käy.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä: Tuntuu tavallaan jopa nöyryyttävältä, että minulla ja miehellä on pisin liitto (10 vuotta) ja koko aika on mennyt näin, etten ole näitä tiettyjä kavereita tavannut. Puolet ajasta on ollut niin, että mies on myös näiden muutaman kaverin puolison ystävä ja heillä on yhteistä whatsapp ryhmää sun muuta.

t. ap

Olen pahoillani puolestasi. Olin aiemmin ihan samassa tilanteessa.

Olimme exän kanssa melkein 20 vuotta yhdessä, ja tilanne oli samankaltainen. Kun aloimme seurustelemaan niin miehellä oli niitä omia kavereita jotka olivat silloin sinkkuja. Minua ei luonnollisesti pyydetty mukaan mihinkään koska olisin ollut ulkopuolinen ja ymmärsin sen hyvin.

Pikku hiljaa nuo miehen kaverit alkoivat pariutua, lopulta kävi ilmi että olivat jo useamman vuoden nähneet porukalla niin että tyttöystävätkin olivat mukana. Minua ei vaan edelleenkään oltu pyydetty mukaan. Tänä aikana nämä kaverit olivat jo ehtineet muutenkin seurustella ja erota useampaan otteeseen, me olimme ainoa pari joka oli edelleen yhdessä. Välillä ihmettelin sitä kun miehen facekavereiksi ilmestyi uusia naamoja joista ei ollut aiemmin puhunut mitään, sanoi vain että pyörivät samoissa porukoissa eivätkä niin hyvin tunne = kavereiden tyttöystäviä.

Lopulta vaadin mieheltä että lähden yhteen illanviettoon mukaan. Siellä sitten selvisi että mies oli satuillut vaikka minkälaista tarinaa siitä miksi minä en ollut aiemmin tullut. Tajusin että syy ei ollut näiden kavereiden vaan mies oli se joka oli sulkenut minut täysin tarkoituksella ulkopuolelle.

Meillä oli jo ollut muutakin ongelmaa suhteessa, mutta käytännössä putosi pohja monilta tilanteilta joissa mies oli suoraan valehdellut minulle, myös ulkomaanreissuista. Pakko sanoa että en luottamus meni, eikä palautunut. Lopulta sitten erottiin.

Ei valitettavasti ole mitään neuvoja antaa, kun aikakonetta ei voi käyttää, muussa tapauksessa sanoisin että olisi pitänyt jo alusta asti vaatia enemmän ja olla itse aktiivisempi.

Miehen ystävät, joten hänen velvollisuutensa on pitää huoli, että sinut kutsutaan mukaan. Ja sinut otetaan juttuihin mukaan. Ihan törppö mies ( ja miehen kaverit).

Ei tulisi mieleenikään jättää omaa miestäni ulkopuolelle enää tuossa vaiheessa, jos on oltu noinkin kauan yhdessä. Toki tuo tilanne on vahingossa ajautunut tuohon, mutta pitäisi jo miehesikin herätä. Uskomatonta. Tsempit sinne. 

Vierailija kirjoitti:

No miksi et mennyt mukaan? Nyt on ihan oma syy. Olisit aktiivisempi.

No ei kai toinen voi tuppauyua kutsumatta. Miehensä tässä on ihan i..tti.

Ehkä teillä on tämä tilanne vähän vahingossa muodostunut. Meillä oli alunperin suhde sellaista epämääräistä säätöä, vaikka ihan vain keskenämme seurusteltiin ilman kolmansia osapuolia. En halunnut tavata kumppanini kavereita ja pidättäydyin tarkoituksella taka-alalla. Suhde oli vähän sellainen situationship tyylinen. Sitten kun suhde vakiintui ihan rehelliseksi parisuhteeksi, mies ei jotenkin osannut enää kutsua minua mukaan ystäviensä menoihin ja kukaan muukaan ei minua pyytänyt, kun olin alunperin ollut se joka ei "halua" tutustua - todellisuudessa olin vain niin epävarma suhteesta, että miehen ystäväpiiriin mukaan lyöttäytyminen olisi tuntunut isommalta sitoutumiselta. Naurettavaa, eikö, mutta olin vajaa parikymppinen ja ensimmäisessä seurustelusuhteessa. Nyt rehellisesti aikuisena meillä on jäänyt toistemme kaveripiirit edelleen tuntemattomiksi. Mies ei välillä muista esitellä minua jollekin kaverilleen, koska luulee että ollaan jo aiemmin tavattu ja sitten tulee kiusallisia tilanteita, joihin herkkänä ihmisenä takerrun ja sosiaaliset tilanteet ylipäänsä stressaavat minua.

Teillekin voisin kuvitella jotain samankaltaista tilannetta. Alkuun kieltäydyit menemästä mukaan, koska luulit olevasi ainut naisystävä miesten keskellä ja sitten miehesi kaveriporukka lakkasi kutsumasta sinua, vaikka muiden naisystävät tulivat jo kuvioihin mukaan. Tuskin tässä mitään tarkoituksellista ole sen kummemmin.

Miehesi syytä se, että olet "seinäruusu". Häpeääkö sinua?

Meillä on vähän samanlainen tilanne, mutta sillä erotuksella että tilanne ei ole kovin häiritsevä koska mulla on tarpeeksi omia kavereita.

 

Ollaan seurusteltu teinistä asti (nyt ollaan nelikymppisiä) ja miespuoliset kaverit tiedän ja tunnen lapsuudesta/nuoruudesta asti, mutta heidän puolisoitaan en. Silloin nuorena yritin tutustua kavereiden puolisoihin, mutta olin ihan eri aaltopituudella. En jaksanut sitten vaihtuviin naisystäviinkään tutustua ja nyt kun ovatkin muuttuneet pitkiksi suhteiksi, niin olen vähän myöhässä asian suhteen.

Joskus harvoin saatan hengailla miesporukan mukana, koska tunnen heidät vuosien takaa, mutta en ehkä edes halua tietää mitä heidän puolisonsa asiasta ajattelevat. 😅

Oletko Ap keskustellut tuosta tilanteesta ja sen herättämistä tunteista puolisosi kanssa?

Haluat siis muutosta asiaan. Nyt menet sitten reippaasti mukaan, ja jos miehesi joskus ei huomaa esitellä sinua, niin menet aktiivisesti itse käsi ojossa esittäytymään. Ehdota miehellesi, että menisitte jonkun pariskunnan kanssa leffaan, teatteriin, konserttiin, urheilukisoihin tai mikä ikinä teitä kiinnostaakaan.

Jos löytyy pienikin syy järjestää illanistujaiset, niin tee se, ja kutsukaa vaikka koko kaveriporukka puolisoineen mukaan. Jos ei ole sopivaa synttäriä tai muuta merkkipäivää, niin rapujuhlat olis tähän aikaan hyvä syy. Tai myöhemmin halloween-juhlat/ sadonkorjuujuhlat, pikkujoulut tms.

Itsellä kokemusta vähän samankaltaisesta. 

Miehellä on ollut lähinnä juhlimisen (ei välttämättä ryyppääminen, mutta vuodenkierron ja elämänkulun juhlien) ympärille muodostunut kaveriporukka, johon hän on liittynyt nimenomaan kaveripariskunnan kautta. Minua ei otettu parina ensimmäisenä vuonna mukaan muun muassa juhannuksen viettoon ja olin todella loukkaantunut. Olen edelleen loukkaantunut asiasta, vaikka varmasti asiaan liittyikin erilaisia väärinkäsityksiä. 

Nykyisin olen päässyt tästä asiasta yli. Tuon kaveriporukan yksikään osapuoli ei ole tervetullut yhteiseen kotiimme minun päätöksestäni enkä edes halua kuulua porukkaan. Mies saattaa edelleen käydä joskus noiden kanssa juhlimass vaikka jonkun synttäreitä, mutta vähentyneet on ne käynnit. Oletan syyn olevan se, että itseäänkin ehkä on loukannnut minun asemani. 

Sen sijaan mies on aktiivisesti tutustuttanut minua muihin kavereihinsa, ja kuulemieni juttujen perusteella (millaisia ihmisiä kukakin on, kiinnostuksenkohteet jne) nämä ovat muutenkin enemmän itseni kaltaisia ihmisiä. Olemme saaneet myös ihan uusia yhteisiä kavereita ja minäkin olen löytänyt lisää omia kavereita.